Kepeä kesälounas

Kivistö vaikuttaa olevan maailman ainoa kolkka, jossa isot raparperiviljelmät kärsivät kitukasvuisuudesta. Onneksi kaitaa satoa työntävästä kasvista saa koko ajan edes vähän käytettävää, maailma kun pursuaa raparperiherkkujen reseptejä.

bru.jpg

Tämä HS:n ruokasivuilta bongattu bruchetta aostalaiseen tapaan sopii salaattipedin päältä vaikka pieneksi lounaaksi. Vähitellen puutarhamme alkaa tuottaa kaikenmoista pientä satoa, joten lautaselle saatiin raparperin lisäksi omaa chiliä, salaattia ja yrttejä.

n. 250 g kuorittuja raparperipaloja
1 hienonnettu sipuli
pala chilipalkoa
1 rkl sokeria
oliiviöljyä
200 g vuohenjuustoa
4 isoa maalaisleipäviipaletta
suolaa, mustapippuria
tuoretta basilikaa

Kuumenna pari ruokalusikallista öljyä pannussa ja kuullota sipuli. Lisää pala chiliä ja sekoita, kunnes tulisuus tarttuu öljyyn. Ota chili pois. Sekoita joukkoon raparperi, sokeri sekä suolaa ja hauduta sosemaiseksi.

Paahda leipä uunissa, mausta suolalla ja öljyllä. Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi. Levitä leiville raparperisosetta ja juustoviipaleet. Viimeistele mustapippurilla ja basilikalla.

Tämän myötä pakenen vihdoin lomalaitumelle, Bordeauxin seudun kautta Hämeeseen. Liisan kapoisille hartioille jää nyt raskas Kivistön raparperienpulskistus-, kitkuu-, ja päivitysvastuu, kunnes pääsen 1,5 viikon päästä Hämeeseen pulleana ostereista, aikuisten sihijuomasta, juustoista ja muista Ranskan herkuista. Kamera seuraa matkassa mukana, saattaa siis olla, että täältä löytyy jossain vaiheessa jonkinmoinen syrjähyppykertomus vieraiden maiden herkuista. Siihen asti, näkemiin!

rapar.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Roseviiniä, belugalinssejä ja pioni

dsc_0621.jpg

Odotettu muutaman laatikon viinilähetys hyväksi koettua cavaa ja sokkona ostettua roseeta saapui Barcelonasta sopivasti ennen juhannusta. Viini osoittautui todelliseksi herkuksi, jota ei hävettänyt nostaa pöytään viintietoistenkaan ystävien edessä. Pihalta kerätty pioni ja upean vahvanpunerva viini hehkuivat ilta-auringossa juhannusaaton illallisella.

Ensimmäinen pullo korkattiin kuitenkin astetta arkisemmassa kattauksessa edellisenä iltana mökillesaapumissalaatin huuhdokkeeksi.

kuva.jpg

Fetaa ja belugalinssejä

200 g belugalinssejä
vettä ja suolaa
1 rs kirsikkatomaatteja
1  fenkoli
200 g fetaa

Yrttikastike:
1 kourallinen basilikaa
puoli kaupparuukullista silolehtipersiljaa
1 kourallinen  rucolaa
2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä ohentamiseen
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Keitä linssit suolalla maustetussa vedessä. Puolita tomaatit ja viipaloi fenkoli ohueksi.  Laita yrtit ja balsamico tehosekoittimeen. Aja tasaiseksi tahnaksi ja ohenna oliiviöljyllä kastikkeeksi.

Nosta vadille linssejä, fenkolia ja tomaatinpuolikkaita ja murenna pinnalle runsaasti fetajuustoa. Valuta päälle yrttikastiketta.

Koti Ruoka ja juoma Sisustus