Hillonhuuruinen ruokabloggari
Tämän syksyn omenahilloa, juustoja, hyvää leipää, ämpärillinen kahvia, kirpeä syksyinen lauantaiaamu. Viikonloppujen aamiaisia on kai tullut hehkuteltua kerran ja toisenkin, mutta harva asia ansaitsee enemmän hehkutusta.
Omppuhillo on minusta parhaimmillaan kunnon sattumilla ja sopivan raikkaana. Hillosokerilla tulee herkästi mun makuun liian ätläkkää tai sitten sopivan vähän makeaa mutta liian löysää hilloa. Tämän hillon keitin tummaan ruokosokeriin ja käytin hilloamisaineena punaista Melatinia. Sopivaa herkkua aamujugurttiin, juuston päälle, synttärikakun sisään. Saatan ahtaa sitä itseeni myös sellaisenaan suoraan purkista, mutten ikuna myönnä jos joku kysyy.
Omenahillo sattumin
1,5 kg omenanpaloja
500 g tummaa ruokosokeria
2 dl vettä
1 kanelitanko
1 vaniljatanko
1 tl punaista Melatinia.
Laita kuoritut ja pilkotut omenat avatun vaniljatangon ja kanelitangon kanssa kattilaan. Kaada päälle muutama desi vettä ja sulje kansi. Kiehuttele pienellä lämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet kunnolla ja osa paloista on hieman muussaantunut. Sekoita välillä pohjia myöten, etteivät omenat pala, ja lisää tarvittaessa hiukan vettä.
Kun omenat ovat kypsiä, kaada sokeri joukkoon. Kuumenna ja sekoittele hetki, kunnes sokeri on sulanut. Nouki vanilja ja kaneli pois ja sekoita hilloamisaine ruokalusikalliseen sokeria. Keitä vielä noin 2 minuuttia. Purkita pestyihin, kuumennettuihin purkkeihin.
***
Siinäpä taisivat olla vähitellen tämän syksyn hilloamiset, raaka-aineet alkavat olla käytetyt ja kaikki käsilläolevat purkit täytetyt. Tänä vuonna en laittanut rikkaa ristiin mehun keiton eteen (kiitos Liisa), mutta tein niin paljon erilaisia hilloja, että viime viikonloppuna jouduin myöntämään, etten vain yksinkertaisesti edes muista kaikkia. Mökin jääkaapin perältä tuijotteli etiketitön purkkirivistö, josta olin jo aiemmin Liisalta kysynyt ja saanut vastaukseksi, että ne on niitä sun jotain keitoksia. Avasin yhden luullen löytäväni mustikka-kanelihilloa mutta löysin purkista tujakkaa mustaherukkaa. En – for the life of me – vieläkään muista keittäneeni mustaherukkahilloa, mutta sitä se nyt vaan oli, ja todistajiakin keittämistoimesta löytyy.
No, ensi vuonna taas uudella innolla hillojen kimppuun, ehkäpä alan tehdä muistiinpanoja omista touhuistani, jotta pysyy pääkin mukana. Uuteen hillokauteen minulla on vain yksi toive. Märkä uni. Ihaninta maailmassa juuri nyt. Tahdon Tarvitsen kuparisen hillokattilan. Siis tarvitsen. Katsokaa nyt sitä, ette voi väittää etteikö tämä olisi hienointa maailmassa:
Kuva on täältä. Että jos joku siellä ruudun toisella puolella haluaa ilahduttaa, esim. vaikka jouluna, kuka tahansa, ehkäpä juuri SINÄ, tiedät millainen sen kuuluu olla ja mistä sen voi esimerkiksi tilata. Mauvielin M’passion -sarjaa. Jooko? Se isompi niistä kahdesta koosta.
