Cashew-tomaattipasta oli työläs pettymys, mutta tuunattu fetauunipasta toimi

Siinäkin pelossa, että toistan itseäni: vihaan yli kaiken kyökkipiikailua. Siitä huolimatta, että en viihdy lieden hengettärenä,  saan aina välillä houkutuksen kokeilla jotakin uutta.

Pastaa lautasella.
Tomaatti-cashewpasta oli aika meh.

Tein vegaanista cashew-tomaattipastaa tällä HS:n ohjeella  ja mies avasi jopa viinipullon. Nyt herkuteltaisiin umamimaisella makuelämyksellä! Pettymys olikin suuri, kun valmis tuotos ei maistunut yhtikäs miltään. Onneksi viini oli sentään hyvää.

Paremmin onnistui kuuluisa uunifetapasta, jonka annoin olla 175 asteessa lähes tunnin. Lisäsin ohjeeseen vielä 4 suippopaprikaa ja kaksi puserrettua valkosipulinkynttä ja vähensin oliiviöljyn määrää. Kokonainen paketti fetaa on niin jäätävä määrä, että seuraavalla kerralla lisään ohjeeseen kaksin- tai jopa kolminkertaisen määrän kirsikkatomaatteja, ja ainakin pari pakettia suippopaprikaa. Uunifetapasta on laiskan kokin unelmaresepti  ei muuta kuin (pilkotut) vihannekset vuokaan, köntsä fetaa päälle ja uuniin. Kun feta alkaa ruskistua on aika keittää pasta. Molemmissa ohjeissa pastaa oli aivan liikaa verrattuna kastikkeeseen, joten siinä kannattaa pysyä kohtuudessa.

Pastaa lautasella.
Feta, suippopaprika, kirsikkatomaatti ja chili toimivat hyvin yhdessä!

Pasta tulee jo korvista, mutta talvella haluaa jotain tukevaa ruokaa. Mietin italialaisen munakoisovuoan tekoa eli Melanzane alla parmigiana. Propsit siitä, jos ruokaa riittäisi tällä kertaa pakastettavaksi asti.

Aino Elina

Koti Ruoka ja juoma Suosittelen

Kaksi Howard Hawksin klassikkoa: screwball-komediat ovat verbaalista ilotulitusta

Nyt screwball-komedian ystäviä hemmotellaan, kun kaksi helmeä löytyy Yle Areenasta. Molemmat tarjoavat todellisuudesta erkaantuneen tiedemiehen, joka tapaa nenäkkään ja eloisan sankarittaren. (Nämä naishahmothan ovat hyvin sassy, mutta tarkkaa käännöstä en nyt tälle keksinyt).

Sugarpuss O'Shea Jään tänne yöksi -elokuvassa.
Sugarpuss O’Shea pakoilee lain kouraa muuttamalla väliaikaisesti tiedemiesten luokse.

Jään tänne yöksi (Ball of Fire, USA 1941) esittelee ensyklopediaa kokoavan miesjoukon, jonka arjen mullistaa yökerhoesiintyjä ja gangsterin heila Sugarpuss O’Shea. (Pääosissa Barbara Stanwyck ja Gary Cooper).

Cary Grant ja Katharine Hepburn.
Paleontologi David Huxley väittelee seurapiiriperijä Susan Vancen kanssa yökerhossa.

Hätä ei lue lakia (Bringing Up Baby, USA 1938) puolestaan yhdistää paleontologin, rikkaan perijättären, dinosauruksen luun, terrierin ja lemmikkileopardin. (Pääosissa Katharine Hepburn ja Cary Grant).

Screwball-komedia syntyi tyylilajina Yhdysvalloissa vastapainona lama-ajan kurjuudelle ja elokuvan määräyksille (Hays code), jotka kielsivät oikeastaan kaiken seksiin ja seksualisuuteen liittyvän kuvaamisen. Näin ollen esileikki piti tehdä verbaalisesti, minkä ansiosta aikakauden elokuvat ovatkin varsinaista kielellistä ilotulitusta.

Suosittelen vahvasti näitä molempia, mutta kaikkien aikojen lempielokuvani Hätä ei lue lakia on ehkä kestänyt aikaa paremmin. Fun fact: leffan kuvaukset venyivät ja se floppasi pahasti elokuvateattereissa, minkä vuoksi Katharine Hepburn sai joksikin aikaa lempinimen ”box office poison” eli myrkkyä katsojaluvuille. Tämä siis siitä huolimatta, että nykyään elokuvaa arvostetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista komedioista.

Aino Elina

Kulttuuri Seksi Leffat ja sarjat Suosittelen