Jaksaminen kuntoon proteiinilisällä?

Kirjoitin tiistaina Instagramiini kysymyksen: elämä, käsipohjaa tervassa?

Olin kärsinyt jo jonkun aikaa jaksamisongelmista. Yritin samalla pitää huolta, ettei se näy ulospäin. Työtehtäväni suoritin ajallaan ja harrastuksissa kävin ahkerasti. Priorisoin unta, terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa. Ja silti minusta tuntui, etten pystyisi muuhun kuin sängyn pohjalla peittoburritona makaamiseen kissa kainalossa.

Selfie, jossa minulla on vihreän hupparin huppu päässä.
Pahimmillaan olisin halunnut vain piiloutua koko maailmalta kissa kainalossa.

Olen ollut proteiinin syömisessä vähän turhankin varovainen, koska tiedän liian syödyn proteiinin päätyvän rehevöittämään vesistöjämme. Samalla kuitenkin treenaan ahkerasti, ja olen lisännyt treeniviikkoon nyt kaksi sykettä nostattavaa intervallituntia. Huvikseni googlasin proteiinin puutteen oireet, ja tämän MTV uutisten artikkelin mukaan kärsin niistä useammista. Vatsani turpoaa herkästi, olo on ollut matala ja väsynyt, kynnet katkeilevat ja olen jatkuvasti (makean)nälkäinen, vaikka en ole miinuskaloreilla.

Kuva instagramstooristani: kuva katkeilleista kynsistäni ja kysymys, miten muut treenaavat naiset pitävät kyntensä ehjinä?
Kuva Instagram-stooristani tiistailta.

En kuitenkaan googlediagnosoinut itseäni, vaan päätin seuraavaksi laskea ruuan makrot, eli kuinka paljon saan oikeasti ruuastani hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa viikossa. Kokemusta en suosittele kenellekään, ruuan kirjaaminen ylös eri sovelluksiin lisää mahdollisuutta sairaalloiseen syömisen tarkkailuun, mihin olen taipuvainen. Itse käytin laskemiseen FatSecretin kalorilaskuria, mutta verkosta löytyy varmasti muitakin ilmaisia keinoja laskea makrot. Tulosteni mukaan saan ruuasta aivan liian vähän proteiinia, viikkotasolla puhuttiin useamman sadan gramman vajauksesta. Tämä saattaa johtua siitä, että syön nykyisin viikolla hyvin kasvispainotteisesti, enkä ole syönyt mitään ravintolisiä.

Kuva sitrus-uunibroilerista ja salaatista lautasella.
Tein tällä Valion ohjeella torstaina sitrus-uunibroileria, mutta se ei ollut mielestäni tarpeeksi hyvää.

Hipsin siis tiistaina treenin jälkeen ostoksille, ja mukaan tarttui niin proteiinipatukoita kuin heraproteiinijauhe. No ainakin proteiinipatukat ovat parin patukan kokemuksella aivan kauheita. Työkaverini kuvaili niitä pahaksi, jäystettäväksi massaksi, missä hän on täysin oikeassa. Heraproteiinin olin kuullut olevan aivan kamalan makuista, niin valitsin näistä kuulemma vähiten kauheamman eli Puhdistamon heraproteiinin suklaan makuisena. Veteen sekoitettava jauhe on ihan ok, ja menee alas treenin jälkeisen päivällisen syömisen jälkeen. Lisien ansiosta proteiinin saanti nousi tarvittavalle tasolle.

Kuva proteiinipatukasta, josta on haukattu.
Kammottavaa jäystettävää massaa.

Lisäksi en ole nyt sen jälkeen, kun otin proteiinilisät tiistaina käyttöön, syönyt ollenkaan karkkia! Minä, joka yleensä mussutan karkkia harva se päivä! Se makeanhimo on nyt aisoissa (vaikka siihen ei auta, että puolisoni tuo lähes joka kauppareissulta minulle tuomisena lempikarkkipussini.)

Tästä on nyt vähän aikaista sanoa mitään, kun olen syönyt proteiinilisiä nyt vasta viisi päivää, ja kohonnut mieliala saattaa johtua parin päivän lomasta, minkä otin loppuviikosta. Mutta ainakin nyt olen jaksanut yleisesti paremmin ja mieliala on ollut parempaan päin. Seuraan tilannetta ja päivitän tänne kuulumisia.

Aino Elina

Linkkikuva Unsplash.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Boomeri somessa

Päästä boomeri someen, ja kuinkas sitten kävikään?

Keskustalaisen elinkeinoministeri Mika Lintilän WhatsApp-tiliä ei sitten ollutkaan kaapattu, vaikka hän näin alun perin väittikin. Lintilän tililtä lähetettiin noin viikko sitten keskustan oman eduskuntaryhmän sisäiseen keskusteluryhmään pääministeri Sanna Marinia (sd.) ja SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkystä pilkkaava meemikuva. Eduskunnan tietoturvaselvityksen mukaan tiliä ei kuitenkaan kaapattu.

WhatsAppin omistaja Meta (joka omistaa myös Facebookin ja Instagramin) on siinä mielessä hyvin kankea laitos, että tiliä on hyvin vaikea saada takaisin itselleen, jos se on kaapattu. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittajan puhelin varastettiin, minkä jälkeen Facebook-tilin saaminen takaisin oli työn ja tuskan takana.

Lintilän ongelmista tuli jotenkin mieleen Antti Holman äiti-videot.

Ja tottahan se on, että ei-somenatiivin ikäluokka (about minun iästäni hautaan) mokaa nuoria enemmän somessa. Milloin lasten perintörahat on siirretty ulkomailla palvelustaan suorittavalle sotilaalle/öljynporaajalle/lääkärille, joka on rikas mies, joka ei kuitenkaan pääse juuri nyt käsiksi massiivisiin rahavaroihinsa, milloin tili oikeasti kaapataan kysymällä varmistuskoodia. Romanssihuijauksista olen kirjoittanut aiemminkin, ja niissä tyypillistä on tilisiirron pyytäminen sinulta, että pankkiyhteys saadaan auki (yms potaskaa), jotta sugardaddy voi aloittaa tukemisesi usealla tonnilla viikossa tai kuukaudessa.

Jos diili kuulostaa liian hyvältä, on se todennäköisesti huijaus.

Mika Lintilä.
Mika Lintilä. Kuva valtioneuvosto.

Lintilän tapauksessa kyseessä on kuitenkin valtaapitävä, jonka syrjäyttämistäkin osa vaati somessa jupakan jälkeen. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko antoi Lintilälle synninpäästön, ja tämä voi kuulemma jatkaa ministerinä. Eduskunnan tietoturvaselvityksen tuloksia ei kuitenkaan julkaista.

Mitä tästä opimme? Emme todennäköisesti yhtään mitään, mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Aino Elina

Linkkikuva Unsplash.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta