Kaupunkirakkauteni (eli Pariisi ja Pietari)

Suhde kaupunkiin voi joskus jopa olla monimutkikkaampi kuin suhde ihmiseen ja toisaalta tunteet eri kaupunkeja kohtaan voivat olla niin erilaisia. Miten kahta kaupunkia voi rakastaa niin syvästi, mutta täysin erilaisilla tavoilla?

Elämässäni on kaksi kaupunkia, jotka ovat ylitse muiden, Pietari ja Pariisi, ja suhteeni kaupunkeihin ovat täysin erilaiset.

Pariisi on nuoruuden rakkauteni, kaupunki johon rakastuin palavasti keväällä 2003. Olin valmistautunut matkaan katsomalla Amélieta ja opiskelemalla ranskan alkeita. Kun näin Sacré-Coeurin ensimmäisen kerran ja tervehdin naapureitamme 16. kaupunginosassa tunsin, ettei paluuta entiseen enää ole. Ei ole mitään parempaa kuin Pariisi. Pariisi sai jakamattoman huomioni, enkä saanut kaupungista tarpeekseni. Matkustin Pariisin kerta toisensa jälkeen lumoutumaan.

Pariisissa minusta tulee aina rasittavan irrationaalinen. Kotibileet toisella puolella kaupunkia uusien ystävien kanssa, pourquoi pas? Matkustan murisematta illallisen jälkeen ihailemaan Eiffel-tornia joulukuisessa viimassa. En arvostele Sacre-Coeurin muodokasta arkkitehtuuria edes puolella sanalla.

Rakastan Pariisia, koska en muutakaan osaa. Kävelen pitkin Montparnassea ja muistelen vuoden 2011 kesäkuuta. Ollapa taas 19. Istuskelen Saint-Séverinin kirkossa ja mietin, mikä oikeastaan sai minut rakastumaan Pariisiin niin hullaannuttavasti? Pariisi ja minä olemme kuin yksi valtavan suuri klisee. Suuria tunteita, itsekeskeisyyttä: minun Pariisini, meidän juttumme. Kaikenlaisia ontologisia kysymyksiä, jotka tulevat aina mieleen vain Pariisissa. Kaupunki on oma maailmansa ja ennen kaikkea tunnetila: hetkellinen ja muuttumaton.

Syitä, miksi rakastan Pariisia:

Montmartre

Musée Marmottan Monet

nostalgia & kaikki ne muistot

Musée Bourdelle

Bonjour madame

keskiaika

Parc Marcel Bleustein Blanchet

Minulla ei voisi olla erilaisempi suhde toiseen suureen kaupunkirakkauteeni. Pietarilla ja minulla on ennen kaikkea intellektuaalinen suhde. En niinkään suhtaudu itse kaupunkiin intohimoisesti, joskin luonnollisesti puolustan Pietaria kaikille sitä arvosteleville, vaan suhdettamme määrittää minun miltei rajaton arvostukseni kaupunkia ja sen historiaa kohtaan.

Kun olen kaupungissa, näen ja aistin lähinnä kaupungin historiaa. Nykyajalla ei oikeastaan ole minulle sen suurempaa merkitystä. Pietari on itselleni yhtä kuin Montferrand, Rastrelli, Rinaldi ja Rossi. Stakenschneider, Trezzini ja Tševakinski. Šuvalovien, Šeremetjevien, Beloselski-Belozerskien ja Muruzinien palatsit. Kuljeskelen pitkin Špalernaja ulitsaa ja pohdiskelen Katariina Suuren ja Potjomkinin suhdetta. Ihastelen Englantilaisen rantakadun palatseja ja mietin, kuinka yhteen kaupunkiin on mahtunut näin paljon kauneutta.

Rakkauteni Pietariin on ennen kaikkea älyllistä, koska tunnen kaupungin historian niin hyvin. Kaupungissa kohtaavat kiinnostukseni ja toisaalta myös koulutukseni: keisarillisen Venäjän historia, taidehistoria, arkkitehtuuri ja kulttuurintutkimus. En pohdi kaupungissa omia kuvioitani – minä olen kaupungissa aina toissijainen. Mielessä ovat Romanovien kuviot, kaupungin museoiden kehitys, barokkiarkkitehtuuri ja klassismin vaikutus. Ja silti tunnen olevani kotonani, jotenkin turvassa, vaikka tiedän olevani vain vieras kaupungissa – yhdenlainen Pietarin ystävä.

Syitä, miksi rakastan Pietaria:

Trezzini

Rastrelli

Literaturnoe Kafe

Rikos ja rangaistus

Tšaikovskin Valse sentimentale

Mariinskin tuoksu

Kesäpuisto

Pietarin ja Pariisin väliltä valitseminen olisi täysin absurdi ajatus. Eikä minun onnekseni tarvitse valita. Kenties rakkaiden kaupunkien kanssa on hieman sama juttu kuin rakkaiden ihmisten: jokainen suhde on omanlaisensa ja hyvä niin.

Entä te, onko teillä kaupunkirakkauksia?

Lue myös:

Rakkaudesta Pariisiin

Prologi Pariisista

Pietari: Missä kuljin

20 asiaa Pietarista

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *