Saavutetut etuudet voidaan myös menettää hetkessä, kuten kävi aborttioikeudelle jenkeissä.

Tiedetään, lupasin Instagramissani tehdä julkaisun parhaista shampoista kihartuville hiuksille, mutta tämä on mielestäni tärkeämpää (lisäksi ihmiskoe nimeltä shampootesti on täysin kesken, edellisin ostos meni pahasti vikaan aiheuttaen kutkaa ja kutinaa, joten…)

Saatte feministisen räntin sen sijaan! Voi teitä onnellisia 🤪

Mikä siinä on, että kun avaa nykyään somen tai median sovelluksen kaikki vaikuttaa olevan kurjasti? Olen ihan musertunut ja kyllästynyt elämään historiallisia aikoja ™

En tietenkään halua olla vääryyksistä hiljaa, mutta samalla pitäisi käydä töissä ja hoitaa muita elämän velvollisuuksia. Niinpä tunnen itseni todella todella väsyneeksi. Väsyneeksi vaikuttamaan, ottamaan kantaa, muuttamaan maailmaa, koska tuntuu, että millään taistelulla tutkainta vastaan ei ole mitään merkitystä. Koska patriarkaatti voittaa kuitenkin joka tapauksessa.

Introverttina ja sosiaalisten tilanteiden ummikkona välttelen massatapahtumia, joten en osallistunut naistenpäivän marssille. Mutta niin moni osallistui! Olen teistä marssijoista todella ylpeä! Noin 10 000 naista kokoontui Helsingissä naistenpäivän marssiin – aivan huikeaa! Ja kertoo paljon myös siitä, että naisten mitta alkaa olla täynnä.

En nyt ala luettelemaan, mikä kaikki mättää nykyisessä järjestelmässä. Voit lukea aikaisempia naistenpäivän pohdintojani tästä ja tästä.

No jos jotain kuitenkin. Maaseudun poikamiehille ollaan aluepolitiikalla pykätty korkeakouluja ties minne, jotta alue houkuttelisi myös naisväestöä. Fun fact: tarjonta ja kysyntä ei silti kohtaa, koska siinä missä nuoret miehet liikkuvat poliittisella nelikentällä yhä enemmän vanhoillisempaan suuntaan, ovat nuoret naiset progressiivisempia ajatuksiltaan. Ja oikeasti kuka edes uskaltaa näinä aikoina aloittaa parisuhdetta, kun turvattomin paikka monelle naiselle on oma koti? Ei kaikki miehet, sanotte. Niinpä niin, emme vaan tiedä, mitkä miehet.

Kävin naistenpäivänä katsomassa Nosferatun uusimman version. Tämä on jo kolmas kerta kun tarina on saatu valkokankaalle, ja ensimmäinen versio, minkä olen näistä nähnyt. (Alkuperäinen leffa (1922) tehtiin Bram Stokerin Draculaa mukaillen, koska lupaa tarinan käyttöön ei saatu, tarina ei siis ole yksi yhteen Stokerin kirjan kanssa.) Se kammo, mitä naisen seksuaalista halua kohtaan tunnetaan. Se syyllistäminen. Ja synnin palkkanahan on aina kuolema – tai uhrautuminen. Elokuva oli joka otokseltaan todella kaunis, kuin maalaus, mutta toisaalta Robert Eggersin ehkä kaavamaisin elokuva. Niin tai näin: elokuva kertoi myös naisen asemasta miesten maailmassa. Haluttu, alisteinen. Jos poikkeat totutusta olet hullu.

No were never gonna to survive unless, we are a little, crazy (Seal: Crazy)

Aino Elina

Edit: Tiedotan blogin Facebookissa, jos blogi viivästyy, eikä ilmesty tuttuun tapaan sunnuntaina: Halipula -blogin Facebook.