Sitruuna sydän rosmariini

lemon_bars.

Kirkkaankeltaiset sitruuna-rosmariinileivokset, inspiraationa amerikkalaistyyppinen Lemon Bars. Paljon makeankirpeää pehmeää täytettä, suosikkiyrtti tiiviin pohjan mausteena. Ei tässä malta enempää höpötellä, kun on kevät lautasella.

Sitruuna-rosmariinileivokset

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1  3/4 dl tomusokeria
0,5 tl suolaa
220 g suolatonta voita
2 tl hienoksi hakattua tuoretta rosmariinia

Täyte:
6 kananmunaa
5 1/4 dl sokeria
3 dl sitruunan mehua (5-6 sitruunaa)
1 raastettu sitruunan kuori
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola suuressa kulhossa. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi, kaada kulhoon ja hiero kämmenten välissä pienimuruiseksi taikinaksi. Sekoita joukkoon hienonnettu rosmariini. Vuoraa noin 24×28 cm kokoinen syvä uunivuoka leivinpaperilla ja voitele kevyesti. Painele taikina tiiviisti pohjalle ja reunoille. Paista 180-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia kunnes pohja on saanut hiukan väriä. Laske lämpötila 150 asteeseen.

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa kulhossa sokeri ja munat käsin tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon sitruuunan mehu ja kuori, mutta älä enää vatkaa (vatkaaminen nostaa täytteen pintaan epäesteettisen tiheän kuplakuoren.) Lisää lopuksi sitruunatahnaan jauhot. Kaada täyte kuuman pohjan päälle ja nosta takaisin uuniin n. 35-45 minuutiksi, kunnes täyte vaikuttaa vuokaa heiluttaessa kiinteältä.

Jäähdytä, leikkaa levy leivoksiksi ja siivilöi päälle tomusokeria.

sitruunaleivokset.jpg
 

Koti Ruoka ja juoma

Pretzel-piilot ja maalaissinappidippi

Snellman lanseerasi helmikuun alussa uuden Kunnon lenkkimakkaran ja haastoi samassa syssyssä bloggarit kehittämään reseptejä tästä uutuustuotteesta. Kivistöläiset osallistuvat kisaan täällä pretzel-piilolla, jossa makkara kääritään taikinaan, kylvetetään soodavedessä ja paistetaan. Kylkeen laitetaan makeantuju sinappidippi. Ja kas, saunalenkki on pessyt kasvonsa!

Äänestä Kivistöläiset voittoon Snellmanin sivuilla ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa illallisen huippuravintolassa ja hotelliyön Helsingissä!

pretze4.jpg

16 pientä pretzel-piiloa

1 paketti Kunnon lenkkimakkaraa
3,5 dl lämmintä vettä
1 rkl sokeria
2 tl kuivahiivaa
9,5 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)
3 litraa vettä
2,5 dl ruokasoodaa
1 muna kevyesti vatkattuna
merisuolahiutaleita ja mustapippuria

Tee ensin taikina. Yhdistä suuressa kulhossa lämmin vesi, sokeri ja hiiva. Anna seisoa viitisen minuuttia kunnes
seos alkaa kuplia ja vaahdota. Lisää jauhot, suola ja sulatettu voi. Sekoita aineet puuhaarukalla ja sen jälkeen vaivaa kunnes taikina on sileää ja irtoaa kulhon reunoista. Jatka vielä vaivaamista viisi minuuttia, kunnes taikina on joustavaa, pehmeää ja hieman tahmeaa.

Ota taikinapallo pois kulhosta ja öljyä kulho kevyesti. Laita taikina takaisin ja pyörittele niin, että se on kauttaaltaan öljyn peitossa. Peitä kelmulla ja anna kohota lämpimässä paikassa n. tunnin kunnes taikina on kaksinkertainen.

Pilko odottaessasi molemmat lenkit kolmeen yhtä pitkään osaan. Näistä pätkistä tarvitset neljä. Leikkaa ne vielä
neljään osaan niin, että saat 16 lenkkimakkaratankoa. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Kaada kattilaan 3l vettä 2,5 dl ruokasoodaa ja kuumenna kiehuvaksi.

Kippaa taikina leivinalustalle ja jaa se ensin kahteen yhtä suureen osaan ja sitten taas puoliksi. Jaa kukin taikinapala vielä neljään osaan niin, että alustalla 16 taikinapalaa. Rullaa taikinapala varovasti sormien alla n. 30 cm pitkäksi suikeroksi. Kieritä se lenkkimakkaran ympärille ja nipistele päädyt umpeen.

pretzel2.jpg

Kun soodavesi kiehuu, laske varovasti 3-4 pretzel-piiloa kerrallaan veteen ja kiehauta n. 30 sekunnin ajan. Nosta pois reikäkauhalla ja aseta leivinpaperin päälle. Kun olet keittänyt kaikki, voitele kananmunalla, ripottele pintaan reilusti merisuolahiutaleita ja rouhi päälle myllystä mustapippuria. Paista 12-14 minuuttia tai kunnes väri on tumman kullanruskea. Jäähdytä ritilällä.

pretze3.jpg

Maalaissinappidippi

1 dl majoneesia
0,5 dl kokojyväsinappia
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl vaahterasiirappia

Sekoita ainekset kulhossa. Maista, lisää dijonia jos kaipaat lisää potkua. Nosta kupillinen dippiä pretzel-piilojen viereen ja dippaile herkut saunan jälkeen tai illanvieton suolapalana.

pretzel1.jpg

Kokeilimme näiden pretzel-piilojen kanssa myös etikkaista dippiä joka sekin oli oikein passeli.

Viinietikka-hunajadippi

1,5 dl mallasviinietikkaa (tai siideriviinietikkaa)
3 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
runsaasti mustapippuria myllystä

Sekoita ainekset kulhossa ja maistele tarvitseeko dippi lisää hunajaa tai muuta ainesosaa.

Koti Ruoka ja juoma