Nokkospinaattipesto

Kivistössä, keskellä luonnon nokkospuskia, kasvatetaan nokkosia ruukussa. Idea siihen tuli Hortoilun facebook-sivulta; ruukusta saa koko kesän nuoria nokkosia, kunhan muistaa niitä myös käyttää.

Pari viikkoa aiemmin istutettu nokkosruukku oli tuottanut kunnon sadon, ja samalla naapuriruukussa babypinaatti rehotti iloisena. Aika siis tehdä pestoa.

dsc_0404.jpg

Nokkospinaattipesto

5 dl nokkosia
kourallinen pinaattia
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl auringonkukan siemeniä
1,25 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Huuhtaise nokkoset ja laita kiehuvaan veteen noin 5 minuutiksi. Huuhdo pinaatit ja valuta nokkoset. Laita jäähtyneet nokkoset, kuivahtaneet pinaatinlehdet ja juusto sekä siemenet tehosekoittimeen ja pyöräytä. Lisää sen jälkeen tehosekoittimeen öljy ja aja tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Söimme peston uusien perunoiden ja paistettujen muikkujen seurana. Maistui mainiolta myös leivän päällä levitteenä.

dsc_0396.jpg

Nokkosviljelmä ennen teurastusta. Nyt odotellaan taas pari viikkoa uutta satoa.

Kommentit (4)
  1. No, raportoin, jos onnistuu yhtä hyvin kuin kuvittelen. Siis jos raporttia ei kuulu, ei ehkä kannata testata 🙂 Ihania nokkoskokeiluja!

  2. Sekin kuulostaa hyvältä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *