Ilahduttavia asioita

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ja niinhän se on. Suuren surun keskelläkin elämässä on paljon kauniita, ilahduttavia ja ihastuttavia asioita. Aivan ensimmäiseksi minun on mainittava Anu Tuomisen Huomenna tänään on eilen -näyttely Taidehallissa. Näyttely on kerrassaan mahtava; oivaltava, koskettava, samaistuttava. Siis kertakaikkisen erinomainen. (Ja sanottakoon, että kun vuoden alussa kävin läpi suomalaisten museoiden ja muiden kulttuuri-instituutioiden kevään tarjontaa, ei Tuomisen näyttely vaikuttanut kiinnostavalta sitten yhtään. Mikä onni onkaan, että päädyin kuitenkin sen kokemaan. Ja sainpa hyvän näpäytyksen – ei pidä olla liian ennakkoluuloinen.) En nyt kuitenkaan tässä ”paljasta”, mikä tekee Tuomisen näyttelystä niin erinomaisen. Totean vain, että se liittyy teoksiin, sanoihin ja käsitteisiin. (Ja totean vielä uudelleen, että ehdottomasti kannattaa mennä se katsomaan, jos vain suinkin kykenee.)

Viime viikkoina olen kuunnellut paljon Eddy de Prettoa (miksi löysin hänet vasta nyt???). KidHoney ja Risque de toi ovat olleet erityiskuuntelussa (kuuluun niihin tyyppeihin, jotka voivat kuunnella samaa biisiä koko ajan, tuntikaupalla.) Muita ilahduttavia ja itselleni ajankohtaisia artisteja ovat LUCALEATaylor SwiftFedez ja BROCKHAMPTON. (Italialaiset ystäväni eivät voi ymmärtää, kuinka voin digata Fedezistä aka Chiara Ferragnin baby dadystä niin paljon. Minua heidän kauhistuksensa huvittaa. Kenellä on vuonna 2020 aikaa miettiä, vaikuttaako hän muiden silmissä coolilta? Toisekseen, Fedez vaikuttaa Instagraminsa perusteella niin hauskalta ja sympaattiselta tyypiltä, että meinaan tikahtua. (Ja nyt kun puhe tuli Ferraganezeista, kuten pariskunnan kontaminaatio kuuluu, suosittelen myös Ferragnin Unposted-dokumenttia. Mielestäni se oli yllättävän hyvä – ja oikeasti tosi inspiroiva.)

Mitä sarjoihin tulee, tällä hetkellä kiinnostavia ovat vain toiminta ja rikokset. Katsoin Sorjosen Areenasta (again, kuinka voi olla että löysin Sorjosen vasta nyt??? Mutta onneksi löysin, ah kuinka nautinnollista) ja nyt etsin jotakin korvaavaa. Jos mitään yhtä hyvää ei löydy, kenties aloitan Blacklistin katsomisen uudestaan. (Ja jos teillä on suosituksia hyvistä rikos- ja toimintasarjoista, sarjavinkit ovat aina hyvin tervetulleita.)

Lopuksi vielä kunniamaininta Kampin K-Supermarketille. Sieltä saa Gromin jäätelöä (<3333 tai siis, gelatoa). Sitä maailman parasta siis. (Jokaisella italialaisella ja wannabe-italialaisella kuten allekirjoittaneella on lempigelatonsa ja mun on ehdottomasti Grom.)

Nyt hej då ja kivaa viikkoa…

Lue myös:

Onni on

Rauhoittavia asioita

Elämän sietämätön kauneus

Kulttuuri Oma elämä Mieli Museot ja näyttelyt

Currently (tai: seuraavaksi haluaisin olla babushka)

Kazakstanilainen ystäväni ja sielunsisareni opetti minut käyttämään huivia New Yorkissa à la babushka eli peittämään sillä hiukseni, huivin tyypistä riippuen joko sidottuna kaulan eteen tai kiedottuna taakse. Erityisesti aina Pietarissa kiedonkin huivin hiusteni peitoksi (huivit yleisesti ottaen ovat suosikkejani: en hirveästi pidä hatuista, eritoten pipot eivät mielestäni sovi päähäni sitten yhtään. Ne ovatkin vain hiihtolatukuteita itselleni.) ja ajattelen megatyylikästä ystävätärtäni, joka rientää joka arkiaamu huivi päässään Nur-Sultanissa töihin.

Babushkoista puheen ollen, joulukuussa ollessani Pietarissa mietin taas, että kuinka paljon minulla onkaan kunnioitusta venäläisiä mummoja kohtaan. He pitävät yllä valtavia kulttuuri-instituutioita: museot, oopperat, teatterit, palatsit. He opastavat, neuvovat, valvovat, opettavat ja joskus myös ojentavat. Rakkain babushka on tietenkin entinen vuokraemäntäni, joka piti minusta niin mahdottoman hyvää huolta. Hän kertoi mitä uskomattomampia tarinoita Pietarista ja taiteilijoista joita hän oli entisenä lavastajana kohdannut Mariinskissa ja muissa ooppera- ja teatteritaloissa. Minulle hän edusti sivistyneen kulttuurin suurkuluttajan ruumiillistumaa: terävät huomiot, laaja yleissivistys, hauska, älykäs, vahva ja lempeä: juuri sellainen nainen kuin itse haluaisin olla.

Ja nyt, kaikkien vaikeuksien ja surun keskellä, kysyn itseltäni what would babushka do. Hän varmaankin kohentaisi huiviaan ja jatkaisi eteenpäin, pikku hiljaa, armollisesti ja lempeästi tietäen että kulttuuri ja taide auttavat: suru, kipu ja kaipaus ovat kuitenkin yleismaailmallisia olotiloja, joista on ”onneksi” kirjoitettu ja muuten käsitelty hyvin paljon taiteen eri lajeissa.

Lue myös:

Pietari ja minä: 10 kaunista vuotta

Viisi hetkeä Pietarissa

Currently (kenties Pietari ja ooppera piristivät)

Kulttuuri Oma elämä Suosittelen