Lukumaraton — millainen kokemus?
Kesän toivelistalla (eli ämpärilistalla, mutta se on ruma sana) oli päivä, jolloin voisin vain lukea. Nyt se toteutui.
Sosiaalisessa mediassa järjestetään usein lukumaratontempauksia, joiden tavoitteena on lukea esimerkiksi 24 tuntia tai vaikkapa kolmipäiväinen viikonloppu. Olen seurannut niitä usein vähän kateellisena, sillä työt, ihmissuhteet, erilaiset menot ja hoidettavat asiat ovat estäneet aina varsinaisen maratoonailun, vaikka pitkiäkin lukuhetkiä saa silloin tällöin elämään järjestetyksi.
Tälle viikolle varasin kuitenkin päivän, jolloin olisin vain kotona. En kotonakaan tekisi mitään ylimääräistä: en treenaisi, en siivoaisi, en mitään muuta kuin lukisi.
Tarkoitukseni oli lukea ehkä useampaakin kirjaa saman päivän aikana: elämäkertaa, fiktiota, palautuspäivää lähenevää kirjaston kirjaa. Lopulta muistelmateos, Serj Tankianin Down with the System, oli niin kiinnostava, että luin sitä koko päivän (ks. edellinen postaus).
Tein koiran kanssa pitkän lenkin aamulla, minkä jälkeen pääsin lukemaan. Jatkoin kirjaa sivulta 140, johon olin edellisenä päivänä päässyt. Nukkuva koiruus antoi monta tuntia keskeytyksetöntä lukuaikaa, mikä oli luksusta. Välillä, koska kyse oli musiikkiin liittyvästä kirjasta, kuuntelin jonkin kappaleen puhelimelta ja samalla saatoin jäädä hetkeksi selaamaan somea.
Luin kirjan loppuun saman päivän aikana eli luin noin 200 sivua. Lopetin lukemisen iltayöstä. Lukemisen lomassa hoidin koiraa, lenkkeilin lisää ja laitoin ruokaa, mutta muuta ei tarvinnut tehdä. Selvisi samalla lukuvauhtinikin: esimerkiksi 600-sivuisen tiiliskiven lukisi kolmessa päivässä, mikäli ei olisi häiriötekijöitä. Tavallaan yllätyin, sillä olisin voinut kuvitella lukevani nopeammin. Toisaalta somehetket kuluttivat lukuaikaa jonkin verran.
Oli rentouttavaa uppoutua vain lukemiseen. On erityisen ärsyttävää lukea hyvää kirjaa, joka on pakko jättää kesken ja josta tietää, että sitä pääsee jatkamaan ties milloin. Nyt saattoi vain ahmia sivuja. Lukemani teos oli todella kiinnostava, ja vain lukupaikat vaihtuivat: ruokapöytä, sohva, kuisti.
Lukumaratonin onnistumisen kannalta oli tärkeää, että olin ennalta hoitanut pois kaikki suoritettavat jutut. Niin ei päässyt missään vaiheessa tulemaan ”pitäisi tehdä” -oloa.
Oli hauskaa päästä toteuttamaan koko päivän mittainen lukuhetki. Kieltämättä kirjan viimeistä kertaa sulkiessani olo oli hieman ”dizzy”. Siinä mielessä oli ehkä ihan hyvä, että koira vei välillä ulkoilmaan ja liikkumaan.
Voisin toteuttaa lukumaratonin joskus myöhemminkin, mutta ei haittaa, vaikka lukea saisi pienemmissäkin pätkissä — tapahtuuhan elämässä paljon muutakin mielenkiintoista.
Harrastatko sinä lukumaratoneja, tai miten paljon yleensä luet kerralla/päivässä?
Itsekin olen netissä nähnyt jonkin verran noita lukumaratoneja, ja olisi ihana käyttää kokonainen vuorokausi lukemiseen (hyvät yöunet alle, ruuat valmiiksi jne). Sitten kun olisi väli, johon ei ole suunniteltu pariin päivään mitään tekemistä😄
Minullakin vaihtelee lukunopeus kirjan mukaan tosi paljon. Romantiikka ja fantasia menevät tosi nopeasti, satoja sivuja päivässä, mutta historialliset romaanit ja raskaammat teokset (esim. hiljatyain luettu Pieni elämä) ovat hidasta luettevaa. Myös klassikot ja ylipäänsä vanhat kirjat kuluvat hitaammin, kieli on erilaista ja koukeroista, siihen pitää erikseen keskittyä.
No näinpä! Lukemiselle omistettu vuorokausi voi olla harmillisen hankala toteuttaa, mutta onnistuu kyllä jossain vaiheessa, kun sen vain pitää mielessä. Tosin mun raja menee ehkä siinä, että en ala väkisin valvoa. 😀
Totta, sellainen vanhanaikainen kieli ei ole niin nopealukuista kuin vaikka puhtaaksi viihteeksi tarkoitettu romanssi. Ja Pieni elämä — yksi parhaista lukemistani kirjoista ikinä. ❤️
Olipa mukava postaus! Ihanaa että jollain muullakin on kesä-ämpärilista 😄 Mun listalta löytyy mm. ulkona lukeminen, mitä oon harjottanut ahkerasti.
Mun lukunopeus vaihtelee kirjan mukaan tosi paljon. Luin taannoin Claire Keeganin Nämä pienet asiat yhdessä päivässä. Sivuja oli vain 116, joten ei tehnyt tiukkaakaan. Joskus jotain mukaansatempaavaa romaania tulee luettua satoja sivuja muutamassa tunnissa, kun ei malta lopettaa.
Sen sijaan Aku Ankkoja ja esim. Heini Junkkaalan kirjoittamaa Pirkko Saision elämäkertaa (959 sivua) luen hitaammin. Jos teksti on jaettu puhekupliin tai aukeaman mittaisiin lukuihin, sitä tulee makusteltua rauhallisemmin. Joitain kirjoja ei edes halua lukea nopeasti tai tavallisella lukunopeudella, jos teksti on tiheää tai sitä täytyy jotenkin prosessoida suhteessa omaan elämään.
Ihanaa, että oot saanut luettua ulkona! Se on huippua. ☺️ Täällä päin on ollut turhan paljon paarmoja siihen hommaan, mutta välillä sekin onnistuu.
On muuten ihan totta, että lukunopeus riippuu kirjasta. Joskus on hauskaa, kun kirjan saa luettua päivässä, jos se on lyhyt ja siinä on ehkä isohko fonttikoko. Toiset kirjat on ahmittavia ja toisia täytyy samalla hieman matkustella. ☺️
*makustella