Täydellisiä yhdistelmiä kuten Lana Del Rey ja syysmelankolia
Elämässä on se kauneus, että aina välillä sitä kohtaa ns. täydellisiä yhdistelmiä kuten Jennifer Aniston ja Brad Pitt (RIP), pinot noir ja yhden ranskalaismiehen kainalo, Rooma auringonnousun aikaan (Roma all’alba lienee muuten maailman kaunein asia). Ja sitten on Lana Del Rey, syysillat ja kaipuu toisiin todellisuuksiin. (Kenties toinen erinomainen syysyhdistelmä olisi The National ja inkivääritee. Mutta nyt pari sanaa rakkaudestani Lanaan.)
Love tuo aina mieleeni sen yhden hirveän ja toisaalta ihanan kevään New Yorkissa ja erityisesti metromatkan Greenpointista Midtowniin. G-linja oli aina tukossa ja minä mietin ihmispaljoudessa, että miltä elämä New Yorkin ulkopuolella tuntuu.
Yksi kautta aikain itselleni lohduttavimmista biiseistä lienee Lanan Ride. En kuuntele kappaletta kauhean usein (joskus lempibiisejä kannattaa säästellä jne.), mutta aina kun kuuntelen, minut valtaa vahva everything’s gonna be alright -tunne.
Born to Die -levy vie minut vuoteen 2012 (ja tarkemmin sanottuna aina ensimmäiseksi Latviaan…) Maastrichtissa levyn nimikkökappale puolestaan soi usein jatkojen jatkojen päätösbiisinä (kuinka sopivaa noin 21-vuotiaille – ja mielestämme ihan kauhean hauskaa myös.) Biisi on itsestäänselvyyksineen rakas ja saa minut yleensä aina myhäilemään.
Ja sitten Lanan esikoislevyn suosikkibiisini, ihana, ihana Radio.
…Now my life is sweet like cinnamon…
Dark Paradise puolestaan saa minut aina tanssahtelemaan (ja eikös ole niin, että parhaimpia tanssibiisejä ovat ne hiukan melankoliset, tummasävyiset kappaleet. Poikkeuksena sääntöön tosin on Robynin Dancing on My Own.)
Ja sitten tämänhetkinen suosikkini, Never Let Me Go -single, jonka qatarilainen ystäväni soitti minulle ensimmäisen kerran vanhempieni terassilla viime kesänä. Meillä molemmilla oli vaikeaa ja biisi tuntui turvalliselta ja kotoiselta, hieman kuin rakastetun kashmirvillapaita.
https://www.youtube.com/watch?v=tDX_XmdccHY
Lue myös:
