Ajatuksia vanhenemisesta
Olen 47-vuotias nainen ja minun on todella hankala hyväksyä ikääntymiseni. Henkinen ikä on jäänyt jonnekin kolmeenkymppiin, kaksvitoseen. En tunne itseäni niin vanhaksi kuin mitä olen. Jos elää saa, kulku on kuitenkin kohti vanhuutta. Ja oma kuolevaisuus läsähtää keski-iässä päin naamaa kuin märkä rätti.
Mutta saako nainen edes vanhentua, ellei tee siitä itselleen jälleen kerran yhtä ulkonäköprojektia muiden seassa? Median käsitys kukoistavasta 50-vuotiaasta on Jennifer Lopez, eikä minulla ole samoja resursseja ja aikaa sijoittaa omaan ulkonäkööni. Tietysti tilanne on parempi kuin aiemmin, jolloin yli 35-vuotiaat tähdet vain hävisivät mediasta ja elokuvista. Ainut vanhempi naismuusikko esillä oli Tina Turner (joka olikin kyllä upea!) Keski-ikäiset naiset vaiettiin kuoliaaksi. Elämää ei ollut enää kolmenkympin jälkeen.
Parempien elintapojen vuoksi nelikymppiset eivät enää näytä samalta kuin 80-luvun suosikkisarja Tyttökullissa 😉 (Golden Girls). Tähän nykyiseen kauneusihanteeseen, jossa viisikymppiset näyttävät kolmikymppisiltä tarvitaan muutakin kuin vihersmoothieita ja chiansiemeniä – tarkoitan siis leikkausveistä ja täyteaineita. Jos tämä on sinun ratkaisusi, ymmärrän täysin. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi itsekin harkinnut niitä.
Tuntuu siltä, että vaikka yrittäisi kuinka olla tiedostava, vanhat opitut uskomukset kuitenkin kolkuttavat takaraivossa. Äidiltäni ja 90-luvun ajan hengestä opin naisen jatkuvan ulkonäkötyön. Niinpä olen elinaikanani laihduttanut yhä uudestaan lihomani muutamat kilot pois, kipittänyt cardiojäniksenä hikijumpissa, istunut spinningpyörän päällä kunnes takapuoli puutuu ja tehnyt järjettömän määrän toistoja pumpissa. Karvojani on poistettu sokerilla, vahalla, pinseteillä, epilaattoreilla ja höylillä. Käytän ihonhoitoon suuria summia kuukausittain, koska yritän ainakin säilyttää nykyisen, enkä halua – kauhistus – rupsahtaa tästä enää lisää. Yritän kuitenkin oppia tästä ulkonäkötyöstä pois – hoitaa ihoani sen vuoksi, että se tarvitsee kosteutusta, jättää karvat ajamatta, lopettaa turhan itsekriittisyyden/inhon, jota tunnen vanhenevaa ihoani kohtaan. Sisäistää sen, että vanheneminen on etuoikeus, eikä siinä ole mitään hävettävää.
Silti osa muutoksista ei oikeastaan ole mitenkään pahoja. Hyvin kivuliaiden kuukautisteni loppuminen ei ollut tragedia vaan helpotus. Olen jo neljän vuoden aikana käyttänyt hormonikorvaushoitona puolikasta estrogeeni/keltarauhashormonilaastaria, joka vaihdetaan kahdesti viikossa. Vaihdevuosioireeni ovat pysyneet todella vähäisinä, satunnainen kuuma aalto ja vähän unettomuutta. Lisäksi koska alkoholi pahentaa vaihdevuosioireita ja etenkin unettomuutta, pyrin käyttämään sitä vain vähän. Luin aiheesta sen verran, että päätin alkaa käymään kuntokeskuksessa kuntosalin puolella ihan nostamassa puntteja ja näin käydä taisteluun lihasmassan vähenemistä vastaan aerobisen treenin sijaan. Yllätyksekseni pidän kuntosalitreenistä enemmän kuin hikijumpista. Enää en myöskään rajoita syömisiäni, koska treeni ei oikeasti kulje miinuskaloreilla.
Aino Elina
