Asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa

Olen viime aikoina (jälleen kerran) pohtinut elämää ja sen ihmeellisyyttä. Miten yhtenä päivänä vain otamme ensimmäisen henkäyksemme ja elämämme alkaa. Astumme ensimmäiset askeleemme tällä planeetalla, tietämättä mihin polkumme meidät lopulta  kuljettaa.

Joskus polkumme kulkee suoraviivaisesti, toisinaan se haarautuu ja joudumme tekemään valintoja, jotka määrittävät tulevaisuuttamme. Tai sitten polullemme saapuu este, joka ei ole meistä millään tavalla riippuvainen ja joudumme vaihtamaan suuntaa. Poluillemme hyppää välillä mukaan ihmisiä, tai ehkä itse hyppäämme toisen polulle. Jatkaessamme eteenpäin polkumme saattavat henkilön kanssa erota, ehkä lopullisesti. Tai sitten kohtaamme hänet uudelleen myöhemmin.

Kirjoittaessani elämän polusta ja sen yksilöllisyydestä korostaisin mieluusti aina yksilön toiminnan merkitystä. Tässä kohtaa on hyvä nostaa esille, että olen kasvanut yksilökeskeisen eli individualistisen kulttuurin piirissä. Individualistiselle kulttuurille tyypillistä on itsestään sekä omasta ydinperheestä huolehtiminen. Puolestaan yhteisöllisessä eli kollektiivisessa kulttuurissa yhteisö menee yksilön edelle ja esimerkiksi perhe koetaan laajempana käsitteenä. Koska olen elänyt pääsääntöisesti yksilöön keskittyvässä maailmassa, tarkastelee postaus elämää tästä näkökulmasta. Ja tiedättekö mitä – meinasin tuon aiemman kappaleen lopettaa kirjoittamalla ”kuitenkin polkumme päättyessä, olemme lopulta aina yksin”. En edes ajatellut lauseen saattavan kuulostaa dramaattiselta, kuin vasta pohtiessani lähtökohtiani tähän elämään.

Lause taitaa kuvastaa hyvin maailmaa, jossa olen kasvanut? 

Viime aikojen (ja vuosien) uutisoinnin varjossa olen pohtinut etenkin asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Ajatus elämän ja asioiden hallitsemattomuudesta on tuntunut pelottavalta – olenhan tottunut etuoikeuteeni elää suhteellisen turvallista ja omiin päätöksiini perustuvaa elämää. Jatkuvat muutokset, jopa yhteiskunnan tasolla katastrofit, ovat ymmärrettävästi saaneet sykkeen silloin tällöin nousemaan. ”Mihin tämä maailma on oikein menossa?” , olen pohtinut, vaikka samalla olen tiedostanut maailman olleen ehkä aina tällainen. Saman nimisen sarjan mukaisesti elämä todellakin on vain elämää. Ja jokaisella on (tietääkseni) vain yksi elämä, mutta sen miten lopulta oman aikamme käytämme on lopulta monen tekijän summa. Jos voisimme istua kaikki saman pöydän ääressä esittämässä toistemme biisejä sovussa, olisi elämä varmaan aika mukavaa. Tai eihän elämä voisi olla kurjaa, jos se olisi täynnä musiikkia?

Rehellisesti kirjoitettuna en nyt oikein tiedä miten tästä postausta jatkaisin. Oman maailmantuskani ohella kun näen edelleen sen, miten onnekas olen. Ja miten väärältä se tuntuu, että hetkenä jona itselläni olisi aina mahdollisuus lähteä, ei toisella tätä vaihtoehtoa koskaan ole ollutkaan. Puhun nyt siis hypoteettisella tasolla, eihän täällä omassa kuplassani tosiaan ole mitään hätää. Siksi minun on todennäköisesti helppo tehdä rauha asioiden kanssa, joihin en voi lopulta itse vaikuttaa. Ja näitä vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella olevia asioita on maailmassa useita, niin pieniä kuin suuria.

Tämän postauksen piti alunperin olla kertomus siitä, miten hämmentynyt olen rauhan löytämisen tunteesta vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevien asioiden keskellä. Se aihe taisi nyt lentää romukoppaan ja postaus loppuu suunniteltua nopeammin. Näköjään postauksen teemaa heilahteli kuin omat tunnetilani opinnäytetyötä viime vuonna kirjoittaessani – joskus käy näin.

Mutta se kirjoittamisessa on niin mahtavaa – välillä eksyt poluille, joita et osannut aavistaa ensimmäistä sanaa kirjoittaessasi. 

Jos ensi kerralla kirjoittaminen sujuisi hieman selvemmin sävelin, ehkä jopa alkuperäisen näkökulman kautta.

Tsemppiä viikkoon kaikille <3

x Krista

Muokkaus 24.2 / Jos olisin kirjoittanut postauksen tänään olisi se varmaankin ollut kovin erinäköinen.Miten paljon yhdessä yössä voikaan tapahtua? 

Nyt soi: Sabrina Carpenter – Fast Times

Lue myös:
Nähdäkseni elämää yhä olevan
Asioita, jotka ovat tuoneet minulle iloa
Jos voisit, nopeuttaisitko vai hidastaisitko aikaa?