Miten on mennyt kolme kuukautta äitinä
Alkuviikosta tuli kuluneeksi kolme kuukautta siitä kuin minusta tuli äiti. Äiti. Koko sana kuullostaa niin aikuiselta ja vastuulliselta. Joinakin hetkinä tuntuu uskomattomalta, että minä, minä joka unohdan välillä oman nimeni puhelimessa (tosi tarina – unohdin oman nimeni puhelimeen vastatessa) olen äiti. On jollakin tavalla myös ihan äärettömän pelottavaa olla äiti. Vastuussa toisesta viattomasta elämästä, vastuussa hänen hyvinvoinnistaan ja hyvän elämän takaamisesta, terveydestä ja onnellisuudesta, hyvästä lapsuudesta. Miten minä pystyn sen kaiken takaamaan? Ja miten juuri minä olen saanut kunnian olla äiti ja juuri hänelle? Yhtenä häneen koskevana suurena päätöksenä myös päätös kolmen maan välillä missä viettää lapsuus ja alku elämään, teimmekö oikean ratkaisun? Olisiko Englanti tai Suomi ollut parempi maa kasvaa? Kuka tietää. Ehkä tulevaisuus näyttää. Aurinkoa ja hyvää mieltä ainakin täällä riittää.
Tuntuu jotenkin niin kliseiseltä sanoa, etten enää en osaa kuvitella elämääni ilman poikaani ja hänet saatuani on koko elämä parempaa. Tottahan se on, että elämä on parempaa häntä katsoessa ja kehitystä seuratessa ja olisi outoa jos ei hän tässä olisi. Toisaalta siitä on vasta kolme kuukautta kun en ollut vielä äiti, muistan hyvin miltä tuntui kun ei ollut vastuussa kenestäkään toisesta ja pystyi menemään ja tulemaan ilman sen suurempia suunnitelmia ja kassia täynnä vaippoja ja kosteuspyyhkeitä. Kun oli enemmän aikaa itselleen ja miehelleen. Kolme kuukauden aikana on tietenkin elämän keskipisteenä ollut vauva ja tulee olemaankin, mutta en usko että on väärin sanoa kaipaavansa myös omaa aikaa. Ihan vaikka vain tunti kerrallaan.
Eilen minulla oli viimeinen tarkastus naisten fysioterapeutin luona ja sain luvan kaikkeen urheiluun. Lantionpohjan alueen lihakset sekä vielä kerran vatsalihasten erkaumat tarkastettiin ja kaikki on normaalisti, eli kolme kuukautta kohdallani meni että kehoni on siinä kunnossa että voin aloittaa kaiken urheilun samoin kuin ennen raskauttani, eikä pelkoa ole että tekisin väärin omaa kehoani kohtaan raskaudesta palautumisen suhteen. Keho on siis palautunut hyvin raskaudesta paria kiloa vielä lukuunottamatta.
Elämä on erilaista äitinä, mutta kuten aiemminkin totesin on elämäni paljon rikkaampaa kuin ennen. Teen enemmän asioita, tapaan enemmän ihmisiä ja tuntuu, että olen koko ajan menossa. En ole siis jämähtänyt neljän seinän sisälle kuten pelkäsin ennen äitiyslomani alkua. Olen nauttinut elämästä paljon enemmän. Ehkä olisin voinut aiemminkin elämässäni tehdä muutosta ja tehdä vielä enemmän, mutta pitkät työmatkat ja työpäivät eivät tietysti helpottaneet asiaa. Olenkin paljon pohdiskellut mitä haluan äitiyslomani jälkeen. Vaikka siihen on vielä aikaa olen miettinyt mitä haluan ja miten sen saavutan. Ehkä palaan töihin aiemmin, ehkä myöhemmin kuka tietää mutta nyt haluan nauttia juuri tästä hetkestä.
Lue myös:
Vauva-arki yhtä perhe helvettiä?
Miten lapsen syntymä on vaikuttanut suhteeseemme?
Viisi keinoa tehdä äitiyslomasta parempi
Näin meillä on mennyt kuukausi vauvan kanssa
