Varoituksen sananen: tämä kirjoitus käsittelee vain ja ainoastaan allekirjoittanutta. C’est moi eli tässä olen minä & täysin satunnaisia asioita itsestäni.

Ostan hyvin vähän vaatteita (viime vuosina alle kymmenen per vuosi), mutta saatan tilata Wolfordilta kerralla kuudet sukkahousut. Oopsie…(Toisaalta: ei ole Wolfordin voittaneita. Wolfordeja olen käyttänyt varmaankin noin 12-vuotiaasta eli yli puolet elämästäni.)

Aina kun jotain ikävää tapahtuu, haluan vaihtaa hiustyyliäni. No, se ei sinänsä ole ongelma, mutta +kaksikymmentäseitsemän elinvuottani ovat opettaneet minulle sen, että viihdyn kaikista parhaitan oman värisissä, pitkissä hiuksissani. Jostain syystä tämä kuitenkin pääsee itseltäni aina unohtumaan. Viimeksi syksyllä, jolloin päätin että minun on leikattava pitkät hiukseni unohtaakseni lopullisesti (lol!) kesällä tapahtuneen eroni. Lyhyet hiukset olivat kivat noin kolme ja puoli päivää, sitten minulla meni hermo (ja viimeiset neljä kuukautta ovat olleet hiusten suhteen hyvin tuskaiset).

…Olen nimittäin maailman laiskin (ja huonoin!) hiustenlaittaja. En osaa föönätä, en osaa kihartaa, osaan juuri ja juuri pestä hiukseni ja tehdä tasan kolme kampausta (lettinutturan à la Julia Timošenko, sykerönutturan ja ponihännän. Luonnollisesti mikään näistä ei onnistu lyhyillä hiuksillani, jotka vaativat noin miljoona kertaa enemmän huomiota kuin pitkät kutrini.)

Kenties voisin tatuoida Do Not Change Your Hair käteeni. Siitä puheen ollen, minulla on kolme tatuointia. Ensimmäistä ”harkitsin” viisi vuotta ja kaksi seuraavaa otin noin viiden minuutin harkinta-ajalla. Viimeisimmän tatuointini täysin otin ex tempore Thaimaassa. Silloinen poikkikseni kävi leikkauttamassa partaansa ja parturi kysyi haluaisiko jompi kumpi meistä tatuoinnin (random-tilanne juu, mutta paikka oli myös tatutointiliike, joten ei se aivan täysin out of context ollut). Mä mietin ehkä 15 sekunttia ja totesin actually, yes, I’d like one. Partahommien jälkeen käytiin tatuoimaan.

Inhoan mitä tatuointisi tarkoittavat -kysymystä. Vastaankin yleensä: Ööö, ei mitään. (Vaikka onhan niillä omat merkityksensä. Ja visuaalisen kulttuurin tutkijana pystyisin kyllä myös keksimään niille monen monta ”merkitystä”.)

Viihdyn tosi hyvin yksin ja tylsistyn ehkä noin kerran puolessa vuodessa. Haaveilen kuukaudesta yksin jossain kauniissa merenrantatalossa. Tekisin töitä, kirjoittaisin, ajattelisin, lukisin, kävelisin. Ah autuutta. (Ja parasta on tietenkin käydä yksin museoissa, konserteissa ja leffassa.)

Aloitan aamuni aina sitruunavedellä ja kahvilla. Sairastaessani munuaisaltaantulehdusta suurin huoleni oli se, ettei kahvi maistunut aamuisin. Olin täysin mykistynyt: voiko rakkaudella ”hoitamani” kahviaddiktio todella loppua yhteen munuaisaltaantulehdukseen? No, ei onneksi loppunut.

Kannan laukussani aina aurinkolaseja, koska migreeni. Jos on yhtään kirkasta, laitan ne heti silmille, sillä olen hyvin herkkä valolle. (Ja, let’s face it, parasta on olla inkognito.)

Kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Suosikkejani ovat Narco, the Synaptik, Post Malone, 4lfa, Abyusif, the Blaze, BROCKHAMPTON, Lykke Li, Fedez, Astronautalis, Metric, Nina Kraviz, Mashrou’ Leila, Emsallam, the xx, Laleh, Taylor Swift, Lana Del Rey, Oxxymiron, Eddy de Pretto ja Shabjdeed.

Minulla on miltei aina lakatut kynnet ja lempikynsilakkani on glitter. Jos pitäisi valita joku signature look -elementti, omani olisi ehdottomasti glitterkynnet.

En osaa leipoa. Jo pelkkä ajatus leipomisesta saa minut hyvin epävarmaksi. Ihailen heitä, jotka leipovat, mutten toisaalta ole myöskään erityisen kiinnostunut leipomisesta. (Asioita joista olen kiinnostunut ja joita opettelen: japanin kieli ja maailman maiden pääkaupungit ja liput; tavoitteeni on tuntea kaikki liput ja pääkaupungit vuoden loppuun mennessä.)

En voi sietää sukkia. (Valitettavasti on tiettyjä tilanteita, joissa en voi olla sukkahousuissa ja joudun laittamaan jalkaani sukat.) Inhokkiasiani ever olisi olla sukat jalassa kotona. Mon dieu!!! Ei ikinä!!!

Lue myös:

On täysin OK olla tietämättä

Viikko kanssani (Lux edit)

Sielunhoitoa