Syömään! Nyhtökanaa leivällä

Täytyy heti aluksi myöntää, etten ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kaupan valmiiksi grillaamista kokonaisista broilereista. Viime perjantaina päätin kuitenkin tehdä myönnytyksen ja antaa sille mahdollisuuden. Ajattelin, että kyllä siitä hyvä tulee, kun vähän tuunaa.  Toinen asia, mistä en ole ollut kovin innostunut sitten lapsuusvuosien, on muovipussiin pakattu ranskis. Lapsuuskesiin ja maauimalaretkiin faijan kanssa kuuluivat olennaisesti mukavasti hionneet eväsleivät, jotka luonnollisesti oli päällystety meetvurstilla ja juustolla. Kutsuin leipää pupuleiväksi, sillä kyllähän se on sivuleikkaukseltaan ihan kuin pieni jänöjussi!

kanaleipa3.jpg

Jos sinulla on aikaa suosittelen, että grillaat tai paistat kanan itse. Näin saat varmasti mehukkaampaa lihaa, vaikka kyllä se valmiiksi paistettukin passasi oikein hyvin, kun sen pyöritteli tässä kastikkeessa.  Minä käytin mausteena jääkaapista löytyneen chimichurrin jämät mutta voit oikaista tässäkin ja ostaa kaupasta valmista salsakastiketta. Pientä tulisuutta kastikkeessa saa olla, sillä ranskankerma taittaa siitä pahimman kärjen. Ohjeesta riittää neljään leipään.

kanaleipa.jpg

n. 1/3 valmiiksi paistettu broileri, liha riivittynä
1 pieni sipuli pilkottuna
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
2 tl hunajaa
1/2 limen mehu
n. 1 dl chimichurria tai valmista salsakastiketta
n. 100 gr ranskankermaa
suolaa ja pippuria
1-2 dl cheddaria raastettuna

Laita uuni lämpiämään 220-asteeseen. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuleita muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle limen mehu ja hunaja. Sekoita mukaan chimichurri tai salsa ja kuumenna. Lisää lopuksi ranskankerma ja riivitty broilerin liha. Kääntele niin, että broileri on kauttaaltaan kastikkeen peitossa. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Kasaa kastiketta ranskanleipäviipaleiden päälle ja ripottele pinnalle kunnon kerros juustoraastetta. Paista uunissa ylätasolla kunnes juusto on saanut väriä. 

Ranskankerma toi tähän mukavasti mehukkuutta ja sopivaa happamuutta yhdessä limen mehun kanssa. Voisin kuvitella, että täyte sopisi erinomaisesti myös tortillojen tai pitaleipien täytteeksi. Kaiken kaikkiaan aikaa valmistamiseen meni reilu puolisen tuntia, josta enin aika meni broilerin lihan nyhtämiseen. Ja itse syömiseen meni ehkä sitten viisi minuuttia.. Nälkä lähti!

kanaleipa2.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Kyssäkaalisalaatista ja ylihintaisista tulppaaneista

kyssakaali.jpg

Kyssäkaali on ollut meidän keittiöissämme täysin aliarvostettu raaka-aine. Siitä tuli uusi ystäväni, kun viime viikonloppuna pilkoin raikkaan ja kuulaan salaatin keveän auringonpaisteen ja keväisen linnunsirkutuksen kunniaksi.

Ohje on muunnelma reseptistä, jonka otin joululahjaksi saamastani Yotam Ottolenghin ja Sami Tamimin Jerusalem-keittokirjasta. Salaatin kanssa söimme samaisen kirjan reseptin mukaan falafeleja, mutta sitä ohjetta en vielä dokumentoi. Ne olivat suuhuni valtavan alimaustettuja, joten reseptiä pitää vielä kehittää, jahka taas jaksaa ryhtyä uppopaistopuuhiin.

Kyssäkaalisalaatti (6-8:lle lisäkesalaattina)

1 kg kyssäkaalta (n. 4 kpl)
2 ruukkua vesikrassia
3 rkl hienonnettua minttua
Kastike:
1 rkl kuivattua minttua
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1,5 dl kreikkalaista jugurttia
1 dl ranskankermaa
1/2 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
Päälle:
sumakkia

Kuori ja leikkaa kyssäkaalit noin 1,5×1,5cm kuutioiksi. Sekoita joukkoon 1,5 ruukullista vesikrassia ja hienonnettu minttu. Sekoita toisessa kulhossa kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Kaada kastike kyssäkaaleille ja sekoita hyvin. Nosta jääkaappiin maustumaan.

Koristele salaatti 0,5 ruukullisella vesikrassia ja ripottele päälle sumakkia.

Lintujen laulusta innostuneena kävin hakemassa pöytään myös kimpun tulppaaneja. Pulitin niistä järjettömät 28 euroa (musta tuntuu, että mua on kyllä nyt huijattu), mutta kyllä ne vaan kevään tunnelmaa luovat. Nyt voikin sitten yrittää ignoroida tulevat lumimyrskyt ja tuijotella vain tulppaanikuvia.

dsc_0871.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma