Mitä tehdä pääsiäisenä Sydneyssä vauvan kanssa

Minulla ja Ryanilla on ollut tapana käydä Sydney Royal Easter Show:ssa joka järjestetään Sydneyn Olympic Park:ssa siitä lähtien kun tapasimme. Vaikka tapahtuma on ehkä enemmän lapsille suunnattu niin olemme silti siellä käyneet ja siitä on jollakin tavalla kai tullut meidän pääsiäis perinne. Viime vuonna Ryan voitti jostakin tivolipelistä minulle todella suuren koira pehmolelun joka tällä hetkellä on meillä pojan huoneessa odottamassa, että hän on hieman isompi ja ymmärtää pehmolelujen päälle.

Tänä vuonna mietittiin mitä tehtäisiin vauvan kanssa eikä haluttu lähteä ihan niin isoon tapahtumaan ihan vain jos vauvan kanssa täytyisikin päästä nopeasti kotiin. Kuultiin, että meidän lähellä sijaitsevassa Moore Park:ssa järjestetään ilmainen Pääsiäistapahtuma pienemmässä mittakaavassa, joten päätettiin lähteä se katsastamaan. Vaikka poika ei vielä niin ympäristöään ymmärräkään eikä ole niin kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu niin meille päivä oli kuitenkin mieluisa. On ihana päästä vähän liikkeelle ja samalla opetella miten perheenä liikkuminen onnistuu muuallakin kuin ihan vain kodin läheisyydessä.

Tapahtuma on huomattavasti pienempi kuin Royal Easter Show mutta mielestäni paljon parempi vaihtoehto jo ihan vain sen takia että ihmistungos ei ole niin valtava. Vaunuilla liikkuminen ihmisten seassa onnistui hyvin ja ehkäpä jopa saimme varmuutta ja rohkeutta liikkumisesta ihmisten ilmoilla pienen pojan kanssa. Ensi vuonna on varmasti taas kivempi kun poikakin ymmärtää jo hieman enemmän mitä ympärillä tapahtuu.

Millaisia pääsiäis perinteitä teillä on?

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Perhe Lapset Vanhemmuus Tapahtumat ja juhlat

Ethän unohda aurinkorasvaa

En koskaan käyttänyt aurinkorasvaa vielä Suomessa asuessani muulloin kun aurinkoa palvoessa ja opin aurinkorasvaa hyödyt vasta Australiaan muutettuani.
Ajattelinkin nyt muistuttaa aurinkorasvan tärkeydestä kun Suomessakin kesä lähenee kovaa vauhtia. Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä ottaa aurinkorasva päivittäiseen käyttöön. 

Aurinko vanhentaa ihoa ja auringon tekemä vahinko näkyy varsinkin kasvojen iholla. Kasvot olisikin syytä suojata päivittäin levitettämällä aurinkorasvalla ja itse olenkin ottanut aurinkorasvan käytön jokapäiväiseksi ja levitän sen aina ennen meikkipohjaa.

Aurinkorasvaa kannattaakin ehdottomasti käyttää päivittäin, myös niinä pilvisinä päivinä, ja talvella. Jokainen tietää UV säteiden haitat, ihosyövän riskit sekä ennenaikaisen vanhentumisen näkyvät merkit auringosta johtuen. Ruskettunutta ihoa koitetaan saavuttaa, mutta unohdetaan se aurinkorasva. Totuus kuitenkin on, ettei se estä ruskettumista joten on todella typerää olla aurinkosuojaa käyttämättä.

Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä ottaa aurinkorasvan käyttöä päivittäisiin rutiineihin ja suosittelenkin sen käytön aloittamisen pikimmiten. Itselläni oli harhaluulo aiemmin, että jokainen aurinkorasva on todella rasvainen ja hajullaan myös helposti tunnistettavissa aurinkorasvaksi. Tajusin kuitenkin, että aurinkorasvoja on todella erilaisia ja jopa kasvojen iholle omansa, joka ei todellakaan jätä ihoa rasvaisen oloiseksi. Hyödyt aurinkorasvan käytössä ovat todella hyvät ja nyt olenkin tottunut levittämään aurinkorasvan jokaisena päivänä.

ETHÄN UNOHDA AURINKORASVAA SILLÄ:

  • Se suojaa haitallisilta UV säteilyltä
  • Ehkäisee ennenaikaisia vanhenemisen merkkejä
  • Vähentää ihosyövän riskiä
  • Ehkäisee ihon palamista auringossa
  • Aurinkorasva suojaa ihoa paremmin kuin mikään vaate

Aurinkorasva kannattaa levittää vähintään 20 minuuttia ennen altistumista auringolle ja levittää uudelleen vähintään kahden tunnin välein jos on suorassa auringonvalossa. Jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa auringon huonoihin vaikutuksiin itsessäsi niin miksi et tätä tekisi? Muista, ettei koskaan ole liian myöhäistä joten aloitathan jo heti tänään.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Hyvinvointi Terveys Iho Suosittelen