Joulukuusi lähti, mutta kausivalot ovat ja pysyvät

No niin, taikasauvan heilautuksella jouluvalot muuttuivat kausivaloiksi  ja niitähän voi pitää pitkälle kevääseen, eikös?

Joulukuusen oksista tehty asetelma.
Tämä jäi jäljelle joulukuusesta.

Tänä vuonna panostimme, ja otimme joulukuusen kotiintuonnilla ja poishaulla. Kuusi vietiin pois omassa pussissaan, joka kätevästi ehkäisi neulasten leviämistä ympäri kämppää.

Kausivaloja Aaltomaljakossa.
Tämä vaasi on niin pahasti rikki, etten uskalla enää pitää siinä kukkia.

Muutoin tämä päivä on sujunut sohvannurkassa lukien. Luin juuri Lucia Berlinin viimeisen novellikokoelman loppuun. Kotiinpaluu (2020) on kokoelma novelleja ja kirjeitä, jotka kertovat Lucian elämästä eri kodeissaan ensin vanhempiensa, sukulaistensa ja myöhemmin eri kumppaniensa kanssa. Viimeinen novelleista jäi kesken Lucian kuollessa, mikä jäi todella vaivamaan mieltäni. Tuntuu kuin olisin jättänyt jäähyväiset vanhalle ystävälle.

Lucia Berlin Kotiinpaluun kannessa.
Lukulaitteena vanha, kovia kokenut pädi.

Elinaikanaan Lucia julkaisi vain 76 novellia muitten töidensä ohessa. Maineeseen hän nousi vasta postuumisti parhaiden novelliensa kokoelmalla, joka julkaistiin Suomessa kahdessa osassa: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017) ja Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (2018). Teokset ovat autofiktiota: teoksissa esiintyy kirjailijan oloinen päähenkilö, mutta tapahtumien todenmukaisuudesta ei ole takeita.

Novelli on sisällön tiivistämisen mestarilaji, ja mieluiten luenkin lyhyitä novelleja. Tyylilaji voi oikeastaan olla mitä tahansa.

Seuraavana lukupinossa odottaa Caitlin Moranin: Näin minusta tuli tyttö. Toivottavasti keskittymiskykyä riittää, ja jaksan tänä vuonna lukea enemmän kuin viime vuonna. Älykellonkin mukaan palaudun parhaiten lukemalla  välillä jopa paremmin kuin nukkumalla!

Aino Elina

Kulttuuri Sisustus Kirjat Ajattelin tänään

Ruoka ei ole vihollinen

Moni starttaa uuteen vuoteen rangaisten itseään loman herkuttelusta. Yksi kuntosaliomistaja vitsaili Twitterissä tammikuun olevan alan suosikkikuukausi. Toinen somepersoona julkaisi kuvan energiatiheistä ruuista, ja kehotti seuraajiaan valitsemaan kaksi poisjätettävää iäksi ajaksi.

Tacot, ranskikset, olut, hampurilainen, limsa, pizza ja kakku.
Aion syödä näitä kaikkia jatkossakin.

Vastasin, että en mitään näistä, koska kaikkea voi syödä kohtuudella.

Tämä ei tietenkään ole suosittu mielipide, koska tuloksia saadakseen on tietysti poistettava ruokavaliostaan kaikki sokeri ja oikeastaan saman tien muutkin hiilihydraatit. Ja kova rasvakin on oikeastaan epäterveellistä. Ja kyykättävä ainakin 50 000 kertaa päivässä ja vedettävä jääkarhu reppuselässä ainakin 100 000 leukaa (ilman kuminauhan apua(!)) ja toinen mokoma punnerruksia (vain säälittävät pitävät polvet maassa(!)) Tasapainoinen ruokavalio koostuu rrrrautakettingistä ja vissyvedestä ja heikot voivat lisätä siihen vissyynsä vähän heraa. Siis anteeksi mitä?

Nytkö sitä taas syödään vain salaattia?

Ruoka ei ole vihollinen, ja on täysin ok skipata treeni, jos tänään ei vain tunnu siltä. Kukaan muu kuin sinä itse ei oikeasti välitä siitä, miltä näytät uikkarit päällä. Potentiaalinen / nykyinen seksikumppanisikin todennäköisesti kiihottuu enemmän sinusta kokonaan kuin pelkästään siitä, miltä näytät alasti.

Ja ei toki unohdeta sitä, että joulusuklaat ovat nyt hyvässä tarjouksessa. Terveisin nimimerkki tulipa taas ostettua.

Aino Elina

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Ajattelin tänään