Tunnelmointia ja hetkessä elämistä. Luen Middlemarchia ja kyseenalaistan George Eliotin ihmiskäsitystä.

Syksyn harmaus rauhoittaa ihanasti, mutta tänä syksynä en pelkästään hyggeile kotona teemuki kädessä ja kirja sylissä, vaan tavoitteena on myös opiskella ja tehdä kaikkea muuta kivaa.

Olin nuorempana ihan hyvä analysoimaan lukemiani teoksia. Nykyään taitoni tällä saralla ovat ruostuneet. Käyn kahdessa lukupiirissä, ja osaan enää pintaraapaista lukemiani teoksia. Ja mielestäni lukemani teokset ansaitsevat enemmän kuin ”pidin/en pitänyt siitä”. Ja oikeasti – netti on täynnä sellaisia arvioita. Niinpä ajattelin syksyn puhteena käydä pari kirjallisuuden kurssia avoimessa.

Luen juuri George Eliotin Middlemarchia, ja se on oikeaa tunteiden vuoristorataa. Sarkastinen teos ei mielestäni anna synnintunnustusta yhdellekään henkilöhahmolleen, nämä kun eivät ole järin miellyttäviä. Mikään suupala teos ei ole, yleensä luen paljon nopeammin, mutta tämä teos vaatii hitaampaa lähestymistapaa. Teos sijoittuu kuvitteelliseen Middlemarchin kylään, ja seuraa useampia henkilöhahmoja ja näiden kohtaloita kuvaamansa ajan uskonnollisessa, poliittisessa ja sosiologisessa viitekehyksessä. 

Teoksessa on useita lukuja (olen vielä ensimmäisessä osassa, Suomessa teos ilmestyi kahtena niteenä) ja jokainen luku alkaa lainauksella – niin mutta keneltä? Nähtävästikin olen sivistymätön moukka, kun en suurinta osaa lainauksista tunnista. Eliot kuulemma keräsi lainauksia vuosia teostaan varten, joten olisi ollut ihan kiva, että niissä lukisi, kenen ”kuolemattomia” ajatuksia ne kulloinkin ovat. Tästä tulee jotenkin sellainen olo, että kirjailija asettuu paitsi henkilöhahmojensa myös lukijansa yläpuolelle, todeten näistä jotain vastaavaa kuin hirveän Hulkin toteamus tavallisista tallaajista ”puny human”.

Middlemarchia pidetään paitsi yhtenä maailmankirjallisuuden suurteoksista, myös englantilaisen kirjallisuuden helmenä. Charles Dickensin kuoltua hänen seuraajansa viittaa aseteltiin George Eliotin harteille (joka siis nimestään huolimatta oli nainen). Tätä kirjoittaessani tutustuin eri lähteisiin Eliotista, ja osassa mainittiin tämän olleen huomattavan ruma. Kuinka monta mieskirjailijaa mitattaisiin tällä mittatikulla? Eliot itse mielellään laski leikkiä omasta ulkonäöstään. Ja moni (aikalaismies) totesi, että puutteet ulkonäössä unohtuivat kun vietti aikaa Eliotin henkevässä seurassa.

Eliot oli työskennellyt mm toimittajana ja kääntänyt eri filosofisia ajattelijoita, ja näistä etenkin Spinoza vaikutti hänen käsityksiinsä. Spinozaahan pidetään varsin vaikeatajuisena, joten ajattelin tutustua hänen ajatuksiinsa Juhani Pietarisen Opas Spinozan etiikkaan -teoksen kautta, jonka tilasin tätä kirjoittaessani Sammakon kirjakaupasta.

Vaikka en Middlemarchista niin innoissani olekaan, on se mielenkiintoinen sukellus Eliotin ajatuksiin kanssaihmisistä ja näiden monista vajavaisuuksista.

Sen lisäksi, että olen lukenut viime aikoina Middlemarchia, olen liikuttanut kehoani – ja nauttinut siitä. Viime viikon perjantaina Tavastialle jalkautui Tampereelta +40 disko, joten tietty täytyi käydä laittamassa jalalla koreasti. Ainut miinus vaan siitä, että ovet avautuivat vasta klo 21. Haluan olla viimeisellä metrolla kotona, kun käyn tanssimassa. Toinen on kuntosaliketjussani avautuneet laitepilatestunnit, missä olen käynyt punttitreenin ohella.

Koska päivisin voi tällä hetkellä olla jopa aurinkoista, ei pimeyden märkä rätti ole vielä iskenyt päin näköä, enkä ole virittänyt kirkasvalolamppua vielä toimintavarmuuteen. Se päivä on varmasti pian edessä!

Aino Elina

Kuvat Unsplash ja oma arkisto.