Tag: Reseptit

Hellää velliä vatsavaivaiselle

Hellää velliä vatsavaivaiselle

Sain sunnuntai-iltana ristikseni epätoivotun vieraan, kun kimppuuni hyökkäsi ilmeisesti jostain syömästäni ruuasta pöpö, joka piinasi minua noin vuorokauden kovan ruokamyrkytyksen muodossa. Olo on vieläkin hieman huojuvainen, mutta vahvasti valoa kohti taaperretaan.   Vatsavaivoihin olen saanut toimivan ruokaohjeen viime viikon raskauspostauksessani mainitsemaltani akupunktiolääkäri Yulan Niulta, ja koska tiedän niin monen kärsivän mitä ailahtelevimmista vatsaoireista, ajattelin jakaa tämän […]

Haudutettuja hedelmiä voittajalle

Haudutettuja hedelmiä voittajalle

Maanantaina päättynyt ruokakilpailu sai mahetsusti vastauksia ja reseptitoiveistanne riittää kyllä nyt ammennettavaa. Useimpien toiveissa välkkyi raakaruoka, helpot lounaat ja välipalat, brunssit ja aamiaiset, edullinen ja terveellinen ruoka perusraaka-aineista, laatuliha- ja riistareseptit, kotimaisuus ja lähiruoka, sesonkiruoka ja energisoiva ruoka. Oikein kannatettavia toiveita siis, ja todennäköisesti tulevat näkymään postauksissani.   Mutta sitten siihen jännittävimpään osuuteen, eli voittajan […]

Ruususen puuro

Ruususen puuro

Vispipuurossa on utuisen upottavaa taikaa. Vaahtomainen koostumus ja hempeä väri takaavat pehmeistä pehmeimmän aloituksen päivälle. Perinteisesti vispipuuro tehdään vehnästä valmistetuista mannasuurimoista ja puolukoista, mutta voipa sen tehdä toisinkin! Gluteeniton ja terveellinen vispipuuro syntyy tattari- tai hirssihiutaleista ja marjoina voi käyttää mitä ikinä mielii, hilloista, mustikoista, herukoista, mansikoihin ja vadelmiin.   Oma bravuurini on ollut mannasta […]

Keltakaipuu

Keltakaipuu

En muista milloin olisin viimeksi elämäni aikana nauttinut syksystä näin paljon kuin tänä vuonna. Näistä rauhoittavista harmaan sävyistä, sateista ja puhdistavasta tuulesta. Tänään tunnelma oli kuitenkin herättyäni väärällä tavalla harmaa, henkisesti harmaa.   Seisoin keittiössä pyjamissani tumput suorina, enkä tiennyt mitä olisin syönyt. Poikaystävä kehui vieressä kovasti edellisenä iltana valmistamaani marjapuuroa, mutta sekin tuntui jotenkin […]

Mitä ruuaksi? -kilpailu

Mitä ruuaksi? -kilpailu

Viimeisimmät ruokavalioita käsittelevät blogimerkintäni ovat kirvoittaneet monenmoista kommenttia siitä miten syömisiin tulisi suhtautua ja millainen ruoka on miltäkin kantilta sopivaa. Ruoka herättää selvästi intohimoisia tunteita ja ihmiset kokevat sen hyvin henkilökohtaisena asiana – Auta armias sitä kurjaa ken lähtee toisten syömisiä kritisoimaan! Siksipä ehkä hedelmällisin tapa ohjata ihmisiä hyvä ruuan äärelle, on tarjota vaihtoehtoja. Reseptit […]

Mukajukurtti

Mukajukurtti

Jukurttipurkki, leipäpussi, juustopaketti, kahvimuki ja sanomalehti lienevät ne yleisimmät tykötarpeet suomalaisten aamiaispöydissä. En lähde nyt sen kummemmin sohimaan näitä aamujemme toteemieväitä, mutta vihjaisempas vain, teille jotka ette tätä tienneet, että prosessoidut maito- ja viljatuotteet ovat yksiä ehdottomasti yleisimpiä ruokayliherkkyysoireiden aiheuttajia. Siksi usein kun kuulen jonkun valittelevan kummallisia vatsa- tai iho-oireita, ehdotan testaamaan hetken maidotonta ja […]

Kun käteen jää luu

Kun käteen jää luu

Maanantaina postaamiini perinteisiin ruokavalioihin liittyen jaan teille nyt erään super ravitsevan reseptin. Kyseessä on niinkin primitiivinen eväs kuin luuliemi, jolla ihmiset ovat ravinneet itseään ympäri maailman ammoisista ajoista lähtien.   Luista keitettyä ja haudutettua lientä on käytetty erilaisten sairauksien, kuten suolisto-ongelmien,vilustumisten ja muiden heikotustilojen hoitoon sekä nivelten, ihon, lihasten ja veren vahvistamiseen. Täällä seikkaperäisempää selontekoa […]

Kurpitsaa ja kummituksia

Kurpitsaa ja kummituksia

Hieman halloweenmaisia kuvia ja reseptejä täällä teille tarjoilen, vaikka pyhäinpäivään on vielä kuukausi. Teimme nimittäin eilen boifrendin kanssa pienen lauantaiköröttelyn Lohjalle ja visiteerasimme sympaattisilla sadonkorjuuseen ja käsitöihin keskittyneillä Omenakarnevaaleilla, joilla mm. järjestettiin variksenpelättimien SM-kilpailut, hohoo, huhuui. Ei, en voittanut pelätinkilpailua ja saanut palkinnoksi kurpitsaa, vaan ostin sen ihan ite rahalla. Komia kurpitsa olikin ehdottomasti paras […]

Liila lounas

Liila lounas

Kookoskukkakaalikeitto Violettia kukkakaaltaValkolihaista bataattiaKookosmaitoaCurrya ValkosipuliaSipuliaMustapippuriaSuolaaOliiviöljyä Kuullota sipulit nopeasti pannulla. Paloittele kukkakaali ja bataatti ja höyrytä niitä pieni hetki, kunnes ne hivenen pehmenevät. Heitä kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi soseeksi. Lisää kookosmaitoa, kunnes keitto on sopivan paksuista. Mausta.   Jos keitto meni jääkaappikylmästä kookosmaidosta liian kylmäksi, lisää sekaan hieman kiehautettua kuumaa vettä tai lämmitä keitto […]

Myrskymuffinit

Myrskymuffinit

Epäilen, että henkilökohtaisessa energiantuotannossani on tapahtunut huomaamatta merkittävä teknologianvaihdos ja näkymättömät aurinkopaneelini ovat vaihtuneet mikroskooppisiin tuulivoimaloihin. Aurinkoiset päivät eivät nimittäin saa minussa nykyään aikaan juuri minkäänlaisia reaktioita, mutta kun viima ja vihuri valtaavat kaupungin, niin tätä naista viedään. Mitä karmeampi koiranilma ulkona vallitsee, sen varmemmin minut löytää kaduilta viipottamasta nuttura kenossa ja kumpparit natisten.   […]