Tavallinen -Kesän kuulumisia ja mietteitä

Kesätyöt oli ja meni, nopeammin kuin huomasinkaan. Viime perjantaina alkoi mun reilu viikon mittainen loma ennen koulujen alkua. Ja toivon mukaan kesä ei ole vielä täysin ohi, vaan  saan lomailla tämän viikon edes hieman kesäisissä tunnelmissa. En halua jokaiselle päivälle sadesäätä, joten edes muutama kesäinen ja aurinkoinen sää tilattu. Kiiitos! Viikonloppu hurahti mukavasti Savon sydämessä, Mikkelin kupeessa Ristiinassa. Siellä asuu mun sukua Saimaan rannalla. Pääsimme saunomaan puusaunaan ja pulahtamaan pikaisesti myös Saimaassa. Samalla lähti myös tämän kesän talviturkki (parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Huomenna suuntaamme toisiin maisemiin: Kaupunkilomalle Tallinnaan ja hotelliin ensimmäistä kertaa yhdessä poikaystäväni kanssa! Jee!

     

Oli ihanaa aloittaa loma ja vihdoin saa nukkua pitkän työkesän univelkoja pois. Ja taas sai huomata sen, kuinka suuri merkitys unella ja levolla oikein onkaan! On tärkeää antaa itselleen aikaa palautumiseen ja lepoon, eihän sitä ihminen muuten kovin pitkään jaksa! Joskus minulla on huono tapa ajautua sellaiseen elämän suorittamis -moodiin, unohtaen samalla sen hauskuuden. Myös hauskuus on valtavan tärkeää, en halua vain suorittaa tätä elämää läpi!

Parasta kesässäni on ollut yhdessä oleminen ja tekeminen, yksinoloa kuintenkaan unohtamatta. Jos en saa olla tarpeeksi yksin, se syö omaa hyvinvointia, enkä nauti sosiaalisuudestakaan enää yhtään. Tämä liittyy varmasti omaan introverttiyteen ja erityisherkkyyteen. Toisinaan on vaikea löytää tasapainoa sosiaalisuuden ja yksinolon välille: Välillä tulee kausia, kun sovin aivan liikaa menoja ja esimerkiksi keväällä taas ahdisti tosinaan se, ettei tuntunut olevaan minkäänlaista elämää missään. Tasapaino on tavattoman tärkeää, mutta tavattoman vaikeaa löytää. Ja kuitenkin ensiarvoisen tärkeää omalle hyvinvoinnille!

Kesän aikana olen saanut mm. olla ystäväni polttareissa kokeilemassa tankotanssia. Se oli kivaa, mutta vaikeaa. Olisi hauska harrastaa sitä enemmänkin. Ja eiköhän morsiankin viihtynyt oikein mainiosti! Myös häät olivat ihanat:  Pari oli kaunis ja onnellinen, juhlapaikka Lahden Mukkulan kartanolla oli kaunis, ruoka hyvää ja sääkin mikä parhain. Ei voi valittaa, loistava päivä siis!

Pääsin myös  melomaan Helingissä ja Lohjan tytyrin kaivokseen elämyskierrokselle. Kävin kotipaikkakunnallani Jyväskylässä juhlimassa 11 vuotiasta kummityttöäni. Olen joogannut, ulkoillut paljon, kokeillut suihkurusketusta ja hoitanut ulkonäköäni (mikä on vaikuttanut omaan hyvinvointiin positiivisesti), pelannut sulkapalloa ja paljon muuta. Ja nyt kaiken kruunaa vielä tämän viikon loma! Yksinolemisen ja sopivan sosiaalisuuden lisäksi, tarvitsen ehdottomasti elämyksiä elämääni voidakseni hyvin, olenhan elämyshaluinen erityisherkkä. Mutta niitäkin vain sopivassa määrin, ei liikaa eikä liian vähän. Joskus on vaikea yhdistää elämyshakuisuus ja erityisherkkyys keskenään. Kun haluaa tehdä kauheasti kaikkea, mutta ei kuitenkaan jaksa kauheasti kaikkea. En jaksa aivan yhtä paljoa kuin joku ei-herkkä elämyshakuinen, ja sitä on ollut aikaisemmin vaikea sisäistää. Tasapaino olisi tässäkin tärkeää. Ja ennakointi. Välillä olisi hyvä miettiä etukäteen, ennen kuin väsyttää itsensä ihan tyystin suuresta määrästä elämyksiä. Ihania, mutta väsyttäviä elämyksiä!

  

Mutta nyt, nyt meinaan nauttia juuri alkaneesta viikostani ja sen elämyksistä. Lupaan olla väsyttämättä itseäni liikaa ja kirjoitan niistä lisää kunhan palaan. Viikonlopun maalla oleminen oli hyvä startti lomailulle, tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin kohti uusia seikkailuja!

Haluaisin herätellä myös teitä, arvon lukijat pohtimaan. Kuinka te pidätte omasta hyvinvoinnistanne huolta arjessa, missä olisi vielä parantamisen varaa? Mikä menee jo hyvin, mikä taas ei?

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Tavallinen – Ulkopuolisuuden tunne, tunne siitä ettei kuulu mihinkään…

Miksi tunnen ulkopuolisuutta niin helposti ja vahvasti? Miksi sallin menneisyyden ulkopuolisuuden vaikuttaa elämässäni edelleen? Miksi en pääse eteenpäin, miksen osaa vain päästä jo irti?! Miksi se tunne on niin voimakas,miksi se saa minut voimaan pahoin? Tunnen sen vuoksi helposti myös katkeruutta, vihaa, kateutta ja häpeää, hylätyksi tulemisen pelkoa. Huonomuutta ja kaikenlaista muuta. Mikä mussa on vikana, kun tunnen  ettei mua pidetä yhtä hyvänä ystävänä kuin muita? Jään helposti syrjään, muiden ryhmäytyessä ja ystävystyessä keskenään. Eikä sekään ole väärin, että muut ystävystyy. Omista tunteista puhumattakaan. Se johtuu kai omasta hiljaisuudesta, siitä etten kauheasti puhu tai mene mukaan. Ja paljon on myös omassa päässä vääristyneitä uskomuksia, jotka ovat syntyneet elämän varrella. Niitä omia ajatuksia ei kannattaisi ehkä aina uskoa.

                         

Kun olen vaikka kahden tai kolmen kaverini seurassa, jään helposti ulkopuolelle, muiden vain puhuessa keskenään. Olen se kuuluisa kolmas pyörä. Kaksi muuta vaihtavat katseita keskenään kun ohi kävelee hassuissa vaatteissa kävelevä henkilö, tai viereisessä pöydässä humalaiset puhuvat tyhmiä. Minuun päin ei edes vilkaista. Tai Aliaksessa se selittävä henkilö selittää muille ryhmäläisille jotain, ja katsoo kaikkia muita paitsi mua… He tuskin ajattelevat sen olevan mitenkään kovin ihmeellistä, mutta minusta se on aina tuntunut aika pahalta.  Kun minuun ei katsota, se tuntuu siltä, ettei mulla ole niin väliä kuin muilla. Minut on helppo unohtaa. Ehkä se kaikki on vain muille luontevaa ja helppoa, toisin kuin minulle? Ehkä muut ovat vain tottuneet siihen, että mä olen se hiljainen, sellainen henkilön, joka ei paljon puhua pukahda?  He ovat tottuneet siihen, että vetäydyn helposti sivuun, enkä tee hirveästi aloitteita itse.

Katseella, sillä on suuri voima. Kun sinuun katsotaan, tunnet itsesi arvokkaaksi. Toinen osoittaa sillä sen, että haluaa puhua myös sinulle, ottaa sinut mukaan keskusteluun. Se osoittaa sen, että muilla, myös minulla, on keskustelussa väliä.

  Miksi se on niin vaikeaa keksiä puhuttavaa? Miksi pää tyhjenee? Miksi minun on vaikea katsoa silmiin ja muuttaa jännittyneet kivikasvoni lempeän hymyileviksi? Rennoiksi.

Minulla on vahva uskomus siitä, etten ole arvokas omana itsenäni ja mun täytyy muuttuu, jotta voisin kelvata. En kelpaa ystäväksi. Pitkään olen yrittänyt muuttua, muuttaa itseäni toisenlaiseksi, jotta saisin ihmisiä ympärilleni. Mutta tosiasiassa olen tavannut liikaa  vääriä ihmisiä. Pelännyt liikaa pakkeja ja torjuntoja, joita tulee väistämättä aivan kaikille. Kukaan ei välty kolhuilta, kaikkia ei voi miellyttää. Minä olen ollut elämäni ajan varsinainen kameleontti, joka yrittää olla aivan kaikille mieliksi. Yrittänyt muuttaa omaa käytöstä jokaiseen seuraan sopivaksi. Unohtaen samalla sen, kuka aito minä oikein on.

Omat vääristyneet uskomukseni ovat kai syntyneet jo viimeistään koulussa, kun olin aina yksin. Vietin kokonaisen ylä-asteen vailla ystäviä, porukan ulkopuolella. Se sai mut uskomaan, etten kelpaa näin. Lukuisat epäonnistumiset ja hylkäämiskokemukset myös aikuisena, ovat vaikuttaneet tähän herkkään mieleen. Vaikka niitä edelleen tapahtuu kaikille joskus. Mutta minä olen lannistunut niistä, pelkään koko ajan, että palaan takaisin sinne ylä-asteen penkille. Olen katellinen niille, jotka osaavat olla ihmisten kanssa luonnostaan. Niille, joilla on ollut läheinen ystäväpiiri lapsuudesta saakka. Olen vihainen ja katkera itselleni, miksi olen itse antanut elämäni mennä näin? Mutta nyt alan ymmärtämää hiljallen sitä, etten tehnyt kaikkea tätä tahallani. Olen vain yrittänyt parhaani, niillä vähillä sosiaalisilla taidoillani, mitä minulla on kulloinkin ollut. Ja aina voi oppia uusia taitoja, sosiaalisia taitoja. Ja onneksi voin lähentyä nykyisten ystävieni kanssa entisestään, onneksi heitä nyt on! Kiitos teille <3

Niin ja vielä yksi asia, miksi ujoa pidetään usein epäluotettavampana kun rohkeaa ihmistä, joka tuo itseään paljon esiin? Tuleeko se epäluotettavuus itsetuntemuksen puutteesta? Ujon vähäisestä ulosannista? Herättääkö se teissä epäluotettavuutta? Ajatuksia?

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä