Sisustimme pientä piristystä kotiimme ja desenion julisteiden alekoodi teille

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

*Postauksen julisteet ja kehykset saatu deseniolta bloginäkyvyyttä vastaan.

Keväisin innostun aina entistä enemmän sisustamisesta. Tänä keväänä uudistimme kotimme sisustusta elämäni ensimmäisellä viherkasvilla, kirkkaankeltaisella tyynynpäällisellä ja desenion tyylikkäillä julisteilla. Desenion julisteisiin minulla on myös teille alekoodi postauksen lopussa.

Kotimme on läpitalon huoneisto, ja kun keväällä valon määrä lisääntyy, näyttää kaikki myös kotona kauniimmalta. Silloin kodin pienistä yksityiskohdista tulee entistä tärkeämpiä.

Siskoni auttoi minua löytämään alkukeväästä kotiimme helppohoitoisen  viherkasvin. Valitsimme palmuvehkan, johon löysimme vielä sopivan ruukun paperinarusta. Viherkasvi on tuonut tosi paljon viihtyisyyttä kotiimme.

Viherkasvin kanssa tilasimme deseniolta kaksi kasviaiheista julistetta. Valitsimme poikaystävämme kanssa julisteisiimme deseniolta tummanpuiset kehykset, jotka sopivat kotiimme ja julistetauluihin tosi hyvin.

Kuvissä näkyvät valitsemamme julisteet ovat Eucalyptus branch two (klik)  sekä Monstera three (klik) Valitsimme tauluihin tummaa puuta olevat kehykset desenion sivuilta.

Voin suositella julisteiden lisäksi desenion kehyksiä. Olen etsinyt muihin tauluihini kehyksiä useista eri kaupoista, ja Desenion kehyksissä on ehdottomasti hinta ja laatu kohdillaan. Oli myös kiva, kun sain heti julisteet seinälle niiden saavuttua postiin,ja ne oli helppo asettaa julisteisiin. Eli jos kehyksiä ei ole valmiina, niin ne kannattaa tilata samalla deseniolta. 

Siskoni kotiin naisellisempaa tyyliä julisteilla

Kerroin desenion julisteista myös siskolleni, ja hän valitsi itselleen desenion valikoimasta tyttömäisempää bling bling tyyliä. Omiin julisteisiinsa siskoni otti kupariset kehykset desenion sivuilta, jotka ovat minusta vähän ruusukultaiset, ja aivan ihastuttavat. Hänen kotinsa näyttää nyt yhdessä vaaleanpunaisten kukkien kanssa ihanan naiselliselta.

Kuvissa näkyvät siskoni valitsemat julisteet desenion valikoimasta ovat La lune (klik),Shine like a dimond ja Pink paris Parfume. Siskoni julisteissa on deseniolta kuparinväriset kehykset.

Deseniolla on laaja valikoima julisteita erityylisiin ja erilaisiin kotiin, ja kaikkia jusliteita on useassa eri koossa. Desenion sivuilta www.desenio.fi voit selailla niitä aihepiireittäin, jos etsit esimerkiksi julistetta lastenhuoneeseen, kasveja tai voimatekstiä. Siskoni löysi julisteensa käyttämällä hakua, sillä hänellä oli selkeästi mielessä, millaiset julisteet seinälleen halusi.

Olen niin tyytyväinen julisteisiini, ja samoin siskoni innostui niistä. Poikaystäväni mielestä valitsemamme julistetaulut näyttävät vielä paremmalta meidän omassa olohuoneessa kuin verkkokaupan kuvissa!

Mitä mieltä te olette uusista julisteistamme? Ovatko Desenion julisteet teille tuttuja, ja mitkä julisteet te valitsisitte omaan kotiinne Desenion-valikoimasta?

Koko desenion valikoimaan pääsette tästä: www.desenio.fi

Sain teille blogini lukijoille alekoodin desenion verkkokauppaan (klik!). Koodilla ”kotonakaupungissa” saatte -25% alennusta.  Huomaattehan, että koodi on voimassa vain 28-30.5.2019. Alennus ei koske Handpicked-/Collaboration-/persoonallisia julisteita. Olisi kiva kuulla, mitkä desenion julisteet te valitsette, jos päädytte niitä tilaamaan omaan kotiinne!

Rakkaudella,

Ida

Koti Sisustus Oma elämä Suosittelen

Aladdin

Viime viikolla tuli ensi-iltaan Disneyn uusi, näytelty Aladdin-elokuva, jonka olimme perjantaina katsomassa poikaystäväni ja ystäväpariskuntamme kanssa. Viimeisen vuoden aikana olemme katsoneet poikaystäväni kanssa monta Disneyn piirrrettyä klassikkoa. Kaunottaren ja hirviön lisäksi toinen minun ja poikaystäväni yhteinen suosikkielokuva on ollut ehdottomasti Aladdin. Odotuksemme olivat siis korkealla, mutta oliko uusi Aladdin yhtä hyvä kuin Disneyn piirrosklassikko?

Aladdin -elokuvan juoni lyhyesti

Monien Disneyn klassikkoelokuvathan pohjatutuvat vanhoihin satuihin, ja alunperin piirroselokuvana vuonna 1992 ilmestynyt Aladdin on saanut inspiraationsa Tuhannen ja yhden yön Lampun henki -satukokoelmasta. Aladdin-elokuva sijoittuu kuvitteelliseen arabialaiseen palatsiin ja sitä ympäröivään kaupunkiin. Aladdin on katujenkasvatti ja hurmaava varas, joka ihastuu palatsissa asuvaan prinsessaan. Jasmine on prinsessa, joka on turhautunut elämään palatsissa vankina eikä halua naida ketään ehdolla ollutta prinssiä. Aladdin löytää taikalampun, jonka henki lupaa täyttää kolme toivetta. Mitä Aladdinin olisi toivottava, jotta hän saisi kaikkein tärkeimmän, eli yhteisen elämän rakkaan Jasminen kanssa?

Mielipiteeni uudesta Aladdin-elokuvasta

Disney ei ole uudessa näytellyssä elokuvassaan tyydy vain parantelemaan vanhaa klassikkoa, vaan on rakentanut klassikon pohjalta kokonaan uuden elokuvan. Uudessa Disneyn elokuvassa Jasmine on vahva, itsenäinen nainen, joka pelastaa itse itsensä pulasta, eikä halua vain löytää hyvää puolisoa, vaan ryhtyä itse hallitisijaksi.

Lampunhenkin Aladin elokuvassa on äärimmäisen hauska ja karismaattinen Will Smith, joka hurmaa osuvalla huumorillaan, joogaa ja kaipaa vapautta ja omaa rakkautta. Pelkäsin väkinäistä huumoria, mutta huomasin nauravani useassa kohdassa ääneen poikaystäväni kanssa.

Disneyn elokuville hienoimpia piirteitä on onnistuttu upeasti säilyttämään uudessakin Aladdin-elokuvassa. Elokuva on visuaalisesti kaunis, laulukohtaukset upeita. Aladdinissa on ehyt tarina ja tarkasti mietityt yksityiskohdat muodostavat elokuvasta eheän kokonaisuuden.  Elokuva on kaunis satu, jossa matto lentää ja kartan voi piirtää sormella uudestaan.

Elokuvan kaunein kohtaus on ihanan romanttinen. Aladdin ja Jasmine lentävät matolla kaupungin yllä yhdessä, ja molemmat hämmästelevät kaikkea uusin silmin, yhdessä. The whole new world -laulu saa minut liikuttumaan, ja kuiskaan poikaystäväni korvaan: ”tästä tulee mieleen ensimmäinen yhteinen kesämmme Pariisissa”.

Uskomatonta, että Disneyn elokuva voi yhä temmata minut satujen maailmaan kahdeksi tunniksi, saada nauramaan ääneen ja liikuttumaan kyyneliin. Poikaystäväni toteaa elokuvan jälkeen: ”Aladdinista oli korkeat odotukset, mutta tämä elokuva onnistui silti ylittämään kaikki odotukseni!”. Tähän mielipiteeseen Disneyn uudesta Aladdinista on pakko yhtyä.

Helsingin sanomien arvostelun Aladdinista pääset lukemaan tästä (klik)

Arvosteluni Disneyn Dumbo-elokuvasta pääset lukemaan tästä. 

Arvosteluni Bohemia Rhapsodysta ja Tolkienista pääset lukemaan tästä.

Haluatteko te nähdä uuden Aladdinin tai oletteko sen jo nähneet?

Rakkaudella,

Ida

Ps. Tiistaina tulossa seuraava postaus, jossa minulla on teille blogini lukijoille kodinsisustukseen liittyvä alennuskoodi, joka on voimassa vain muutaman päivän! Olen superinnoissani, kun pääsen vihdoin myös esittelemään teille näitä ihania hankintoja omassa olohuoneessamme! 🙂

Kulttuuri Ystävät ja perhe Leffat ja sarjat Suosittelen