Lukeako vaiko katsoa? Ainakin tähän mennessä on osottautunut melko selväksi, ettei kannata tehdä molempia. Lukukokemuksen jälkeen dramatisoinneista on jäänyt paljon puuttumaan ja on tullutkin välillä mieleen, miten käy kirjan taustatiedoksi lukemattoman katsojan. Esimerkiksi viimeksi lukemani/katsomani Piiat tuntui todella poukkoilevalta ja epäinformatiiviselta. Samoin Geishan muistelmat.

Ehkä luettu teos antaa odottaa filmatisoinneilta liikaa ja elokuvan kulkua tulee peilattua liikaa kirjan kulkuun, jolloin ohjaajan näkemykselle tai dramatisoinnille ei jää yhtään tilaa. Varsinkin kun itse on kuvittanut kirjan tapahtumat päässään aina henkilöistä paikkoihin, jolloin ohjaajan näkemys kyseisistä asioista voivat riidellä omien mielikuvien kanssa.

Mutta onpa käynyt niinkin, että olen katsonut leffan ensin ja lukenut kirjan jälkikäteen ja silloinkin viimeksi eteen sattunut voi olla pettymys. Ensinnäkin itselle iso osa kirjan lukemisesta on se juonikuvio (ja joo toki se miten se juttu etenee, epäsujuva teksti jää lukematta) ja jos sen juonikuvion dramaattisimmat mutkat on jo valkokankaalla nähnyt, ei kirjassa enää oikein ole mitään koukkua. 

Kaikesta huolimatta, olen katsonut todella paljon elokuvia ja kyllä niistä varmaan 80% perustuu johonkin kirjaan. Kun kirjaa ei ole lukenut tai siitä ei ole kuullutkaan, ei sitä loppupeleissä jää kaipaamaan lisäselvennystä elokuvan kulkuun tai siihen miksi jokin asia on johtanut johonkin. Toki poikkeuksiakin on. 

Kaikenkaikkiaan täytynee siis tehdä valintoja sen suhteen haluaako lukea vai katsoa, molemmat kun ei ole tähän mennessä kohdallani toimineet. Tai ehkä kyse on vaan genrestä; hömppä on hömppää, luki sen yksin peitonalla tai katsoi suklaalevyn kanssa sohvankulmassa. Kevyttä, hassua, haaveilevaa ja aika ennalta arvattavaa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Onko jotain teoksia, jotka todellakin täydentää toisiaan ilman suurta turhautumista?