Piparjuurisilakat

On ollut aikoja, kun en ole ollenkaan jaksanut innostua Jamiestä. Miehen mausteita viskova tyyli on ärsyttänyt lähes yhtä paljon kuin erään Suomen Masterchefin tuomarin maiskuttelu. Ja sitten kuitenkin tulee se hetki, kun on myönnettävä, että Jamie vaan osaa innostaa kokeilemaan uusia juttuja ja tekee ruokaa täydellä sydämellä.

silakat.jpg

Tämän päivän Hesarissa Henrik Rehbinder kertoi, että heillä nautitaan nykyään joulupöydässä ainoastaan erilaisia kaloja. Sama tendenssi on ollu meidänkin perheessä ja nyt jo toista vuotta peräkkäin, pöydän kunkku* on ihan muu kuin perinteinen joulukinkku. Sanottakoon kuitenkin, ettei kenelläkään meistä ole oikeastaan mitään perinteisiä jouluruokia vastaan, mutta välillä on kivailla kokeilla jotain muuta. 

Jamien ruokalehden joulunumerosta löytyi tämä piparjuurinen silakkaresepti ja rohkenen sanoa, että se on erittäin hyvä lisä aaton kalapöytään jos maustesilakoista tykkää.  Kylkeen voi tehdä myös piparjuurisen jugurttikastikkeen, mutta ilmankin pärjää jos kaveriksi tarjoilee keitettyä perunaa tai hyvää ruisleipää ja voita. Alla ohje niin kuin minä sen tein.

Piparjuurisilakat

n. 800 gr silakkafileitä
1 tl kokonaisia valkopippureita
1 tl fenkolinsiemeniä
2 laakerinlehteä
2,5 dl siideriviinietikkaa
2 salottisipulia hienonnettuna
40 gr piparjuurta raastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
100 gr sokeria
2 tl suolaa

0,5 dl oliiviöljyä
pieni kourallinen tuoretta tilliä 
1/2 kurkku, siemenet poistettuna ja kuutioituna
40 gr raastettua piparjuurta
1-1,5 dl jugurttia
2 rkl maustelientä
(suolaa, mustapippuria)

Lado silakkafileet laakeaan astiaan. Aloita mausteliemen valmistus laittamalla, valkopippurit, fenkolinsiemenet, laakerinlehdet, viinietikka, salottisipulit, piparjuuri, valkosipulit (minä kuorin kynnet ja lyttäsin veitsellä ja niistä irtosi näinkin makua ihan hyvin) ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla miedolla lämmöllä muutama minuutti ja lisää sitten suola**. Ota pois liedeltä ja jäähdytä. Kaada jäähtynyt liemi silakkafileiden päälle ja peitä silakat tuorekelmulla niin, että kalat ovat kokonaan mausteliemen peitossa. Anna maustua jääkaapissa 24 tuntia.

silakat2.jpg

Jamie suosittelee ottamaan silakat n. tuntia ennen tarjoilua huoneen lämpöön ja valmistamaan sillävälin jugurttikastikkeen. Tuttuun tapaani en muistanut juuri vilkaista kastikkeen ohjetta, joten päädyin sekoittamaan kaikki aineet kerralla yhteen ja hyvin toimi niinkin!

Vähän epäilimme ehtivätkö silakat nahkoineen pehmetä tuossa vuorokaudessa mutta ihan turhaan! Piparjuuresta tuli kivasti potkua ja samalla liemen makeus pyöristi makuja mukavasti.

silakat3.jpg

*Pahoittelen tätä kliseetä, mutta pakkohan se oli tähän änkästä!
**Etikkalientä ei ehkä kannata keitellä aamutuimaan pienessä tuvassa, jossa vielä nukkuu ihmisiä. Ellei sitten välttämättä halua herätellä ihmisiä nenää kutittavaan etikankatkuun (sori vaan kaikki paikalla olleet!).

Koti Ruoka ja juoma

Syömään! Spaghetti alio, oglio e peperoncino

img_3371.jpg

Kivistössä tehdään paljon pikaisesti valmistuvaa yksinkertaista ruokaa kaiken hauduttelun ja vatkailutouhuilun lisäksi. Tällaista perushyvää valmistuu tyypillisesti kaupungista-ajamisillan ruoiksi ja puuhapäivien lounaiksi. Niitä kaikkia yhdistää paitsi nopea ja helppo valmistus, myös se, että nälkä ei suo kuvaajalle aikaa.

Ainakin meillä ideat nopeasti valmistuvaan arkiseen ruokaan ovat usein vähissä, joten päättelimme, ettemme varmaan ole ainoita. Niinpä päätimme aloittaa uuden sarjan, jonka nimi Syömään! Tässä sarjassa esittelemme pikaisia vatsantäyttäjiä tyypillisesti kännykkäkuvien maustamana. Näiden ruokien vuoksi ei yleensä tarvitse käydä kaupassa: ainekset löytyvät kotoa tai niissä on paljon säveltämisen varaa.

Sarjan saa kunnian aloittaa itsenäisyyspäivän aaton illallinen: Spaghetti alio, oglio e peperoncino – spagettia valkosipulilla ja chilillä. (Ja tällä kertaa vähän jollain muullakin.) Jäin koukkuun tähän tyypilliseen italialaiseen spagettiin vaihto-opiskelija-aikanani Norjassa. Silloin italialaiset opiskelijat taikoivat yöllä yhteiskeittiöissä nälkäisten bilekavereidensa eteen höyryäviä annoksia täydellistä yöruokaa.

Perusohje on simppeli. Varaa 4 hengen annokseen omien tulisuus- ja valkkarimieltymysten mukaan:

4 hengen annos hyvin suolatussa vedessä keitettyä spagettia
4-6 valkosipulin kynttä  hienonnettuna
1/2-1 tuore tai kuivattu chili hienonnettuna
tai 1 1/2-2 tl chilihiutaleita
hyvää oliiviöljyä
4 rkl spagetin keitinvettä
mustapippuria myllystä
halutessasi raastettua pecorinoa tai parmesaania annosten päälle

Kaada paistinpannulle reippaasti oliiviöljyä. Paista valkosipulia ja chiliä muutama minuutti niin, että valkosipuli muuttuu kullanväriseksi. Älä anna palaa. Lisää pannulle valutetut spagetit ja keitinvesi. Sekoita, lisää mustapippuri ja tarjoile. Jos pastan keitinvesi on ollut riittävän suolaista, suolaa ei tarvitse lisätä.

Koska tämä ruoka on osa ainakin kuukausittaista ruokavaliotani, harrastan joskus myös varioimista. (Anteeksi italialaiset, anteeksi traditionalistit!) Tällä kertaa paistoin mukaan kourallisen kuivattuja ja liotettuja suppilovahveroita ja muutaman Italiasta tuodun kuivatetun tomaatin suikaleina.

PS. Kivistön juhla-arvonta on suoritettu ja paketit menevät SoupOperaan ja Mariestrangelle. Kiitos kaikille osallistumisesta ja etenkin ilostuttavista kommenteista!

 

Koti Ruoka ja juoma