Tapasin viime viikolla ystäväni, jota en ollut nähnyt yli kahteen vuoteen. (Jeeeeppppp…aika rientää jne.) Olimme tosin melko perillä toistemme kuvioista ja kuten läheisten ystävien kanssa yleensä, tuntui kuin olisimme nähneet viimeksi toissa viikolla. Ja kuten läheisten ystävien kanssa yleensä, arkisten kuulumisten vaihdon jälkeen siirryimme nopeasti ”tärkeisiin” aiheisiin kuten parhaimpiin farkkumalleihin, feminismiin ja unelmiin. Ja erityisesti siihen, että miksi tuntuu niin vaikealta juhlistaa omien unelmien toteutumista?

Kahden tunnin unelmakeskustelumme lyhyesti: miksi on niin vaikea juhlistaa saavutettuja unelmia? Miksi niiden toteutumisen juhlistaminen tuntuu niin itseriittoiselta ja omahyväiseltä? (Mistä tulikin mieleeni, se miten puhumme unelmistamme, ovatko ne pikemminkin tavoitteita tai päämääriä – se on toinen keskustelu. Itse pidän sanasta ’unelma’. Se kuulostaa niin kauniilta.)

Ystäväni tarkasteli elämäänsä vuosina 2016-17 ja pohdiskeli, kuinka hän on saavuttanut kaiken, josta pari vuotta sitten unelmoi. Minä nyökyttelin ja toistelin ja vakuuttelin, että ystäväni saa ja täytyy juhlistaa unelmiensa toteutumista. Ja samaan aikaan mietin, että voi hitsi, munkin täytyy.

Ja tarkoitan sitä. Minun täytyy. Sunkin täytyy. Meidän kaikkien täytyy. Eikä siinä ole mitään itseriittoista tai väärää. Kysehän on meidän unelmista, meidän elämistä.

Uskokaa, kun sanon, että tiedän, ettei omien unelmien saavuttamisen juhlistaminen ole helppoa. Itse asiassa se tuntuu miltei kummalliselta ja ihan järkyttävän itsekeskeiseltä (tämä havainto tosin varmaankin kertoo enemmän yhteiskunnastamme kuin itsestämme.)

Mutta yritän tsempata asian suhteen. Ja koska ihan oikeasti, minä haluan olla ihminen, joka kykenee antamaan tunnustusta muille ja itselleen.

Muistelen elämääni New Yorkissa vuosina 2016-17 ja oikeastaan kaikki unelmani ovat toteutuneet, paljon enemmänkin. Sain väitöskirjapaikan oman tieteenalani huippuyksiköstä ja toinen ohjaajani on, no, yksi museologian guruista eli ns. Suurista Nimistä. Sain myös asua Pietarissa (suuri unelmani jo monen vuoden takaa, enkä oikeastaan koskaan tainnut edes uskoa sen toteutumiseen) – ja se oli ihanaa, vaikka hieman haastavaakin. Ja ennen kaikkea: elämäni ja arkeni on hyvin tasapainoista ja positiivissävyistä kevään ja kesän vaikeuksista huolimatta. New Yorkissa asuessani haaveilin juuri tällaisesta leppoisesta, rakastavasta asenteesta itseäni kohtaan. Tuntuu niin hyvältä huomata, että se on nykyään arkeani.

Mutta, Celine, miten mä oikein juhlistaisin kaikkia näitä unelmia, ystäväni kysyi. Mhhh, voi darling, en mä tiedä! Järjestä juhlat itsellesi? Tai kenties vietä päivä itsesi kanssa ja tee mitä ikinä mielesi tekeekään? 

Itse aion aloittaa tekemällä listan viimeaikaisista toteutuneista unelmista ja yksinkertaisesti nauttia jokaisen tuomasta tunteesta. Ja haastan teidät kaikki tekemään saman!

Hyvä me ja meidän unelmat!!!! Puss puss puss!!!!

Lue myös:

Unelmista (eli esimerkiksi pyykin ulkona kuivattamisesta)

Tässä elämässä haluaisin vielä…

Illalliskutsuja ja elämäniloa (eli naisesta, joka haluaisin olla)