Tanjan tavalla

17.2.2019 tanja b

3 tavoitettani keväälle 2019

Vuoden alussa asetin itselleni 3 tavoitetta keväälle:

-10 kg
25 seuraajaa blogini Facebook-ryhmälle
10 blogijulkaisua ja sen myötä pääsy Blogilistalle

Blogini Facebook-ryhmällä on nyt 25 seuraajaa. Blogijulkaisuja olen tehnyt 12.1.2019 alkaen tähän päivään mennessä 12 (tämä julkaisu mukaan lukien), ja blogini tuli juuri hyväksytyksi blogit.fi-listalle, mikä toivon mukaan tuo blogille lisää lukijoita!

Keväälle asettamassani painonpudotustavoitteessa olen kuta kuinkin puolivälissä. Pudotin 5 kiloa yhdeksässä päivässä. Sen jälkeen olen lipsunut ja mennyt tässä pari viikkoa pitämättä edes ollenkaan kirjaa syömisistäni ja hallitun herkuttelunkin itselleni sallinut enkä ole vaakalukemiakaan säännölliseen tsekkaillut. Tämä kurittomuus on johtanut siihen, etten juo taaskaan vettä lähimainkaan tarpeeksi. Riittävä nesteytys ei vaan kohdallani koskaan käytännössä toteudu ellen erikseen huomioi asiaa pitämällä juomisistakin kirjaa. Kuluneen reilu kahden viikon seurauksena olen painonpudotuksessa ottanut takapakkia kilon verran.

Totta kai takapakki vähän aina harmittaa. Taas toisaalta se on vain yksi kilo. Olen sallinut itseni tässä tovin elellä aivan huolemattomasti ja leppoisasti ilman, että itseään ihan älyttömästi olisi mitenkään rajoitellut tai näitä asioita stressaillut tai murehtinut. Olen tyytyväinen, että näinkin hövelillä toiminnalla ei ole sitä kiloa enempää otettu takapakkia! Viisi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin, on kumminkin vielä ihan kelpoedistystä, eikö olekin?

Ilmankin tiukkaa seurattavaa ohjelmaa tilanne on pysynyt tässä jotenkin kumminkin hallinnassa eikä se taas ole vaatinut mitään ponnistuksia, vaan homma on sujunut aivan rennosti ja täysin omalla painollaan. Mitään älyttömiä ylilyöntejä ei ole ollut. Jos yhtään olen puntaroinut kahden vaihtoehdon välillä, joista toinen on se terveellisempi, olen päätynyt valitsemaan sen terveellisemmän.

Karkkia en ole syönyt, jos suklaa kuorrutteisia pähkinöitä ei lasketa. Onhan niissäkin se suklaa, joo, tiedetään. Ja suklaassa onkin jo aivan tähtitieteellinen määrä kaloreita. En näitä suklaapäällysteisiä pähkinöitä kuitenkaan ihan älyttömästi ole vedellyt. On kai se kuitenkin parempi syödä jugurttikuorrutteisia kuivattuja marjoja ja suklaakuorrutteisia pähkinöitä (ja siis nimenomaan KOHTUUDELLA) kuin että napostelisi karkkikarkkia? Karkissa ei ole mitään terveellistä tai ravitsevaa osaa. Sen huomaakin siitä, että karkki ei minulle ylipäätänsä oikein maistu enää ja jos siihen sortuu, siitä tulee heti vähän äklö olo. Jos taas kohtuudella syön näitä irtosnacksejä (kuivattuja hedelmiä, marjoja, pähkinöitä yms) suodessani itselleni ansaitun herkkuhetken, tästä ei tule huono olo yhtään, vaikka osalla olisikin suklaakuorrutus.

hetelmää.jpg

Paljon on tullut myös syöneeksi tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja marjojakin. Toisin sanoin homma ei ole karannut aivan käsistä, vaikka olenkin ottanut nyt näiden suhteen aika rennosti. Laskiaispullakin on tullut nautittua ja kaksi runebergintorttua. Kotkan vierailulla Riitta piti huolen siitä, että tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua. Tämä kyläreissu oli suunnitelmissa ollut niin pitkään, ettei tullut mieleenkään alkaa siellä hurjasti pidättäytyilemään ja kaloreita laskemaan.

Mielestäni joskus on hyvä ottaa vähän rennommin ja suoda itselleen jossain määrin huolettomuutta. Tälle tuli nyt sitten hinnaksi 1 kg. Minä voin elää asian kanssa. Nyt pitää alkaa sitten taas vaan ottamaan hommaa kontrolliin ja tehdä itselleen pientä kurinpalautusta. Ja kun tämän teen, se kilo lähtee kyllä hetkessä pois. Se on minulle tiukka kahden viikon puristus ja olen saavuttanut kevättavoitteeni -10 kg. Vielä en ole siis tosiaankaan tässä luovuttanut tai menettänyt toivoa. Kunhan pidin ja soin itselleni pienen hillityn hallitun huilitauon ihan vaan, koska elämästä pitää myös voida nauttia. Itselleen pitää myös voida jonkin verran suoda ja sallia.

Vähän tässä vielä arpoilen, minkälaista ohjelmaa tai linjaa alan vetää seuraavaksi. Forever Living Productsin F15-ohjelmakin olisi valmiina odottamassa ja jossain kohtaa kevättä aion kyllä tähänkin haasteeseen tarttua. En ole vain ihan varma, olisiko aika nyt vaiko suosiolla vasta sitten, kun kevät on pidemmällä, jolloin ulkona on niiiiin paljon helpompi taas viihtyä! Kuntosalijäsenyyden hankkimista olen myös miettinyt, mutta haluan olla varma siitä, että jos sen otan, siellä tulee ihan oikeasti myös sitten käytyä. Tässä kohtaa olisi oikeastaan tosi jees, jos olisi joku hyvä, valmis, vaikka ihan kotonakin suoritettava pikku jumppa tai treeni. Jotain riittävän yksinkertaista mieluusti sisältäen ihan vain muutaman eri harjoituksen niin voisi tulla jopa arjessaan tehtyä!

Kuvat: pixabay ja Tanja Burtsoff

Avainsanat: tavoitteellisuus, tavoitteet

Hyvinvointi Oma elämä Mieli

10.2.2019 tanja b

En VIELÄKÄÄN tiedä, mikä haluan olla isona!! (2/2)

…jatkuu

Lukion jälkeen tein töitä muutaman vuoden. Olin varsin tyytyväinen, kun pääsin vihdoin tekemään niin sanottua ”siistiä sisätyötä” eli toimistohommia. Oikeastaan haaveilin silloin ainoastaan vakinaistetuksi tulemisesta ja sen tarjoamasta elämän vakaudesta ja mahdollisuuksista. Parhaimmillaan työskentelin toistuvilla määräaikaisuuksilla putkeen samassa paikassa lähes kaksi vuotta toimistosihteerin tehtävissä ja sitten työsuhdetta ei enää jatkettukaan. Tässä vaiheessa päätin opiskella merkonomin tutkinnon. Nyt olin siirtynyt itsekin laskelmoimaan ja miettimään näitä kaiken maailman ”elämän realiteetteja”: yksinkertaisesti kuvittelin valmistuttuani työllistyväni hieman helpommin.

Loppujen lopuksi mikään unelma ei ole koskaan ollut minulle niin vahva kutsumus, että se olisi ollut riittävän kantava siinä määrin, että asiaa olisi tosissaan jaksanut tavoitella ja tehdä, mitä se vaatisi. Minulla ei ole ollut mitään juttua, mitä haluaisin enemmän kuin mitään muuta. Moni ystäväni opiskelee yliopistossa ja tunnen monia, jotka ovat käyneet ammattikorkean. Koskaan en ole tosissani kadehtinut heitä siitä. Tiedän, että opiskelupaikan saaminen on ollut kaikkea muuta kuin helppoa ja sen taustalla on tavattoman paljon työtä, vaivannäköä, ajankäyttöä ja puurtamista. Yleensä on vaadittu myös useampi yritys ennen kuin onnisti. Harvapa yliopistoon lampsii sisään noin vaan, varsinkaan Helsinkiin.

Ja opinnot itsessään, ovathan nekin vaatineet paljon myös! En siis ole heille siitä kateellinen enkä edes kehtaisi olla. Minä vain ihailen heitä. Eihän mikään ole koskaan estänyt minua tekemästä sitä tietoista päätöstä, että minä tosissaan haluan jotakin, kuten sen opiskelupaikan yliopistosta, ja tavoittelemasta sitten tätä unelmaa määrätietoisuudella ja tahdonvoimalla, joka vie läpi vaikka sen kuuluisan harmaan kiven.

Totuus on, että minä en vain koskaan ole halunnut mitään niin palavasti ja tosissaan, että olisin ollut valmis antamaan sen eteen aivan kaikkeni. Tiedostan sen, että opiskelupaikan saanti yliopistosta vaatisi todella paljon. Se vaatisi enemmän, mitä minulla on siihen motivaatiota. Ei ole edes järkeä lähteä yrittämään, jos ei tee sitä aivan tosissaan. Se, että vähän nyt laiskasti ja puolitosissani kokeilisin tätä tai tuota, ei varmasti kantaisi minua kuitenkaan maaliin asti. Ja kun epäonnistuisin sitten siinä epämääräisessä yrityksessäni, jättäisin asian heti sikseen. Niinhän siinä kävisi, joten hakeminen olisi ollut kohdallani vain kaikkien ajanhaaskausta. Ei se kannata, jos ei halua tarpeeksi ja ole oikeasti valmis tekemään, mitä se vaatii. Enkä minä ole.

Se, mistä taas kadehdin näitä ihmisiä hiukan, on se, että he tietävät, mitä tahtovat. Heillä on ollut unelma ja jotain, mitä he haluavat tarpeeksi. Heillä oli se jokin oppiaine tai ala, joka kutsui. Se itsessään on jo jotain, mitä minulla ei ole koskaan oikein ollut. Ei minua oikeastaan häiritse, että heillä on tämä jokin, mikä minulta puuttuu. Minä vaan toivoisin, että minullakin olisi sellainen unelma, siinä kaikki.

Vasta aivan viime vuosina olen päässyt jonkinnäköiseen rauhaan tämän asian kanssa ja hyväksynyt sen, että on täysin mahdollista, etten minä koskaan tule keksimään itselleni mitään tällaista yhtä suurta, omaa, kunnianhimoista haavetta ja tavoitetta. Siis sitä sellaista unelmaa, joka veisi minut läpi vaikka sen harmaan kiven. Ei kaikki varmaan keksikään. Ehkä minä sitten elän tällaisen perin keskinkertaisen perusduunarin elämän, kun en keksi itselleni oikein parempaakaan – ja sekin on ihan okei! Ehkä keskityn vain kaikessa yksinkertaisuudessaan siihen, että saan elää jatkossakin onnellista ja omannäköistäni elämää. Sehän onneksi kumminkaan ei vaadi välttämättä hienoa tutkintoa.

Kuvat: Tanja Burtsoff

Avainsanat: kutsumuksen löytäminen, oma polku, oma tapa, opiskelu

Puheenaiheet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään