Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien – ja vähän myös Margaret Atwoodin runoudesta

 

Onneksi on netti ja nettikeskustelut! Kahvittelijan kanssa runokirjapostauksen yhteydessä käymäni keskustelu sai minut hakeutumaan (erään) lempirunokirjani ääreen. En ollutkaan lukenut Eeva Kilven kokoomateosta Perhonen ylittää tien kokonaan kai kertaakaan sen jälkeen, kun ahmin sen ihastuneena ensimmäistä kertaa. Yksittäisiin runoihin olen palannut monesti, joko muuten vain fiilistelläkseni tai etsiessäni runoa tietystä aiheesta.

Tällä lukemiskerralla ihastukseni oli edelleen suurta, mutta sen laatu oli muuttunut yllättyneestä ja hämmentyneestä tasaiseksi ja luottavaiseksi. Tästä kirjasta en luovu.

Teos oli ensimmäisen lukukerran jäljiltä täynnä post it -lappuja: tämä on tärkeä, ja tämä, tämä, tämä. Nyt huomasin, että olin kiinnostunut osin eri runoista kuin viimeksi. Silloin minua olivat näemmä puhutelleet erityisesti arkisiin hetkiin ja naiseuteen, ylipäätään ihmisen elämään, liittyvät huomiot (nyt ne tuntuivat jopa hieman tylsiltä, eivät ainakaan niin läheisiltä). Tällä kertaa kaikkien merkityksellisimmiksi nousivat Animalia-sarjan ekokriittiset ja sanomaltaan painavat mutta helposti aukevat runot. Esimerkiksi Kun vain katsoo ja hiljaa -runo, jota hieman tässä lyhennän:

 

Kun vain katsoo ja on hiljaa
ymmärtää vähitellen kaikkien mielen,
tajuaa mitä puut haluavat sanoa,
mikä kasveja huolestutta,
kuulee kuinka marjat itkevät sukuaan.
Oppii lukeaan eläinten liikkeitä, katseita.
Miten harvoin me katsomme eläimiä silmiin.
Niiden silmissä maailma on
on avarampi kuin selityksemme.
– –
Hiljaa-katsominen avaa maailmojen rajat.
Kasvien kanssa, eläinten seurassa
ei puhe sulje portteja.

 

Lopulta innostuin Kilvestä niin, että tilasin itselleni pelkän Animalia-teoksen nettikirjakaupasta. Ilmeisesti olen alkanut kerätä sekä Kilven kokoelmia että yksittäisiä runoteoksia, kuten Risto Rasankin kohdalla. Luin muuten pitkästä aikaa Rasaakin. Ajatuksenani on kuvittaa joitakin ottamiani valokuvia runoilla ja etsin niihin tekstejä, löysinkin.

Kilven lisäksi olen hankkinut Margaret Atwoodin runoutta, koska Kahvittelija kehui sitäkin. En ymmärrä, miten en ollut aiemmin edes ajatellut tutustua Atwoodiin runoilijana. Vaan nytpä tutustun: posti kuljettaa minulle toivottavasti jo aivan lähipäivinä kokoomateoksen Eating Fire: Selected Poetry 1965-1995 sekä suomennetun runoteoksen Myös sinun nimesi. Jännittävää! Onko kenelläkään kokemuksia näistä teoksista?

 

Ja, vaikka sitäkin hieman jo runokirjapostauksen keskustelussa sivuttiin: luetko runoutta vierailla kielillä?