Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto

Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto valikoitui kirjapiirin kesäkuun romaaniksi. Syreenikansineen se johdatti kesäisiin tunnelmiin, vaikka kirjan alku sijoittuukin talveen.

Teos edustaa kotimaista hyvän mielen romaania, jonka alku on kuin Hollywood-elokuvasta. Päähenkilö Sanni Virtanen ahtautuu hääpukuun, joka myötäilee vartaloa niin tiukasti, että saumat painautuvat kipeästi ihoon. Juhlapäivän pitäisi olla täydellinen: ihana sulho, perhe ja parhaat ystävät koolla. Lopulta Sanni kuitenkin astelee kirkosta ulos yksin.

Erotukiryhmässä Sanni tapaa kohtalotoverin, jonka kanssa hän solmii seurustelusalaliiton. Tarkoitus on näpäyttää niin entisiä kumppaneita kuin häiden jälkeen liuenneita kavereitakin esiintymällä onnellisena pariskuntana.

Feikkideittailu on yksi suosikkitroopeistani, mitä tulee romanttisiin komedioihin. Ennalta-arvattavahan se toki on, mutta matka päämäärään on usein viihdyttävä, joskus kiihkeän kuumakin. Suomalaisissa kirjoissa minua joskus häiritsee nimien arkisuus: tavallisten sannien, jukkien ja virtasten välille on vaikea kuvitella kemiaa.

Seurustelusalaliitto on kuitenkin sujuvalukuista viihdettä, vaikka alun tempo ja elokuvallisuus minun mielessäni jossain vaiheessa hieman laantuvatkin. Tuominen hallitsee chick lit -genren ehkä paremmin kuin dekkarit, joita on aiemmin kirjoittanut. Teoksesta on valmisteilla elokuva, ja voin kuvitella kirjan toimivan erinomaisesti valkokankaalla. On mielenkiintoista nähdä, ketkä pääparin rooleihin pestataan!

Mielelläni palaan syreenintuoksuiseen puutalomiljööseen niin leffassa kuin ensi vuonna ilmestyvässä Kortteli-sarjan toisessa osassakin.

Kulttuuri Kirjat
Kommentit (5)
  1. En muistanutkaan että olit postannut tästä. Olin varmaan jättänyt lukematta kun en ollut vielä lukenut kirjaa. Mutta oli oikein hyvä, jään odottamaan jatkoa!

    1. Kyllä! Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu tai pääseekö joku muu henkilö isompaan rooliin seuraavaksi.

  2. Tykkäsin myös tästä kirjasta. Leffakin kiinnostelee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kommenttisi tallennetaan sivustolle ja CleanTalkin roskapostinesto voi tarkistaa ne roskapostin ehkäisemiseksi. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.