Mokasin, mikä onni!

Minä järjestelin kovasti, oikein keskityin. Tänään olisi webseminaari, johon lupasin osallistua vapailtani. Työasia kuitenkin. Kiinnostava.

Lapsi jäi kotiin, kehitin ohjelmaa kahdeksi tunniksi. Linkitin itseni seminaariin

  • huomatakseni, että se on tyhjä. Siellä minä olen. Itsekseni.

Soitan miehelleni, hän ymmärtää tietotekniikan päälle. Teinkö jotain väärin. Hän näyttää ymmärtävän myös monen muun arkielämän kannalta tärkeiden asioiden, kuten päivämäärien, päälle. Hetken mietittyään ongelmaa, huomauttaa, että seminaarisi oli eilen.  

20180827_142952.jpg

Sillä lailla. Lapsi ilahtuu, kun äitillä vapautui aikaa. Ei hän minua tarvitse. Rakentelee Minecraftilla jotain hienoa, hotelliksi sitä kutsuu. Mutta nauttii läheisyydestä, tiedosta, että ollaan täällä ihan vaan ollaksemme, kahdestaan. Mikä onni meille molemmille, että mokasin!

Ystävä lähti reissuun, kadehdin. Käydään lyhyt puhelu ennen lentoa.  Muistelen omaa irtiottoani äidin kanssa Prahaan. Siellä olin minä, minuna. En joku joka järjestelee, jaksaa ja miettii miten arki sujuu. Olin joku joka vain oli. Ihmetteli. Ja oli. Pyysin paljon kuvia kohteesta, jotta kateuden määrä pysyy vakiona. Koko viikonlopun. Minä olen menossa töihin.

Soitan aamusta nöyränä työnantajalleni, haen kaupasta lapsen lempiruokaa. Kohta lähdetään. Sovitusti. Puheterapeutille.

Lapsi höpöttää koko matkan eikä eilisestä väsymyksestä näy jälkeäkään. Tietää, että puhutaan päivästä, jolloin oli hankalaa, haluaa silti lähteä. Kiintymys, luottamus ja hyvä mieli voittavat.

Aloitetaan jäätelöllä, kiva yllätys meille kaikille. Lapsi jää mielellään ja palatessani rakentelee legoilla. Esittää polleampaa kuin on, mutta autossa kertoo kuinka ymmärtää mistä puhuttiin.Kaipaa hetken toimintaterapeuttiaan, joka juuri lopetti, mutta kotipihaltaan vilistää jo kaverin luo.

Yksi lapsista soittaa, voisiko vähän auttaa rahallisesti. Viikonloppu ja kaikki. Muuttavat pois ja itsenäistyvät mutta pysyvät lapsinani aina. Lupaan toimia sponsorina, en ihan vastikkeetta kuitenkaan. Aina löytyy joku saarna saarnattavaksi.

 

Minun pippurisielut, meillä on paljon tehtävää mutta me osataan kyllä!

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Höpsöä

Tyyntä myrskyn edellä

Herätysääni. On herättävä. En ole aamuihminen.

Koira on valppaana, kohta saa ruokaa. Ihan kohta. Juoksee minun edelläni vessaan, tietää kyllä rutiinit. Unohtaa kuitenkin, että yksi koululainen on herätettävä ensin. Muistaa tämän ja tökkii tassulla raollaan olevan oven auki, hyppää sänkyyn ja hyppii peiton alle hautautuneen lapsen päällä niin, että minua hirvittää.

Turhaan. Lapsi kikattaa ja ryömii unisena peiton alta. Tykkää siitä, että koira herättää.

Vaatteet ovat valmiina, lapsi siirtyy olohuoneeseen. Koira siirtyy ruokakupille ja höristää korviaan epäuskoisena. Vieläkin tyhjä!

Nakkaan koiralle nappulat kuppiin ja siirryn jääkaapille. Margariinia ei ole, tänään on kauppapäivä. 

Se on sitten munakas. Vitamiinit, lääkkeet. Kaikki valmiina ja lapsi istuu pöydässä ennen kuin ehdin pyytää. Hyvä, ollaan aikataulussa. Kahvia. monta kuppia. Minulle, ei lapsille.

20180830_143304.jpg

Taksin tullessa hyvän tuulinen lapsi siirtyy puolentoista tunnin kiertoajelulle saavuttaakseen koulun ja aloittaakseen päivän opiskelut. Tunnistaa nykyään kaupunginosamme paremmin kuin minä. Keskustaan mennessämme luettelee nimiä talojen kohdalla, kertoo, kuka tulee taksiin mistäkin

Kuopus puuhastelee omikseen; syö pukee ja hyppää pyörän selkään. On koulussaan vajaassa viidessä minuutissa.

Minulla on vapaapäivä, ei kiire minnekään. Haen keskustasta lapsille välipalaksi heidän herkkuaan, pienen annoksen sushia. Muutama heräteostos tarttuu kiinni. Niin kuin sydämenmuotoiset suklaat lapsille.

20180830_141157.jpg

Iltapäivällä takaisin tulee iloisia lapsia, puhetulva ei ota loppuakseen. Pilkkuja ja pisteitä ei paljon käytetä enkä saa kiinni joka jutusta mutta riittää, että nyökyttelen ja hymyilen. Kuopuksen hammas irtosi koulupäivän aikana, kiitos siitä. Loppuu sen kanssa värkkääminen.

On säästänyt hampaan ja pudottaa sen lasiin. Ei usko hammaskeijuun mutta osaa kyllä rahastaa hampaillaan. Yrittäjäainesta. Saa euron, siinä on miljoonan alku. Ei sitä tosin irtohampailla saa kasattua mutta jospa idea joskus jalostuu ja kassavirta kasvaa.

Tyyntä myrskyn edellä, tiedän. Mutta otan tästä kaiken irti. Nautin nauravista, tyytyväisistä lapsista, joita ei huolet paina. Olen kuin Mymmeli; en tee mitään mitä en tahdo. Tänään ollaan ihan ölövinä.

20180830_141146.jpg

                                                          ”Voisin tehdä mitä tahansa, enkä kumminkaan

                                                             tee yhtään mitään. Voi miten hauska on tehdä

                                                             ihan mitä haluaa.     -Mymmeli

                                                          (Muumilaakson marraskuu, Tove Jansson)

 

                                                         

 

Suhteet Ystävät ja perhe Vanhemmuus Ajattelin tänään