Erilainen silmänympärystuote

Kaikki silmänympärystuotteeni ovat olleet geelejä tai voiteita. Beauty Gardenin päivänkakkaraseerumi on täysin uudenlainen kokemus silmänympärysvoiderintamalla. Ehdinkin vuoden 2019 parhaat kosmetiikkatuotteet postauksessa silmänympärysseerumin mainita, kerron nyt vähän pidemmin tästä mielenkiintoisesta tuotteesta.

Tyylikkääseen puiseen ja lasiseen purkkiin pakattu voide lämmitetään sormenpäiden välissä juoksevaksi.

Seerumi sopii myös muualle kasvoille tasoittamaan juonteita ja napakoittamaan ihoa. Ihoa napakoittava vaikutus tulee päivänkakkarasta. Muut vaikuttavat aineet seerumissa ovat auringonkukkaöljy, karitevoi ja mehiläisvaha, eli koostumus on todella hoitava ja tuhti. Kesällä voide saattaa olla silmänympärysiholle liiankin tuhtia, mutta talven viimaan se on juuri sopivan hoitava. Yleensä talvella kun on kuivaa ja kylmää, silmänympärysihoni reagoi pintakuivuudella. Nyt kuivuudesta ei ole tietoakaan.

Lämmitän voidetta nimettömien välissä hyvin pienen määrän, ja taputtelen sitä kevyesti silmänalusille. Koska voidetta tarvitsee kerralla erittäin pienen määrän, purkki kestää käytössä ilahduttavan pitkään.

* Sain seerumin pr-näytteenä.

Kauneus Iho

Hiusten muutoksen vuosi

Viime vuoden alussa curly girl metodi oli yhtäkkiä ihan joka paikassa. Kirjoitin siitä lyhyesti hiusten hoitovinkkien yhteydessä alkukeväällä, mutta arvelin että itse en siihen mukaan lähde…pari kuukautta myöhemmin olinkin hankkimassa hiusgeeliä.

Suurin syy siihen miksi lähdin kokeilemaan metodia oli se, että olin todella kyllästynyt hiuksiini. Suoristin niitä jatkuvasti. Ne eivät kasvaneet pituutta, ja tietenkin jatkuva suoristaminen teki kasvattamisesta mahdotonta. Kuiva luonnonkihara, jota jatkuvasti lämpökäsitellään, ei voi hyvin.

Jossain vaiheessa hiukseni olivat olleet tuuheat, mutta kaiken suoristamisen ja värjäyksen jäljiltä ne olivat aika kärsinyt näky.

Alkuvaihe curly girlissä ei ainakaan omassa tukassani ollut välttämättä kovin imarteleva. Vie hetken aikaa löytää itselle parhaat tuotteet, ja tavat toimia. En edelleenkään usko, että mitään metodia on järkevä noudattaa orjallisesti. Ota se mikä toimii itselläsi, ja jätä muu omaan arvoonsa.

Nyt kun en ole kohta lähes vuoteen lämpökäsitellyt hiuksia, ja olen raidottanut hiuksia hyvin kevyesti kotona, huomaan aika suuren eron hiuksissa. Ne ovat hieman kasvaneet pituutta, ovat hyvinvoivat, ja tuntuvat selvästi tuuheammilta.

Mitä vinkkejä siis antaisin muille luonnonkiharan kanssa kamppaileville:

– anna hiuksen kihartua

– kosteuta, kosteuta, kosteuta. Valitse tuotteet jotka hoitavat ja kosteuttavat. Se on ensisijaisen tärkeää.

– ole kärsivällinen.

– muista, että hiuksia voi muotoilla myös ilman lämpöä, loistavia ohjeita löytyy YouTubesta sanoilla hairstyles without heat ja hairstyling without heat

– hoitoainepesu on todella kokeilemisen arvoinen. Muista silti shampoo pesu, ja syväpuhdistus aina tarvittaessa.

Alla muutama kuvapari, joista eron huomaa aika selvästi.

ENNEN

JÄLKEEN

ENNEN

JÄLKEEN

 

Kauneus Hiukset