Curly Girl -metodi on liian työläs

Olen nyt noudattanut Curly Girl -metodia noin puolitoista vuotta, eikä minulla ole vieläkään ihania laineita, koska en vain osaa tehdä niitä. Ja trust me, olen kokeillut kaikki mahdolliset shampoot, hoitoaineet, kiharavoiteet, geelit ja muotovaahdot (metodiin sopivat, totta kai), mutta vieläkään en saa aikaiseksi upeita laineita. Parhaiten hiukset kihartuvat, kun en laita niihin mitään aineita, ja annan niiden kuivua itsekseen. Ja tällä hetkellä hius on lopettanut kihartumasta lähes kokonaan, joten summa summarum – föönaan hiukseni suoriksi.

Selfie suoriksi föönatuin hiuksin.
Suoraksi föönaaminen on nopeampaa kuin kiharoiden houkuttelu.

Jos laitan hiuksiin aineita, paksut suortuvat erottuvat toisistaan ja koko pää näyttää vain olevan kasa lasimaista nuudelia. Päänahka on kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä aiemmin siinä riesana olleita näppyjä enää löydy.

Selfie kiharoiden kera.
Minä hyvänä kiharapäivänä, jotka voi tähän mennessä laskea yhden käden sormilla.

Tällä hetkellä käytössä ovat shampoo ja hoitoainepala sekä hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Etenkin hoitosuihke toimii todella hyvin, ja saa raidoitetut ja sävytetyt hiukseni jopa näyttämään hyväkuntoisilta! Moni tietty pesee vain hoitoaineella tai co wash -tuotteella metodissa, mutta oma hius kaipaa shampoopesua. Raikastan föönatut kutrini pesuväleissä kuivashampoolla, jossa kuitenkin on metodiin sopimatonta denaturoitua alkoholia, joka kuivattaa. Tsekkaan aina ennen ostoa tuotteen ainesosat Curlsbotista, jotta ostokset sopivat metodiin. Olen siirtynyt palashampooseen ja -hoitoaineeseen myös säästääkseni luontoa. Yksi pala kestää yllättävän kauan käytössä, ja se tulee pahvipakkauksessa muovin sijaan.

Hamppu hoitoainepala Flow Cosmeticsilta ja Unique Haircaren hiuksiin jätettävä hoitoaine.
Nyt käytössä ovat olut-kaura shampoopala ja hamppu hoitoainepala Flow Cosmeticsilta sekä Unique Haircaren hiuksiin jätettävä hoitoaine.

 

Curly Girl -metodin mukaan hiuksiin käytettävät tuotteet eivät saa sisältää mm. sulfaatteja tai silikoneja. Hiukset kuivataan pesun jälkeen vanhaan, pehmeään ja pestyyn t-paitaan. Metodin aloittaessa tehdään ns. final wash sulfaattishampoolla (itse käytin tähän Erittäin hienoa suomalaista shampoota ja näytin ihan Rölli-peikolta).

Selfie ja Rölli-peikko.
Who wore it better – yhdennäköisyys on ilmeinen!

Hiukseni ovat hieman kuivemmat kuin ennen metodia, koska käyttämissäni tuotteissa ei ole enää hiusten pintaa siloittavaa silikonia. Tähän olen kuitenkin löytänyt avun tuosta hiuksiin jätettävästä hoitosuihkeesta.

Moni Curly Girl tuote on niin stydiä kamaa, että hiukset näyttävät helposti likaisilta, vaikka ne olisi juuri pesty. Tämän vuoksi moni tuotteista onkin sitten jäänyt minulla käyttämättä.

Minä edestä ja takaa hiukset laineilla luonnostaan.
Näitä hyviä lainepäiviä ei valitettavasti enää juuri ole. Tässä en laittanut hiuksiin mitään tuotteita pesun jälkeen.

Kaikkine ploppauksineen (hiusten kuivaustekniikka), kuppikylpyineen (kiharan houkuttelutekniikka) ja hiusten kuivaamisineen diffuusorilla (vie ikuisuuden) sekä hiuksia peittävän castin puristelun pois (geelin kova pintakuori puristellaan pois) Curly Girl on aikava metodi, eikä monellakaan ole aikaa kiireisessä arjessaan noudattaa metodia. Metodi sopiikin parhaiten niille, jotka haluavat kuluttaa aikaa hiuksiinsa ja ovat valmiita kestämään monta yritys/erehdys -kierrosta etsiessään oikeinta hoitoa kiharoilleen .

Aino Elina

Kauneus Hiukset Trendit

Terveisiä sängyn pohjalta

Hybridityön aikana on tosi hankala olla sairas.

Olin jo torstaina aamulla hyvin flunssainen, ja peruin illan bootcampin. Lopulta päädyin siihen, että kahden maissa suljin työkoneeni ja ilmoitin esihenkilölle ja tiimille, että jään flunssan takia sairaslomalle ja annoin heille askelmerkit kesken olevien hommien tekemiseen sinä aikana, kun olen itse estynyt. Onneksi tämä ei ole kotitestin mukaan koronaa! Mutta olipa jotenkin tosi hankalaa myöntää itselleen, että on niin sairas, ettei etätyökään onnistu. Olen niin pirun tunnollinen, että oli vaikea jäädä pois. Enkä varmastikaan ole tämän tunteen kanssa yksin!

Nenäliinoja, teekuppi ja silmälasit.
Olen niistänyt nenäni jo tunnottomaksi ja huulet ovat ihan rohtuneet. Kuva Unsplash.

Tuttuun tapaansa Torsti-boy on ollut koko flunssan aikana vierihoitajana käpertyen sängyssä pikkulusikkaan viereeni. Silloin kun sairastin koronan, pelkäsin sen tarttuvan myös Torstiin, joka ei poistunut viereltäni.

Torsti-kissa leikkii lempilelullaan hiirellä.
Torsti pitää vierihoidosta välillä leikkitaukoja.

Perjantaina kuume kipusi 38 asteeseen, ja olo olikin aika hontelo. Etupäässä nukuin ja suihkussa käyntikin oli kauhean hankala operaatio, kun paleli niin paljon. Hiusten kuivaamisen ja puhtaan flanellipyjaman jälkeen olo tuntui kuitenkin onneksi jo vähän paremmalta ja jaksoin katsoa muutaman jakson Sandmania. Sen sijaan puolison ehdottamalle House of the Dragonille sanoin ehdottoman ein, en enää jaksa katsoa sitä, koska se on niin pirun tylsä. Sen sijaan Game of Thronesin Jon Snow’lle suunnitellaan spin of -sarjaa, joka heti kuulostaa paljon lupaavammalta. Toisaalta olisi kiva myös palata Keski-Maahan, mutta toisaalta en haluaisi antaa latin latia Jeff Bezoksen businessimperiumille.

Tolkienin Taru sormusten herrasta kirjan kansi.
Oli aikoja, jolloin luin Taru sormusten herrasta joka vuosi uudestaan, mutta nyt se on jäänyt.

Samaan aikaan somessa: hoitajien työtaistelu. On valitettavaa, ettei heille makseta tarpeeksi palkkaa ja työolot ovat mitä ovat. Tuollainen kutsumusammatiksi katsottu aliresurssoitu hoivatyö ei saa tarvitsemaansa rahallista panostusta, koska siitä se on lopulta kiinni. Vaikka hoivatyö onkin Suomessa arvostettua, ala tarvitsee rahaa, ei mitään taputuksia, printattuja kiitoskortteja tai banaaneja. Rahaa.

Yleisestikin ottaen naisten tekemä näkymätön hoivatyö ei mahtunut klassisen taloustieteen oppi-isän Adam Smithin näkemykseen yksilöiden keskinäisestä kilvoittelusta ja markkinoita ohjaavasta näkymättömästä kädestä. Arvioiden mukaan yleensä naisten tekemä hoivatyö vastaisi 30–41 prosenttia maiden bruttokansantuotteesta, jos se älyttäisiin laskea mukaan. Oikeampi mittari saattaisikin olla Aidon kehityksen mittari (Genuine Progress Indicator, GPI), joka ottaisi huomioon niin näkymättömän hoivatyön kuin ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin. Silloin myös talouspolitiikan painopiste muuttuisi, missä se nyt on sidoksissa BKT:n lukuihin ja sen kasvattamiseen. Tiesitkö, että BKT:tä kasvattavat myös rikollisuus, sairaudet ja ympäristökatastrofit? Siinäpä pohdittavaa tähän sunnuntaiaamuun 😉

Aino Elina

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta