Sinä olet ihan hyvä
Haluaisin linkittää tänne Hesarin hiljattaisen pääkirjoituskolumnin kukonpojista. Mutta en nyt kuitenkaan vielä tee sitä. Ehkä koko asia kerkeää korjaantua ennen kuin ehdin jutella siitä täällä (haha).
Luin tällä viikolla myös Visual Diaryn Saaran kirjoituksen Kuinka oppia olemaan armollisempi? ja sitten Laura de Lillen Lauran tekstin Lisää lempeyttä, kiitos.
En nyt siis ihan vielä jatka eläintuotannon ongelmakohdista.
Uskon vakaasti siihen, että ihminen on arvokas riippumatta suorituksista. Siis riippumatta siitä, miten hyvin menee koulussa, miten hyvin menee töissä, miten kivoja ystäviä on, miten nätti on, miten taitavasti osaa keskustella, osaako edes puhua englantia, jaksaako lähteä puolitutussa porukassa viettämään juhannusta, osaako tehdä fiksuja valintoja elämässä, miten raha-asiat sujuu, osaako valita oikeat kengät oikeaan asuun.
Omakin itsetuntoni toki on ollut, on ja tulee olemaan kuoppainen eikä aina kovin hyvä. Mutta tätä en muista koskaan epäilleeni:
sinä olet ihan hyvä. Just sellaisena kuin olet.
Ja silloin tällöin, ystävien tai muiden läheisten kanssa keskustellessa, tuntuu että ihan jokainen ei ajattele näin. Ehkä joku on saattanut joskus vähän huumorillakin hämmästyä minun maailmankuvaani, jossa suorituksilla ei voi tehdä itsestään jotenkin arvokkaampaa.
Hyvin vilpittömästi toivoisin, ettei kukaan yrittäisi olla arvokkaampi tyyppi tai tärkeämpi ihminen olemalla parempi tyyppi tai suorittamalla enemmän juttuja.
Toki voi haastaa itseään ja koettaa kehittyä jutussa kuin jutussa, ja totta kai pitää yrittää toimia oikein, sen verran on velkaa sekä itselleen että muille. Mutta nekään asiat eivät varsinaisesti lisää kenenkään arvoa. Ehkä tämä on jotain mystiikkaa jo, mutta… ihan vakavasti uskon, että moni saisi olla vähän armollisempi ja lempeämpi itselleen, ja se voisi helpottua, jos tajuaisi, että oma arvo ei suorituksista kasva.
Mietin, sahaanko nyt omaa nilkkaani; voinko väittää, meidän pitäisi yrittää auttaa muita, jos samalla sanon, että olemme ihan hyviä tyyppejä näinkin.
Mutta ehkä tässä on sama pieni ero kuin siinä, yrittääkö lapsi saada koulussa parempia numeroita jotta äiti ja iskä rakastaisivat enemmän, vai koska haluaa pärjätä koulussa ihan itsensä takia tai haluaa oppia uusia juttuja tai haluaa isona lääkäriksi.
Niin että ollaan kaikki niitä jälkimmäisiä. Ollaan lempeitä itsellemme ja empaattisia muita kohtaan ja toimitaan sen mukaan.
Minäpäs lähden nyt mökille, ilmeisesti sosiaalisissa merkeissä, mikä on aika jännittävää, koska olin vähän varautunut kököttämään kahdestaan villapaidassa ja puhumaan inside-slangilla tai elekielellä.
Mutta ehkä rohkeuskin kasvaa kun vaihtaa yöpaidan farkkuihin.