Kesän käsikirjasto eli asiaa mm. puutarharomaaneista
Näin luonnonkukkien päivän aattona ajattelin näyttää, miltä sohvapöydällämme näyttää. Minusta sohvapöytäkirjaa käytetään usein turhan halventavana terminä. Myönnän, että on hauskannäköistä, kun sohvapöydällä ylipäätään on kirjoja ja vielä hauskempaa on, jos kirjat ovat hyvännäköisiä. Mutta tulee niitä kirjoja luettuakin, ne ovat juuri sellaista aktiiviselailulukemistoa (aktiivilukulukemisto löytyy mm. yöpöydältä ja käsilaukusta).
Kesällä sohvapöydältä löytyy kesäisiä tietokirjoja. Linnuntunnistustaitoni rajoittuvat suurin piirtein varikseen ja fasaaniin, joten Linnut äänessä -teoksesta tulee välillä etsittyä tietoa sekä kuvien että ääninäytteiden perusteella oman pihan siivekkäistä vieraista. Marjukka Vainion kasvien osiin keskittyvä valokuvataidekirja on suuri suosikkini, ja äskettäin ostamani Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja kiehtoo minua tieto- ja keittokirjana sekä myös visuaalisista syistä. Pidän etenkin kirjan valokuvista ja toivon, että osaisin jonain päivänä kuvata kasveja itse yhtä hyvin. Inspiroiva teos siis – palaan siihen tarkemmin, kunhan tuttavuutemme on syventynyt.
Kesän käsikirjastoon kuuluu toki myös puutarhakirjoja sekä puutarharomaaneja. Ne ovat vasta vuosi, pari sitten löytämäni lajityyppi, ja olen oikein säästellyt tiettyjä teoksia juuri kesälukemistoksi.
Hanna Tuurin Vihreän saaren puutarhoissa on mukava tuliaislahja kummitädiltäni, joka on itse tutustunut Irlannissa moniin kirjassa esiteltyihin paikkoihin. Luen kirjan puutarhaesittelyjä pienissä pätkissä ja tutkin, löytyykö niistä tietoa Hanna ja hänen miehensä Ciaran Burken nettisivuilta.
Mari Mörön Vapaasti versoo oli ensimmäinen lukemani ”puutarhakertomuskirja”, mukavan pakinatyyppinen ja monipuolisesti innostava. Harmittelen, että Mörön seuraava puutarhaesseekirja on ilmeisesti myöhässä aikataulustaan, koska tietämäni mukaan sen olisi pitänyt ilmestyä jo viime vuonna. Mörön puutarhakirjallisuuteen voi tutustua täällä.
Parhaillani olen lukemassa hyvin viehättävää ja tunnelmallista teosta, Väinö Kirstinän Puutarhassa-kesämökkihistoriikkia. Kirstinä kertoo hämäläisen kesäpaikkansa vaiheista ja etenkin puutarhan perustamisesta ja hoidosta. Jokaisen kotipuutarhurin tai mökillä viihtyjän on helppo eläytyä kirjan tunnelmiin. Myönnän, että olen hyppinyt joidenkin historiakohtia yli, mutta sitäkin suuremmalla innolla olen lukenut Kirstinän pohdintoja siitä, miltä tuntuu kohdata sama ja kuitenkin aavistuksen verran erilainen puutarha kevät ja kesä toisensa jälkeen. Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt teos on esitelty tarkemmin Kiiltomadossa.
Kirstinän teoksen jälkeen minun on tarkoitus lukea vielä kuuluisa puutarharomaani, Carel Kapekin Puutarhurin vuosi. Onko kukaan lukenut tätä kirjaa? Olen käsittänyt, että kirja on ennen kaikkea hauska ja oivaltava. Toivon, että pääsen pian testaamaan, miten viihdyttävästä ja nokkelasta teoksesta on kyse.
Oikeastaan tekee mieli vinkata vielä aiempiin kirjoituksiini ekologisesti kantaaottavasta kaunokirjallisuudesta ja luontokirjoista sekä kesärunoudesta. Otan mielelläni vastaan vinkkejä puutarhaan ja/tai luontoon liittyvistä romaaneista, sillä luulen, että moni muukin on kiinnostunut aihepiiristä muutenkin kuin vain tietokirjojen kautta.
Hyvää luonnonkukkaviikonloppua, nauttikaa kesästä ja sen kauneimmista kukista! 🙂
