Olen nyt ollut savuton jo yli puolitoista vuotta. Tupakoinnin lopettaminen menee kyllä parhaimpien päätösteni joukkoon.
Jaksan samoilla paremmin savuttomana.
Yritin lopettaa aikaisemmin jo useasti, mutta sorruin yhä uudestaan. Kunnes lopulta päätin askin loppuessa lopettaa kokonaan. Latasin sovelluskaupasta appsin, joka laskee lopettamisesta kulunutta aikaa ja säästynyttä rahaa.
Nyt saan säästöön enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Ja hapenottokykykin on varmasti parempi.
Minulla ei ole käytössäni mitään salaista niksiä tai yli-inhimmillisiä voimavaroja lopettamista auttamaan. Sain vain tarpeekseni huonosta tavasta. Lisäksi sovellus esti minua alkutaipaleella sortumasta, koska olisi ollut ikävää nollata laskuri.
Jos sovellus ei sovi sinulle, kokeile olla vaikka jollekin läheisellesi tilivelvollinen siitä, että olet säilynyt savuttomana. Ainakin pidä kirjaa kuluneesta ajasta!
Näen vielä välillä unia tupakoinnista, mistä herään kummissani. Koen ensin pettymystä, sitten syvää helpotusta, että kyseessä oli vain uni.
Inhoan syvästi kyökkipiikailua, mutta leipominen on ihan jees.
Viimeinen kerta kun ostan halpakaupasta kertakäyttöisiä muffinivuokia (valkoiset) – rasva meni näistä läpi!
Joululta(!) oli säästynyt pari sitruunaa, niin päätin tunkea ne muffineihin.
Olin varautunut perunajauhoilla, jos taikinasta tulee liian löysää ja kaikki ja elämä on pilalla.
Tarpeeksi kauan kun hakkaa päätään seinään saattaa onnistua.
Halusitte tai ette: alla reseptini.
Sain joululahjaksi pitkät villasukat, jotka vedän lähes päivittäin sukkien ja legginsien päälle (etätyön iloja – ei tarvitse housuja). Ne ovat vaan kokemassa kaikkien villasukkieni kohtalon, ja jo kulumassa puhki päkiän kohdalta. En osaisi taistella itseäni puikoilla edes paperipussista ulos, joten tilasin uudet pitkät villasukat netistä vertaisostospaikasta. Saapa nähdä, minkälaiset kusti polkee perille.
Pitänee kaivaa jostain ohje sukkien parsimiseen – en suostu luopumaan näistä saman tien!
Ihanaa, että ulkona ei enää ole niin pimeää lumentulon myötä, mutta toisaalta tekee mieli aamuisin vain käpertyä takaisin peiton alle talvihorrosta viettämään. Illatkin kuluvat lukiessa sohvanmutkassa. Haluaisin olla ihminen, joka aloittaa päivänsä pirteästi aurinkotervehdyksellä, mutta käytännössä näin talvisin torkutan kunnes on jo kiire.
Aino Elina
Miedot sitruunamuffinit
Ainekset
(12 annosta)
5 dl
vehnäjauhoja
2 dl
ruokosokeria
1 dl
hasselpähkinärouhetta
1/3 tl
suolaa
2 kpltta
sitruunan kuori (raastettuna)
2 kpltta
sitruunamehua (puserrettuna)
100 gr
leivontamargariinia (sulatettuna ja jäähdytettynä)
3 kpltta
kananmunia
1 dl
perunajauhoja
2 dl
kermaa
0,5 dl
maitoa
Kuorrute
300 gr
maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl
tomusokeria
1 tl
sitruunan kuorta (raastettuna)
1,5 tl
vaniljasokeria
48 min
{
AKTIIVINEN30 min
PASSIIVINEN18 min
Tee näin:
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Sulata rasva ja jäähdytä se. Lisää sitruunan kuori ja mehu. Lisää rasva ja kananmunat, sekoita hyvin. Lisää nopeasti kerma/maitoseos ja yhdistä kuiva-aineisiin esimerkiksi puuhaarukalla sekoittaen.
Paista kiertoilmauunissa 175 asteessa noin 20 min uunin keskitasolla tai kunnes näyttävät valmiilta.
Kuorrute kannattaa sekoittaa esimerkiksi sähkövatkaimella. Hifistit pursottavat kuorrutteen, me muut levitämme sen jollain astalolla muffinien päälle. Eisooniinjustiin.