Vuoden 2021 viimeiset pohdinnat

Monen muun ihmisen tavoin pysähdyn näin vuoden lopussa pohtimaan taakse jääneitä kuukausia. Sitä mitä kuukausien ja vuoden aikana tulikaan tehtyä, mikä jäi tekemättä ja mitä toivoisin tulevalta. Vuosi 2021 herättää itsessäni monenmoisia tunteita, mutta mielenkiintoisinta on ollut huomata tunteiden ristiriitaisuus.

Vuosi 2021 ei ollut paras eikä pahin.

Vuosi 2021 ei ollut helppo eikä vaikea.

Vuosi 2021 sai vatsan kipeytymään naurusta ja huutamaan tyynyyn raivosta(…vertauskuvannollisesti).

Vuosi 2021 oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vuosi elämää. Ei ehkä aina sellaista elämää, josta olen haaveillut, mutta kuitenkin elämää. Ja kirjoittaessani edellä olevaa lausetta mieleeni tupsahti kysymys siitä, mitä unelmien elämä todellisuudessa on ja onko sitä edes mahdollista saavuttaa. Ihmismieli kun on siitä hassu, että usein saavutettuamme asian x hamuamme jo asiaa y. Mitä jos elämme menneiden aikojemme unelmaa juuri tässä hetkessä ja toiveemme ovat ainoastaan muuttuneet. Olemmeko ikuisessa kehässä, jossa haluamme aina vain enemmän? Tai ehkä emme edes enemmän, vaan yksinkertaisesti jotain muuta?

Tosin epäilen, että tyytyväisyys on kausittaista. Ja toisaalta on täysin normaalia olla tyytymätön ja samalla tyytyväinen. Elämä ei ole täydellistä elokuvaa, vaikkakin olen joskus parin ihmisen suusta kuullut toteamuksen, että luulen elämän olevan elokuvaa ja eläväni haavemaailmassa. Haavemaailmassa, jossa kaikki on mahdollista. Aikoinaan pidin toteamusta loukkauksena, huomio osui liian lähelle epävarmuuksiani, mutta nykyisin näen sen kohteliaisuutena. Olen vuosien varrella ymmärtänyt tämän luonteenpiirteen olevan suurin vahvuuteni ja samalla suurin heikkouteni.

Vahvuutena piirre ilmenee siinä tavassa, jolla suhtaudun esimerkiksi uusiin ideoihin – innostun, kannustan ja annan tukeni. Uskon täydestä sydämestäni toisten ihmisten ideoihin ja kannustan aina yksilöitä tavoittelemaan unelmiaan. Toki on tilanteita, joissa saatan esittää täsmentäviä kysymyksiä, mutta lähtökohtaisesti unohdan skeptisyyden ja uskon unelmaan. Rakastan ideoita, rakastan unelmia – unelmieni maailmassa jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus toteuttaa unelmansa, rauhassa.

Heikkoutena taas piirre ilmenee tavassa, jolla reagoin, jos muut eivät jaa innostustani. Etenkin jos lähipiiristäni kuuluu eriäviä mielipiteitä. Haluaisin ravistella epäilijöitä, aivan kuin ravistelu auttaisi heitä näkemään elämän tavalla jolla sen itse näen – täynnä mahdollisuuksia. Saatan pettyä ja turhautua, kyseenalaistaa oman elämänkatsomukseni. Miksi muut eivät näe samoja mahdollisuuksia?

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan, kuinka monta projektia olen lopettanut alkumetreille, koska olen kohdannut torjuvan vastaanoton. Mikä on täysin hölmöä – ja toisaalta täysin inhimillistä. Sentään nykyisin tiedostan luonteenpiirteeni heikkoudet ja olen ymmärtänyt epäilijöiden sanoissa olevan tietoa, josta voin oppia. Olen ymmärtänyt, että epäilevät kommentit eivät ole automaattisesti tarkoitettuja painamaan alas, vaan auttavat tarkastelemaan asioita eri perspektiivistä. Epäilevät kommentit eivät automaattisesti tarkoita sitä, että idea olisi huono ja se tulisi haudata, päinvastoin. Epäilijöitä tarvitaan, jotta joudumme kriittisesti tarkastelemaan onko idea tai unelma itsellemme niin tärkeä, että olemme valmiita puskemaan sen kanssa kaikkien esteiden läpi, yli ja ali.

Sillä ne ideat tai unelmat, pienet ja suuret, joiden eteen olemme valmiita taistelemaan ovat juuri niitä, joista meidän kannattaa pitää kiinni ja nähdä vaivaa näiden eteen.

Elämä heittää välillä kylmää vettä niskaan, mutta kuulemma kylmä vesi tekee hyvää hiuksille ja iholle. Tämä olkoon toteamus, jolla hyppään uuteen vuoteen 2022. 

Unelmien täyteistä vuotta 2022 teille kaikille ja kiitos, kun luette <3

x Krista

Nyt soi: Andrew Garfield – Louder Than Words (feat Vanessa Hudgens & Joshua Henry)

Lue myös:
Salaisuus motivaation ja inspiraation takana
Netflix-sarja, joka teki vaikutuksen ja sai pohtimaan elämän tarkoitusta
Arkistojen raapustuksia; Ihmisyyden rajat

hyvinvointi oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *