Kiitollinen hummusjumittaja

Kiitollinen hummusjumittaja

Jos tässä talvella ja keväällä on välillä tuntunut siltä, ettei elämällä ole tarjottavaksi meikäisen kohdalle kuin mojovia takapakkeja, niin voin kertoa noiden tuulien kääntyneen mitä miellyttävimmillä tavoilla myötäiseen. Nuo lempeät tuulet tekevät minut jatkuvasti äärimmäisen kiitolliseksi rohkeasta päätöksestäni hypätä toista vuotta sitten turvallisesta päivätyöstä siihen tuntemattomaan yrittämiseen. Teen nyt täysin omaa juttua, jonka olen rakentanut […]

Kepeiden askelten mehusmoothie

Kepeiden askelten mehusmoothie

Konstailemattomuus on aika ihana sana. Kevät tuntuu ainakin itselleni monessakin mielessä puhdistavalta ajanjaksolta, sillä tekee mieli keventää syömisiä, päästä eroon turhasta rojusta, karsia turhaa tekemistä ja toisaalta toivottaa tervetulleeksi paljon uutta. Konstailemattomasti. Kaikki yhdessä saavat aikaan mainion fiiliksen. Mitä tulee tämän päivän aiheeseen, tähän kirpsakkaan mehusmoothieen, olen varsinainen kausisyöjä — joskus smoothiet eivät maistu yhtään […]

Kevään luonnonkosmetiikkahitit by Halo

Kevään luonnonkosmetiikkahitit by Halo

Huomasin tässä uusimpia kosmetiikkavarastojani katsellessa, että tuleva kesä on tainnut inspiroida meikäläistä aikamoisesti. Tuli sellainen fiilis, että kaikille niille talven tylsille maanläheisille meikkiväreille olisi just nyt hyvä antaa hetkeksi kenkää meikkipussista. Talvimoodi piti sisällään hyvin paljon hillittyjä ja neutraaleja ruskean eri sävyjä — jotenkin ei vain yhtään tuntunut siltä, että olisi tehnyt mieli villitellä kaiken sen […]

Osallistu Halo-blogin kehityskeskusteluun ja voita 90 € arvosta luonnonkosmetiikkaa!

Osallistu Halo-blogin kehityskeskusteluun ja voita 90 € arvosta luonnonkosmetiikkaa!

Rakas Halo-blogini on jo rapiat kolmevuotias. Kolmeen vuoteen mahtuu paljon ja vanhoja posteja katsoessa meinaa välillä vähän naurattaa. Onpas sitä ollut joskus ylivirallinen ja ehkä vähän hukassa. Mutta niin se blogiminä on vain rakentunut aika vahvaksi tässä vuosien saatossa ja se itselle mukava tyyli on löydetty. Inspiraationkannu kuitenkin tyhjenee välillä vähän kuin itsestään ja ja […]

Patyka — taianomaista luksusluonnonkosmetiikkaa (+arvonta)

Patyka — taianomaista luksusluonnonkosmetiikkaa (+arvonta)

Useiden vuosien kuluessa luonnonkosmetiikka on tullut minulle rakkaaksi osaksi päivittäisiä rutiinejani ja myös hyvinvointiani. Ajattelin joskus muinoin, että kosmetiikka on vähän sellaista naishömppää, josta pitää olla hissukseen. Tämä hissuttelukelkka on kuitenkin käännetty tarkoituksella osoittamaan toiseen suuntaan. Yksi suuri yllätyskortti elämässäni onkin ollut se, että olen ylipäätään päätynyt työskentelemään kosmetiikan pariin — tällä omalla tavallani, josta […]

Leijonamieltä sieni-instanteista + hurjan hyvä blenderikamppis!

Leijonamieltä sieni-instanteista + hurjan hyvä blenderikamppis!

Varsinkin viime syksynä keskittymiskyvyn ollessa kovilla, olen käyttänyt suhteellisen säännöllisesti lääkinnällisiä sieniä osana päivittäistä ruokavaliotani. Sieni-instant ei kuulosta ehkä itsessään kovin herkulliselta, mutta kun mukaan on lisätty anista, minttua, lakritsinjuurta ja steviaa, ei voi edes huomata juovansa jotain missä on mukana sientä.  Four Sigma Foodsin tuotteista olen kirjoitellut teille jo täällä ja nyt minulla on […]

Vielä vähän laventelia kasvoille

Vielä vähän laventelia kasvoille

Vaikka talvelle voi kohta näyttää selkää viimeistenkin lumirippeiden sulaessa pihoilta, säilyvät ainakin meikäläisen meikkikaapissa muutamat kosteuttavat tuotteet. Tammikuussa tutustuin Weledan hempeän hellävaraiseen Iris-sarjaan ja löysin itseni rauhoittavan liilasta laventelikuplasta, vaikka olin aina ajatellut etten minä mikään hempeä laventelityyppi ole. Vartaloöljy ja suihkusaippua olivat kuitenkin vasta alkusoittoa koko laventelihullutukselle! Talven kylmyydessä käytin kasvoilleni tehokosteutushoitona yksinkertaista kikkaa: […]

Tuunattu hedelmävesi

Tuunattu hedelmävesi

Tuntuuko vesi tylsältä kumppanilta, joka tuntuu jäävän päivä toisensa jälkeen paitsioon arjessasi? Kehollamme on käynnissä jokaikinen hetki jatkuvat puhdistustalkoot, joihin se tarvitsee runsaasti vettä, jotta ylimääräiset kuona-aineet pääsevät huuhtoutumaan luonnollista tietä pois ja tuntisimme olomme elinvoimaisiksi. Vedenjuontia lisäämällä voi vaikuttaa suoranaisesti oman ihonsa kuntoon sekä kuulauteen. Lisäksi saattaa huomata myös sen, ettei hereillä pysymiseen tarvitakaan […]