Kaikki loppuu aikanaan, myös menkat
Ja se oli helpotus.
“This is the way the world ends. Not with a bang but a whimper.” (T.S. Eliot, 1925)
Toisin kuin patriarkaatti haluaisi meidän ajattelevan, kuukautisten loppuminen ei ole maailmanloppu.
Omat menkkani loppuivat todellakin kitisten siihen mennessä kun täytin 40-vuotta, ja eipä se ole menoa hidastanut. Hormonikorvaushoitoa olen syönyt jo vuosia, ja sen aloittamiseen päädyin vasta kun yöunet kärsivät vaihdevuosista.
Kuukautiseni alkoivat jo ala-asteella, olisinko ollut kymmenen tai yksitoista. En missään vaiheessa kokenut, että minusta olisi silloin tullut jotenkin enemmän nainen. Kivuliaat ja runsaat kuukautiset tuntuivat pikemminkin pahimmalta mahdolliselta rangaistukselta.
Kuukautisten aikana yritin hoitaa kipuja niin urheilemalla kuin hengailemalla kuumassa suihkussa, kun kipu löi yli äyräiden. Vatsa oli aivan sekaisin. Särkylääke piti ottaa syötyään, koska jos söi – yhtään mitään särkylääkkeen oton jälkeen, kivut palasivat. Joten lisäksi olin syömättä, mikä ei ole hyvä yhdistelmä, jos samalla vuodat kuin pistetty sika. Olin lukemattomia päiviä yläasteelta pois menkkakipujen vuoksi, koska runsas vuoto ja kramppaava alavatsa tekivät mahdottomaksi keskittyä mihinkään muuhun. (Kramppaava alavatsa -ilmaus ei kyllä kerro aivan totuutta, enemminkin tuntui siltä, että joku olisi raapinut minua jollain piikikkäällä atraimella sisältäpäin.) Pari ensimmäistä päivää olivat aina pahimmat. Jos en ollut vessassa tai kuumassa suihkussa, olin sängyssä viileä pyyhe otsalla ja kuumavesipullo vatsalla sikiöasennossa. Minulle määrättiin e-pillerit jo ennen kuin edes aloin seurustella, ihan vaan kipujen vuoksi, mutta en pystynyt syömään niitä, koska ne tekivät minut enemmän tai vähemmän murhanhimoiseksi.
Ja niitäkö tässä pitäisi kaivata? Tietty en ole enää hedelmällinen, mikä tuli vähän yllätyksenä siinä iässä. Emme olleet nykyisessä parisuhteessamme edes oikein aloittaa keskustelua lisääntymisestä. Ja aina nuorempana ajattelin, että hankkisin ainakin pari lasta. Mutta elämä päätti toisin. Ja toisaalta ajattelen kaiken menneen niin kuin piti: oma äitisuhteeni ei ollut helpoimmasta päästä, ja olisin pelännyt samojen virheiden toistamista mahdollisten omien lasteni kanssa. En todellakaan olisi halunnut olla kenellekään yhtä vaikea mitä äitini oli minulle.
Naisen elämässä on paljon muutakin kuin äitiys. Mitä enemmän luen synnytyksestä naisille aiheutuneista vaivoista, sitä tyytyväisempi olen siihen, etten lopulta lapsia hankkinut. Ja jos joku väittää, että nainen menettää naisellisuutensa vaihdevuosien myötä, kertoo se enemmän väittäjästä kuin naisesta itsestään.
Aino Elina
Kuvat Unsplash ja oma arkisto.
