Hyvän ja huonon kirjan ennusmerkit

Mikä kirjassa houkuttelee lukemaan, mikä saa välttämään? Jos mietin kirjavalintojani, tietyt asiat toistuvat siinä, mitkä teokset päätyvät lukuun ja mitkä eivät.

Hyvän kirjan ennusmerkit

New York. Ikonisen kaupungin nimi tai pilvenpiirtäjien siluetti kannessa — minä olen myyty. Manhattan on niin monen teoksen tapahtumapaikka, että joukkoon mahtuu väistämättä myös heikkoja tuotoksia, mutta yksi tähti tulee aina miljööstä!

Ruoka. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa, ja rakastan myös lukea niistä. Hillon valmistus, suklaakonvehdit, teeseremoniat — olen kirjan keittiöissä kuin kotonani. Tietokirjat ja rakkausromaanit, kaikki käyvät!

Tuoreet ideat romanttisessa kirjallisuudessa ja trillereissä. Chick litiä ja trilleriä mahtuu maailmaan niin paljon, että moni juonikuvaus on kuin toisensa kopio. Raikkaat ideat kiinnittävät heti huomion.

Tuttu kirjailija. On kirjoittajia, joihin voi aina luottaa. (Jotkut tosin jossain vaiheessa pettävät.) Esimerkiksi Karin Slaughterin ja Kate Mortonin uutuusromaaneja alkaa odottaa jo siinä vaiheessa, kun niiden julkaisusta ilmoitetaan.

Entisajan kuninkaalliset hovit, erityisesti Ranska, myös Britannia. Versailles’n ylellisyys, muhkeat mekot, hillittömät peruukit, hovijuonittelut, verinen kilpailu vallasta, Tudorit, etiketti… what’s not to love!

Suljetun paikan mysteerit. Arvoitukset kiehtovat: on rajattu henkilögalleria ja kysymys siitä, kuka on murhaaja ja miten murhaaja teossaan onnistui. Usein mukana on myös vaaran tuntu: kuolemia voi tulla lisää.

Keskipaksut kirjat. Teoksessa on hyvä olla noin 400 – 500 sivua, jotta juoni voi kehittyä rauhassa ja henkilöhahmot syventyä. Paksummissa kirjoissa on vaarana tarpeeton pitkittäminen ja se, että teos osoittautuukin tylsäksi. Ohuet kirjat puolestaan jäävät helposti vaikutukseltaankin ohueksi.

Huonon kirjan ennusmerkit

Noh, ne ohuet kirjat. Jätän satasivuiset vihkoset suosiolla lukematta. Eihän tuossa ajassa opi edes päähenkilöä tuntemaan.

Novellit. Novelleissa on ohuiden kirjojen ongelma: ne ovat liian lyhyitä. Novellin täytyy olla todella taitavasti rakennettu ja erityinen, jotta se jää mieleen. Luen novelleja lähinnä työn puolesta, ja kun on tarpeeksi monta kertaa analysoinut Maria Jotunin ”Untako lienee”, siitäkin alkaa tykätä (ja pitää suorastaan nerokkaana!).

Juonettomat kirjat. Olin ehkä ennen näitä kohtaan suopeampi, mutta nykyisin lukiolaisten perinteinen ”Kirja oli tylsä, koska siinä ei tapahtunut mitään” voisi tulla myös minun suustani. Mikäli teos vaikuttaa takakannen perusteella siltä, että siinä vain ollaan ja haahuillaan, se jää hyllyyn. Itse asiassa tällöin jo takakansiteksti saattaa olla niin tylsä, ettei edes sitä saa luettua loppuun!

”Kaunis kieli”, joka helisee tyhjää. Vaikka minäkin joskus kuvailen teoksen kieltä kauniiksi, muiden arvioissa sanapari saa karvat pystyyn. Kaunis kieli tarkoittaa liian usein tekotaiteellisia korulauseita ja tiettyjen tyylikeinojen ylenmääräistä viljelyä. Inhoan erityisesti tekstiä, jossa on paljon lyhyitä, jopa yhden sanan pituisia virkkeitä, ja predikaatittomia lauseita: ”Kuutamomaisema. Puiden välistä heijastuva valo. Varjojen leikki, kuin muistutus kuolemasta. Pelko. Ymmärrys.”

Avoimet suhteet. Olen liian monogaaminen, että välittäisin lukea avoimista suhteista. En jaa joidenkin ihmisten ajatusta siitä, että syy parisuhteiden ongelmiin on se, että kumppanilla ei ole lupaa käydä vieraissa.

Joskus on totta kai hyvä poistua mukavuusalueeltaan. Jos lukee kirjoja, joita ei tavallisesti lukisi, saattaa saada kiinnostaviakin kokemuksia. Usein on silti ennustettavissa, millaisesta kirjasta tulee elämys — ja millaisesta ei.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä saa sinut tarttumaan kirjaan, mikä hylkäämään sen?