Kun tarvitset klassista: johdatus Verdiin

1. Maanantaiaamuille, everything is going to be ok -mentaliteetilla: 

Ensimmäinen ooppera, jonka Verdi sävelsi oli Oberto (1839), mutta säveltäjän tunnetuin aikaisin teos on monien rakastama ja usein esitetty Nabucco (1842). Juuri ennen Nabuccon säveltämistä Verdi menetti vaimonsa ja kaksi pientä lastaan, mutta innostui silti Temistocle Soleran libretosta ja ryhtyi sävellystyöhön.

2. Fiilis, kun jäljellä on vielä 25 burpeetä:

Macbeth, säveltäjän ensimmäinen Shakespeare-ooppera sai kantaesityksensä Firenzessä vuonna 1847. Vuonna 1865 Pariisissa esitettiin uudistettu versio, joka ei lopu Macbethin kuolemaan. Macbeth oli myös säveltäjän ensimmäinen ooppera, joka suuntautui kohti uutta draamallista tyyliä, jossa oli rutkasti psykologista syvyyttä ja jännitteitä.

3. Perjantai-illan onnellisuus, kun koti on puhdas ja maljakossa kimppu pioneja:

Luisa Miller kantaesitettiin Napolissa vuona 1849. Luisassa Verdi loi naishahmon, joka sai useita seuraajia hänen myöhemmissä oopperoissaa, esimerkiksi Rigoletton Gilda ja La traviatan Violetta.

4. Kun hyppelet kotiin kesäloman aattoiltana:  

Venetsiassa vuonna 1851 ensi-iltansa saanut Rigoletto nosti Verdin kansainväliseen maineeseen. Tenoriaaria La donna è mobile (nainen on häilyvä) ylsi maailmanmaineeseen ja on vielä tänä päivänäkin todella tunnettu. Kerrotaan muuten, että Verdi oli La donna è mobilen menestyksestä niin varma, että hän pyysi orkesterin jäseniä olemaan viheltämättä tai hyräilemättä sitä muualla kuin harjoituksissa ennen oopperan ensi-iltaa.

5. Kun istut kokouksessa mansplainaajien kanssa: 

https://www.youtube.com/watch?v=Q_Wx3XlKTOY

Il trovatore eli Trubaduuri sai ensi-iltansa Roomassa vuonna 1853. Trubaduuri on myös todella suosittu ooppera on melko perinteinen. Oopperaa hallitsevat ritarillisuus, kunnia, urheus ja traaginen rakkaus.

6. Kun yrität kuumeisesti vältellä Net-a-Porterin kesäalea:

https://www.youtube.com/watch?v=cFJJ1zFBWgY

Verdin keskikauden oopperatrilogian kolmas ooppera on La traviata (kaksi muuta ovat siis Rigoletto ja Il trovatore), joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1853. Vaikka La traviata kuuluu maailman suosituimpiin oopperoihin, oli sen kantaesitys Venetsiassa täysi floppi. Sanotaan, ettei ensi-iltamiehitys yksinkertaisesti kyennyt esittämään oopperaa.

7. Kun mielitiettysi saapuu ensimmäiseen sukutapaamiseesi: 

Aida sai kantaesityksensä Kairossa vuonna 1871. Kairon oopperatalo oli avannut Rigoletto marraskuussa vuonna 1869 ja arkeologi Auguste Mariette päätti taivutella Egyptin turkkilaisen kuvernöörin tilaamaan Verdilta ”egyptiläisen” oopperan. Auguste Mariette ideoi tarinaan juonen, jonka perusteella Antonio Ghislanzoni ja Camille du Locle tekivät libreton.

8. Kun saat sunnuntaisiivouksen tehtyä ja istahdat nojatuoliin selaamaan Tinderia:

Verdin viimeinen ooppera Falstaff esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1893 Milanon La Scalassa. Falstaff on muuten myös Verdin ainoa koominen ooppera (mikäli ei huomioida epäonnistunutta Päivä kuninkaana -teosta, joka sai kantaesityksensä vuonna 1840.)

___

Nämä eivät suinkaan ole Verdin kaikki oopperat. Listasta jäi naimitsematta esimerkiksi OtelloUn ballo in maschera ja La forza del destino ja moni muu.

Lue (ja kuuntele) myös:

Kun tarvitset klassista I

Kun tarvitset klassista II

Kun tarvitset klassista III

kulttuuri musiikki

On täysin OK olla tietämättä

Seuraa paljastus: en tiedä, mitä ”haluan tehdä” isona. Aloitan ensi viikolla väitöskirjan tekemisen ja minulla on yksi toinen melko suuri projekti elämässäni, mutta en voi sanoa tietäväni tarkalleen, mitä haluan. (Toki minulla on kaikenlaisia ajatuksia: kenties jään akatemiaan, toivottavasti tutkimukseni muuttuu jossakin vaiheessa kirjaksi tai pariksi ja toivottavasti saan kirjoittaa ja opettaa – mutta minulla ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia. Vain tuntemuksia.)

Seuraava paljastus: elämäni suurimmat ammatilliset ja opintoihini liittyvät onnistumiset ovat tapahtuneet kuin vahingossa. (Eli ne ovat tapahtuneet silloin, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun kuin pohtimaan, mitä haluan tehdä. Eli kun olen nauttinut itse tekemisestä – ja asiat ovat vain, no, tapahtuneet.)

En alkuunkaan tiennyt, mitä halusin opiskella lukion jälkeen. Aloitin Venäjän-tutkimuksen ja arabian opinnot Edinburghin yliopistossa vuonna 2011, mutta lopetin ne melko pian. Liian spesifiä ja kuvani yliopistosta oli paljon romanttisempi kuin arki suuressa brittiyliopistossa.

Seuraavana vuonna aloitin Maastrichtissa Liberal Arts and Sciences -tiedekunnassa, joka vastasi yliopistokuvitelmiani paremmin: pienet ryhmäkoot, ei massaluentoja, hyvin kiihkeä tunnelma. Kolmen vuoden aikana opiskelin mm. taidehistoriaa, filosofiaa, kulttuurintutkimusta, kauppatieteitä ja museologiaa. Tein muutaman harjoittelun muoti- ja kulttuurimaailmassa keskittyen lähinnä viestintään ja ajattelin suuntautuvani muotimaailmaan (joka oli kampuksellani hyvin radikaalia ja suorastaan epäsopivaa.)

Suoritin myös Asian Studies -minorin ja olin hakemassa vaihtoon Singaporeen – sillä se olisi järkevää opintokokonaisuuteni ja tulevaisuuteni kannalta – kunnes yks kaks Italiassa vietetyn viikon jälkeen päätinkin hakea vain Roomaan.

Roomassa vietin lukuvuoden yksityisessä kauppatieteellisessä, jossa ”suoritin” (eli lähinnä hengasin, hehe) Creative Industries -maisteriohjelman kursseja ajatuksenani suuntautua muotimaailmaan ja tehdä kaupallisempi maisterintutkinto Milanossa tai Kööpenhaminassa.

Roomasta palasin Maastrichtiin, jossa yksi viimeisistä kursseistani oli museologian syventävä – ja kas, jokin klikkasi ja vaihdoin kandiaiheeni saman tien museologiaan. (Jep!)

Valmistuttuani en kuitenkaan hakeutunut suoraan museologian jatko-opintojen pariin, vaan tein ”syrjähypyn” YK:ssa (ja näin jälkiviisaana voin todeta kokemuksen olleen mitä opettavaisin). En ollut oikeastaan kovin kiinnostunut YK:sta, halusin vain asua samassa maassa rakastamani miehen kanssa. (Ja toisaalta: samaisen miehen takia halusin muuttaa mahdollisimman kauas New Yorkista, joten muutin Dohaan, vaikka rehellisesti sanottuna, olisi minulla ollut muitakin vaihtoehtoja – kenties urani kannalta vielä paljon parempia.)

Mutta takaisin YK:hon. Siellä varmistuin museologista (eli toisin sanoen hylkäsin hetkelliset suunnitelmani opiskella jotain muuta kuin museologiaa) ja jatkoinkin sieltä Modernin taiteen museoon, jossa ollessani hain museologian maisteriohjelmiin (ja erosin poikaystävästäni ja valitsin UCL:n Dohan kampuksen Lontoon sijasta).

Dohaan muuttaessa olin jo hahmotellut graduaiheeni, jonka parissa olin työskennellyt MoMA:ssa, mutta eteeni tulikin jotain paljon kiinnostavampaa – ja jonka parissa jatkan nyt ensi viikolla tohtorikoulutettavana.

Olisin voinut kirjoittaa tarinani hyvin toisella tavalla, korostaen loogisuuksia ja kuinka blab blab tuki blab blabtani ja kuinka jo kandiopiskelijana vahvuuteni oli tutkimus ja kirjoittaminen ja kuinka YK oli erinomainen varmistus museologista – mutta se ei oikeastaan ole täysin totta.

Tai kai se on totta, mutta yhtä totta on se, ettei minulla ole ollut mitään sen suurempaa suunnitelmaa, enkä todellakaan ole aina tiennyt, mitä haluan.

Ja se on täysin ok. Ihan hyvin on mennyt. (Ja kaikille teille, joilla on aina ollut selkeät suunnitelmat: vau. Kuinka teette sen? Kuinka te oikein tiedätte?)

Lue myös: 

Päämäärätön

New Yorkissa taisin kasvaa aikuiseksi

Qatarissa opittua

tyo-ja-raha opiskelu tyo