Kun elämältä putosi pohja, TAUSTAT osa 3/4

10 vuoden avoliitto takana: Elämää eron jälkeen – uuden suhteen alku ja työpaikanvaihto

Joulukuussa 2015 asuin siis kissojeni kanssa meidän uudessa vuokra-asunnossa Kalliossa ja rakentelin uutta elämääni. Tähän kuului myös aktiivinen paluu sinkkumarkkinoille ja niin liityin Tinderiin.

Tiedostin kyllä, etten ollut pitkäänkään ollut omillani. Tokihan sitä olisi voinut viihtyä sinkkuna ja ihan itsekseenkin tovin. Varsinkin, kun en ole oikeastaan koskaan kunnolla elänyt sinkkuutta, kuten jo kertomuksen ensimmäisessä osassa mainitsinkin. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi lainkaan yksin osannut viihtyä tai kyennyt itsenäisyyteen. Itse asiassa se toimi minulle aika mukavasti ja viihdyin niin, ei siinä mitään. Sen takia ei tarvinnut lähteä uutta suhdetta hakemaan.

Enemmänkin kyse oli siitä, että olin kuitenkin jo 28-vuotias. Ja tiedän haaveisiini kuuluvan perheenperustamista. Tiedän myös, mitä parisuhteeltani haluan ja mitä minulla on suhteeseen tuoda. Jos tiedän haluavani hyvän suhteen ja minulla on käsitys siitä, millainen tämä suhde olisi, ja tiedän haluavani vielä omia lapsiakin, onko minulla aikaa enää 28-vuotiaana olla etsimättä ilman, että edes vähän katselen ympärilleni? Mielestäni ei ollut. Vasta päättämääni suhteeseen ei ollut paluuta. Se kortti oli nyt virallisesti katsottu. Sille oli annettu 12 vuotta. Koko syy, miksi jouduin ja itse lähdin tähän perin vaikeaan ja hulluun elämäntilanteeseen nyt (ei järkevää työsuhdetta tai asuntoa), oli se, että olin varma sen suhteen päättämisestä ja siitä, ettei sillä ollut haluamaani tulevaisuutta. Nyt oli aika siirtyä reippaasti eteenpäin vilkuilematta enää olan yli taakseen.

Ensimmäinen Tinder-tuttavuus, jonka päätin tavata, oli tämä aavistuksen itseäni vanhempi, suomalaistunut pakistanilainen kaveri, kuitenkin Suomen kansalainen ja sujuvasti jo suomea puhuva sellainen. Lähdin hommaan ennakkoluulottomasti ja ehkä vähän naiivistikin suhtautuen. En varmastikaan osannut ottaa huomioon mitään, mitä olisi pitänyt osata ottaa huomioon alkaessaan tapailla ihmistä, jolla on näin erilainen tausta ja tulee täysin erilaisesta kulttuurista. Mahtoivatkohan arvomaailmammekaan olla ihan yhteneväiset. Olin vain lähinnä innoissani tästä mahdollisuudesta avartaa ja rikastuttaa maailmankuvaani ja valmis syleilemään erilaisuutta. Halusin hänet oppia tuntemaan ja tietää kaiken hänestä ja hänen taustoistaan. Ajan kanssa sitten arvioisin näiden tietojen valossa, olisiko hän kanssani yhteensopiva ja olisiko suhteellamme tulevaisuutta. Näin ajattelin.

Suhteemme muodostui varsin pian hyvin fyysiseksi. Minusta siinä sinällään ei ole mitään pahaa. Oltiinhan molemmat ihan aikuisia ihmisiä ja kaikki välillämme tapahtui aina hyvin luonnollisesti ja yksi asia johti toiseen ja siitä seuraavaan. Mitä sitä häpeilemään. Asioita tapahtui, joita ei ollut kyllä tarkoitus vielä tapahtua, mutta ei koskaan vastoin kenenkään tahtoa ja molemmat olimme kuitenkin tahoillamme aivan vapaita näin toimimaan, niin että mikäs siinä. Ensin meinasin alkaa morkkistaa, kun asiat tuntuivat menneen liian nopeaan ja väärässä järjestyksessä. Sitten kuitenkin työnsin tunteen syrjään ja sanoin itselleni, että mitä suotta. Kaduttaako näin jälkikäteen? En osaa sanoa. Kyllä ja ei.

Ennen kuin edes tapasimme olimme jonkin verran keskustelleet kyllä molempien parisuhdetaustoista ja elämäntilanteista ja siitä, mitä ollaan hakemassa ja toivotaan. Varsinkin minun vastikään päättynyt pitkä suhteeni oli keskustelun alla ja jaoin ajatuksiani siitä. Lähinnä hän halusi olla varma, että se homma oli todella varmasti pistetty päätökseen ja olihan se. Molemmat olimme ainakin sanojemme mukaan vakavaa parisuhdetta etsimässä.

Minulla ei ole varsinaisesti mitään sääntöä tai periaatetta sille, kuinka monet treffit vaaditaan ennen kuin voidaan heittäytyä fyysisiksi. Minusta on ihan okei mennä tilanteen mukaan ja edetä niin kuin ikinä hyvältä tuntuu. Yleensä vain, että minulla ylipäätänsä voisi olla mitään fiiliksiä innostua minkäänasteisesta jaetusta fyysisyydestä, vaaditaan hieman tutustumista ja hyvä yhteys minun ja miehen välille. Minua ei ollenkaan sytytä ajatus seksistä tuntemattomien kanssa ja siksi yhden yön jutut sun muut ovat aina vaikuttaneet kohdallani, noh, epätodennäköisiltä. Ei varmaankaan täysin mahdotonta enkä missään nimessä tuomitse, mutta aina ollut semmoinen tuntuma, että ei varmaan olisi mun juttu. Ja mitä ehdittiin ajatuksia tämän miehen kanssa jakaa, ei ollut irtosuhteet hänenkään juttunsa, vaan hän etsi nimenomaan sitä yhtä kumppania.

Postaussarjan edellisessä osassa kerroin myös, että olin alkanut hakemaan aktiivisesti muita töitä ja syyt sille. Nyt elettiin siis maaliskuun loppua vuonna 2016. Ei mennyt kauaakaan, kun kutsu kävikin haastatteluun toiseen firmaan. Kyseessä oli hyvin samantyyppinen työsuhde ja työtehtävä kuin puhelinmyynti, nimittäin ajanvaraajan työtehtävä. Ei siis oikeastaan myyntiä, sillä minä en mitään varsinaisesti myisi. Minun tehtäväni olisi varata esittelyaikoja myyntiedustajillemme kotitalouksiin. Esittelyt olivat maksuttomia eikä niissä sitoutunut mihinkään. Firman myymä tuote X oli eräänlainen kodinpuhdistusjärjestelmä. Ennen työsuhteen alkua halusin itse kokea tällaisen tuote-esittelyn, joten eräs firman myyntiedustajista kävi minulle esittelyn kotonani pitämässä. Olin vakuuttunut. Kun olin ensin nähnyt ja kokenut omin silmin, minä uskoin tuotteeseen täysin.

Tämä oli yksi iso tekijä, miksi tein päätöksen vaihtaa työpaikkaa edellisestä puhelinmyynti hommasta tähän. Halusin päästä työskentelemään tuotteen/tuotteiden parissa, jotka olivat oikeasti hyviä ja joihin aidosti uskoin. Olivathan myymäni lehdetkin varmasti ihan laadukkaita, mutta ihan rehellisesti usein niitä myytiin myös ihmisille, jotka suoraan sanoivat, ettei heitä kyseinen osa-alue ja lehti kiinnosta yhtään, mutta voisihan tällaisen lyhyen pätkän tilata ihan sen tilaajalahjan takia. Ja sitten se tilaajalahja, jonka takia lehti yksinomaa tilattiin, ei tosiaankaan ollut hyvä kuten luvattu.

Tällainen toiminta ei taas tuntunut minulle hyvältä ollenkaan. Aina sanotaan, että no myyntipuheet on myyntipuheita. Totta kai niissä aina vähän liioitellaan ja kuuluu asiaan, että hehkutetaan överisti. Ehkä niin, mutta silti mielestäni asiakkaalle luvattu huippulaadukas ei todellisuudessa ja käytännössä saa olla täysi sekunda. Jollekin näiden väitösten täytyy minusta perustua. Jollekin todelliselle. Muutenhan kyseessä on täysi kusetus. Meillä ei ollut töissä mallikappaleita näistä tilaajalahjoista nähtävillä. Saimme vain valmiit myyntispiikit eteemme ja niillä mentiin.

Minäpä sitten otin itselleni muutaman tällaisen diilin saadakseni käsiini nämä tilaajalahjat. Halusin nähdä, mitä minä ihmisille oikein kaupustelen ja mitä heille oikeasti sitten lähtee. Totuus ei monesti miellyttänyt. Myyntihommia vastaan minulla ei ole mitään, mutta haluan suositella ihmisille vain tuotteita, jotka ovat mielestäni oikeasti hyviä ja joista uskon heille olevan iloa ja hyötyä. En halua huijata tai harhaanjohtaa ketään huonoon diiliin.

Toinen merkittävä tekijä päätöksessäni vaihtaa työpaikkaa oli se, että tämä uusi työpaikka maksoi työntekijöilleen sairastapauksissa palkkaa sairasajalta niin sanotusti heidän oman arvonsa mukaan, eli palkkaa tulisi sen verran, mikä oli ollut heidän keskimääräinen tuntipalkkansa viimeisen kahden kuukauden aikana. Ja minusta tämä kuulosti reilulta. Jos ja kun olisin taas kova myyjä, sairastuessani saisin saman verran rahaa, mitä olisin oletettavasti työssäni terveenä tienannutkin!

Tämä uusi firma tarjosi myös takuupalkkaa. Tämä tarkoitti sitä, että kuun lopussa, jos myyntisi (eli siis ne varatut esittelyajat myyntiedustajille: yksi varattu esittelyaika, jota ei jälkikäteen peruta, oli ajanvaraajalle n. 20e arvoinen) jäivät alle 700e, sait halutessasi ottaa takuupalkan sen sijaan, joka oli siis 700e. Sehän ei missään nimessä ole paljon se eikä sillä toimeen tule, mutta laskin, että pahimmassa tapauksessa ensimmäinen kuukausi menee vähän opetellessa. Arvioin, että pahimmassa tapauksessa jään ensimmäisenä kuukautena tässä uudessa työssä takuupalkalle, joka olisi tämän 700e. Sehän ei ihan kattanut edes vuokraani, mutta ilmeisesti sen verran oli siinä kohtaa minulla jo pelivaraa.

Laskin, että tästä kyllä selvitään, jos pahin skenaario on se, että saan vain 700e/kk ensimmäisessä kuussa ja sen jälkeen hommaa alkaa jo luistaa. Mielestäni ei ollut mitään syytä olettaa, että homma ei lähtisi sen jälkeen sujumaan niin kuin se lähti edellisessäkin paikassa pienten alkuvaikeuksien jälkeen. Tässä vaiheessa minulla oli jo luottoa omiin kykyihini ja siihen, että tulisin pärjäämään kyllä tässäkin, kun vaan sinnikkäästi ja määrätietoisesti tekisin parhaani enkä suostuisi luovuttamaan.

Toki joka hommassa ja paikassa on jotakin hyvää. Tuossa aikaisemmassa työpaikassa oli siis ihanan energinen, positiivinen, hauska, rento, rempseä ja kannustava ilmapiiri. Meillä oli myyntikilpailuja meneillään kaiken aikaa, mutta se oli lähinnä leikkimielistä kisailua. Siellä osattiin kuitenkin työkaverien kannustaminen ja myös iloita toisten onnistumisista, mikä oli super hienoa. Meillä oli myös hauskoja teemapäiviä ja töissä oli todellakin ihan huipputyyppejä ja mahtava tekemisen meininki.

Puhelinmyynnin parissa opin käsittelemään stressiä ja siinä työssä olikin tosi tärkeää kyetä hallitsemaan omia fiiliksiään ja mielentilaansa: töissä piti olla kaiken aikaa fiilikset ja energiatasot kohdillaan, että myynti luisti! Mutta oli tämä silti tosi kuluttavaa ja epävarmaa ja johti siihen, etten ollut tyytyväinen työpaikkaani. Motivaatio laski. Söi minua hiljalleen sisältä tehdä hommaa, joka osittain tuntui hieman jopa moraalisesti arveluttavalta. Tai ainakin se soti omia arvojani vastaan.

Työ oli opettanut minulle tavoitteellisuutta, tulostenseuraamista, reippautta, positiivisuutta, mielialanhallintaa, kilpailu- sekä myyntihenkisyyttä (periksiantamaton ja määrätietoinen olin ollut jo sitä ennenkin). Minusta oli kuoriutunut selviytyjä ja kohtuu kurjissa olosuhteissa olin vallan puhjennut kukkaan ja kukoistanut. Nyt koin, että oli aika ottaa nämä opit ja viedä ne yhdessä kykyjeni kanssa muualle. Paikkaan, jossa hyviä tekijöitä toivon mukaan arvostettaisiin ja työehdoissa kohdeltaisiin myös sen mukaisesti. Todella kuvittelin, että tämä kyseinen paikanvaihto olisi ollut minulle askel parempaan ja omempaan juttuun.

jatkuu…

Kuvat: pixabay, FotografieLink

Kommentit (2)
  1. Josko nyt kommentti menisi oikealle paikalle.eli.höh kirjoituksen eka osa jäi ihan kesken. Liekös tahallista 😉 Mutta toinen osa tuntui edellisen julkaisun toistolta. Vikaa osaa odotellessa

    1. Kiitos palautteesta! Kiva kun luet ja kommentoit.

      Oikeastaan sarjassa on kaksi osaa tulossa: itse pidän viimeisenä osana päivitystä, joka tulee ilmestymään nimellä Kun elämältä putosi pohja. Aikaisemmat osat ovat olleet taustoja tuolle osalle ja valottaneet sitä, kuinka ihmeessä siihen tilanteeseen päädyttiin, että minulla ei ollut oikeastaan mitään ja totaalisesti romahdin.

      Itse koen, että henkiseen romahdukseen vaikutti moni tekijä. Ero pitkästä suhteesta, kuluttava ja epävarma työsuhde yhdessä ylihintaisen asunnon kanssa ja jatkuva stressi siitä, sitten tämä uusi suhde ja työsuhde ja kuinka niiden kanssa kävi (seuraava osa).

      Kaikki yhdessä oli lopulta minulle liikaa, vaikka näennäisesti ehkä pidinkin lippua korkealla. Taikka oikeastaan minulle itsellenikin romahdus tuli aivan puun takaa. En käsittänyt ollenkaan, kuinka lopussa olinkaan. En halunnut olla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *