Saako moraalista puhua?

Tätä mietin tänään: saako moraalista, oikeasta ja väärästä, puhua ja kirjoittaa?

Saako kirjoittaa blogiin, että on oikein tehdä näin tai oikein olla tekemättä noin tai että meillä on vastuu tehdä oikein?

Nimittäin just siitä haluaisin kirjoittaa. Pyörittelen päässäni jämäköitä mielipiteitä ja tiukkoja ajatuksia vastuusta ja oikeudesta ja sitten alkaa tuntua vähän nololta: eihän näin voi sanoa, tämähän kuulostaa ikävältä, en mää halua olla ikävä ihminen, en mää halua kuulostaa siltä, että vaadin keneltäkään yhtään mitään.

Tiedän, että esimerkiksi ekologista elämäntyyliä tai globaalia vastuuta on vähän hankala kaupata ihmisille sillä, että niin kuuluu tehdä, koska se on oikein. Tehokkaampaa kai olisi, jos ympäristöystävällisyys tai globaali vastuunkanto saataisiin hyödyttämään sitä vastuunkantajaa.

Ja kuitenkin: itselleni myyn nämä jutut just sillä, että niin kuuluu tehdä, koska se on oikein.

Olen esimerkiksi vakaasti sitä mieltä, että heikommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen ei ole ylevien tyyppien vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä vaan ihan jokaisen velvollisuus (ja olen syvästi järkyttynyt aina, kun tajuan, että joku toinen saattaa olla tästä eri mieltä). Ympäristöasioissakin kannatan pohjimmiltani aika vankkaa henkilökohtaista vastuuta, siis siitä, että vaikka en saisi ekoilusta ja hippeilystä mitään henkilökohtaista hyötyä, eikä ilmastonmuutos oikeastaan edes uhkaisi omia kantapäitäni, minun pitäisi silti pyrkiä tekemään parhaani. Ihan vaan koska se on tylsästi oikein muita ihmisiä ja oikeastaan koko maapalloa kohtaan.

Mutta olenko sitten todella tylsä tyyppi, tai mikä pahempaa, vähän tekopyhä? Ja saako vaatia, kun ei itsekään pysty kuin ihan vähään eikä aina edes siihen?

Enpä tiedä.

Mutta aion kuitenkin edelleen puhua ja kirjoittaa oikeasta ja väärästä, koska oikein muutenkaan en osaa näitä juttuja katsoa. Toki oikea ja väärä ovat moniulotteisia, ehkä muuttuviakin, hankalia juttuja, maailma on hyvin iso yhden ihmisen vastuunkantoon mahtuvaksi, ja kaikenlainen vaatiminen kannattaa aloittaa itsestään. Silti uskon vastuuseen, siihen että omassa pienessä mittakaavassani minun pitäisi pyrkiä tekemään oikein.

Sori tyypit! Pitää yrittää toimia oikein, vaikka ei yleensä pystyisikään siihen ja päätyisi kuulostamaan naiivilta höpsöltä.
 

wp_000458.jpg

 

Kuvassa runonlaulaja paistattelee päivää Joensuussa ja ilmeestä päätellen pohtii oikeaa ja väärää.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Rahankäyttövinkkejä sunnuntaiaamulle

Kävin pienellä kävelyllä (tallustelin 500m kumisaappaat jalassa) etupihan lintupusikossa ja pohdin samalla maailman asioita.

Kirjoitin eilen Vaatevallankumouksesta ja kerroin, että viimeisen vuoden ajan olen itse reagoinut vaateteollisuuden eettisesti arveluttaviin puoliin välttämällä uusien vaatteiden ostamista ketjuliikkeistä sun muista. Ihmettelin myös sitä, mikä lopulta onkaan paras ja tehokkain tapa vaatia vaateteollisuudelta vastuullisuutta.

Tänä aamuna luin Outi Les Pyyn mainion blogitekstin kutakuinkin samasta aiheesta, vähän eri näkökulmasta vain – nimittäin vaateteollisuuden lapsityöntekijöistä.

Outin teksti kannattaa tietysti lukea kokonaisuudessaan, mutta itse hyppään nyt suoraan siihen, miksi pohdin tätä asiaa lintukävelylläni. Outin vastauksissa mitä me voimme tehdä -kysymykseen oli nimittäin yksi juttu, jota en itse ollut tajunnut edes yhdistää koko kysymykseen. Paitsi boikotoimalla ja vaatimalla, vastuullisuutta voi edistää myös lahjoittamalla rahaa.

Monet avustusjärjestöt, kuten esimerkiksi Unicef ja Kirkon ulkomaanapu, tekevät työtä sen puolesta, että lapsilla olisi mahdollisuus käydä koulua – ja elää muutenkin lapsen elämää. Myös rahan lahjoittaminen esimerkiksi naisten toimeentulon, koulutuksen ja yrittäjyyden tukemiseen saattaisi antaa mahdollisuuksia valita alipalkatun tekstiilitehtaan ja jonkin muun toimeentulolähteen väliltä.

Toinen sunnuntaiaamun röyhkeä rahankäyttövinkki liittyy tietysti lauantai-illan huonoon uutiseen, eli Nepalin maanjäristykseen. Luonnonkatastrofin uhrien auttamiseen tarvitaan rahaa, ja sitä voi lahjoittaa tavallinen suomalainen opiskelijatyttökin esimerkiksi noiden ylempänä mainittujen avustusjärjestöjen kautta – ja tietysti monen muunkin.

Rahan lahjoittaminen on tietysti aika epäseksikäs tapa auttaa – siitä ei jää jälkeä mihinkään, sitä ei voi oikein laittaa someen, ja kaiken lisäksi sitä on aika helppo kyseenalaistaa. Voi vaikka kysyä, onko sillä minun parillakympilläni nyt niin hirveästi väliä, jos Norjan hallitus on luvannut 3,5 miljoonaa euroa – ehkä ei, ehkä sillä saa vain vähän puhdasta vettä tai lääkkeitä tai ruokaa, mutta niilläkin voi olla merkitystä jollekulle, monen pienen ihmisen pienestä lahjoituksesta tulee jo iso summa, ja parillakympillä on toisaalta minulle merkitystä suoraan sanottuna sekä taloudellisesti että hyvän mielen kannalta.

En tiedä, mistä se minuun on iskoutunut, mutta jotenkin koen oman hyvinvointini – mahdollisuuden esimerkiksi opintotukeen, halpaan terveydenhuoltoon ja pienituloisenakin lähes loputtomaan suklaan osteluun – positiivisena velvollisuutena auttaa muita ihan tälläkin perinteisellä tavalla, antamalla vähän rahaa silloin tällöin.

img_0007a.jpg

Blogitekstin kuvituksena tänään: lähestulkoon asiaanliittymätön kuva kumppareista, jotka jalassa mietin näitä pientä ihmistä suurempia asioita.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta