Joskus tie nousee pystyyn
Pahoittelut pitkästä tauosta – pidin loppukevään ja kesän tarkoituksella taukoa tänne kirjoittamisesta, mikä hieman venähti. Aina ei elämässä mene niin kuin suunnittelee. Tällä hetkellä ajatukset ovat tärkeän ihmisen luona, joka on vähitellen lipumassa pois tästä todellisuudesta.
Kesä meni selviytymismoodissa , mutta vielä raskaampaa tämä on läheiselle, jonka omainen on kyseessä. Käytännön asioiden hoitamiseen menee yllättävän aikaa, vaikka ei omaishoitaja olekaan.
Oli kesässä tietysti myös iloisia asioita, kuten ystävien kokoontumiset ja vierailu ensimmäisen kerran sitten korona-aikaan isän luona pohjoisessa. Helsingin ja lähiseudun ulkoilualueet tulivat tutuiksi. Minut yllytyshullutettiin mukaan tekemään treeniä Chloe Tingin haasteiden tahtiin ja ostin painotetun hulavanteen (jota en vieläkään osaa kunnolla käyttää 😁). Lisäksi hain tällä viikolla ensi vuodelle 6 kk:n opintovapaan saattaakseni opintoni loppuun journalismin koulutusohjelmassa Haaga Heliassa. En yksinkertaisesti jaksanut työn lisäksi paneutua vielä vaativaan opinnäytetyöhöni, joten sille on hyvä varata ihan oma aikansa. Aihe ja metodi vaikuttaa jotenkin ameebamaiselta yhä, jotenkin tuntuu, etten saa siihen kunnolla otetta, ellei minulla ole aikaa keskittyä siihen täysin. Täytyy kyllä sanoa, että olen hyvä viivyttelemään tehtävissä, ellei niillä ole selkeää kalmanlinjaa (mahtava käännös deadlinesta, joka tuli vastaan somessa 😉).
Tämä kesä oli pysähdys. Yritän enemmän keskittyä siihen, mitä hyvää elämässä on nyt kuin murehtimalla tulevaisuuden kaikkia potentiaalisia ongelmia. Kun elämä käy päälle kuin hyökyaalto, yritän rauhoittaa itseni olemalla luonnossa, meditaatiolla tai joogalla.
Aino Elina
