Sienisukkulat

Yksi kaikkien aikojen suosikkini piirastaikinoista on rahkavoitaikina. Se on ihan älyttömän helppo tehdä ja siitä voi tehdä niin suolaisia kuin makeitakin leivonnaisia. Päädyin tällä kertaa tekemään suolaisia sienisukkuloita kaalilla höystettynä.

pasteijat2.jpg

Rahkavoitaikina

250 gr maitorahkaa
250 gr voita
250 gr vehnäjauhoja ( n. 4 dl)
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi voi jauhojen joukkoon ja lisää sen jälkeen maitorahka. Sekoita tasaiseksi mutta älä vaivaa. Lehtevämmän taikinan saat kaulitsemalla taikinan levyksi ja taittelemalla sen muutaman kertaan. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin n. puoleksi tunniksi. Taikinan voi myös pakastaa.

Sienikaalitäyte

1 dl suolasieniä (myös pakastetut käyvät)
0,5 dl bulguria
0,5 dl vettä
250 gr kaalia
1 kevätsipulinvarsi
1/2 prk smetanaa
2 tl hunajaa
timjamia
suolaa 
mustapippuria
seesamiöljyä
1 muna voiteluun

Laita bulgur-ryynit kulhoon. Kaada päälle kiehuva vesi ja mausta esim. lorauksella fondia tai liemikuutiolla. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja anna vetäytyä n. 20 minuuttia. Suikaloi kaali ohuelti ja silppua myös sipuli. Keitä kaali ja sipuli kattilassa pehmeäksi, mausta seesamiöljyllä, hunajalla ja timjamilla. Lisää pieneksi silputut sienet, smetana ja bulgur. Sekoita ja tarkista maku. Lisää suolaa ja mustapippuria tarvittaessa.

pasteijat1.jpg

Laita uuni lämpiämään 225-asteeseen. Kaulitse taikina n. 2-3 mm paksuiseksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla taikinasta kiekkoja ja laita jämä taikina jääkaappiin odottamaan, kunnes olet täyttänyt ensimmäisen erän. Ota taikina kiekko käteen ja laita siihen n. ruokalusikallinen täytettä. Nipistä reunat kiinni ja muotoile sukkulaksi. Aseta sukkulat pellille saumapuoli alaspäin. Voitele munalla ja ripottele päälle esimerkiksi unikonsiemeniä tai pistele sukkulat haarukalla. Paista n. 10 minuuttia kunnes pasteijat ovat kullanruskeita.

pasteijat.jpg

Koti Ruoka ja juoma Sisustus DIY
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.