Viime aikojen asioita (eli tylsyydestä kashmiriin)

En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta marraskuufiilistelyni on muuttunut totaaliseksi kärvistelyksi. Eilen tekstailin sisareni kanssa, että mitä ihmettä, ei tämä aikaisemmin ole näin kaamealta tuntunut. On vain niin hurjan pimeää, koleaa ja rehellisesti sanottuna järkyttävän tylsää. (Toisin sanoen: ei paljon aamusumut tai muut innosta. Terveisiä itselleni sinne marraskuun alkuun siis.)

Samanaikaisesti mun ei todellakaan tee mieli pukeutua enää mustaan, vaan kaikenlaisiin väreihin. Mitä enemmän värejä, sen parempi. Tuntuu kuin jokainen soluni huutaisi gimme colour. (Ja yhyyyy, miksi mun molemmat untuvatakit on mustia???) (Ja toinen yhyy: miksi mulla on aina niin kylmä, että jo + 7 Celsiusasteessa mun on pukeuduttava pitkään untuvatakkiin?)

Vaatteista puheen ollen, voiko ihminen kehittää addiktion kashmirneuleisiin? Vietän vaarallisen paljon aikaa The Outnetin sivuilla, enkä todellakaan tarvitse enää yhtään uutta neuletta, oli se sitten miten söpö, värikäs tai överi tahansa. (Tästä tulikin mieleeni dilemma du jourini: voivatko kashmirpöksyt olla kestävät? Etsimme äitini kanssa elegantteja ja lämpimiä kotihousuja. Kashmirhousuthan ovat teoriassa täydelliset; tyylikkäät, lämpimät ja miellyttävät, mutta entä käytännössä? Vinkkejä otetaan vastaan, sillä loungewear-buumi jatkunee ensi vuonna.)

Onko tässä elossa mitään hyvää just nyt? No on…esimerkiksi mun ultimate girl crushien, Filipa de Abreun Spotify-soittilistat ja Raya Al-Khalifan meemit. Ja mun kaikki olemassa olevat neuleet, joihin voin turvautua. Ja se, että tässä megalomaanisessa tylsyydessäni olen alkanut laittamaan taas ruokaa. (’Innostua’ on hieman turhan positiivinen ilmaus, mutta juu, vietän taas aikaa keittiössä, lähinnä curryjen ja libanonilaisjordanialaispalestiinalaismakujen parissa. Viimeksi tein muhammara-tahnaa ja fattoush-salaattia.)

Syksyn murheenkryynini on ollut atooppinen ihoni siitä asti, kun tulin Jordaniasta Eurooppaan. Viime viikkoina ihottumani on ollut hyvin bitchy ja joissain vaiheessa olin jo lähellä luovuttamista. Muuttaisin täkin alle jne. Mutta tilanne on nyt jo huomattavasti parempi, kiitos ihotautilääkärivisiitin ja tiukan ihonhoitorutiinini. Ranskalaismerkki Caudalie on tuonut helpotusta lääkerasvojen, Whamisan, Absolutionin, Pain, Odacitén ja La Roche-Posayn lisäksi. Lopetin myös kuumien suihkujen ja kylpyjen ottamisen, mikä on ollut kaltaiselleni hedonistille yllättävän helppoa.

Päivät kuluvat hitaasti, mutta viikot nopeasti. Juu juu, on paljon töitä, mutta melko vähän merkityksellisiä palavereja (joku voisi kysyä, että miksi on osallistuttava merkityksettömiin kokouksiin. No niinpä! Miksi?!?!).

Josta tulikin mieleeni, jaksaako kukaan tehdä yhtikäs mitään näinä päivinä? Lopettelen työt yleensä aikaisintaan kello kuusi ja viimeistään kahdeksalta. Kello yksitoista on oltava kotona, koska curfew. Kolmessa-viidessä tunnissa täytyisi tavata ystäviä, viettää aikaa poikkiksen kanssa, urheilla, ulkoilla, käydä ruokaostoksilla, tehdä kotitöitä jne. Tällä viikolla kykenin juuri ja juuri raahaamaan itseni kynsihuoltoon ja vahaukseen. Oj då…onneksi kohta on joulukuu.

Lue myös:

Currently (November Edition)

Miksen asu Pietarissa ja muita pohdintoja

Tyylimuistiinpanoja marraskuulta

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *