William Shakespearen Hamlet on traaginen ja hauska

Olen nyt korjannut aukon sivistyksessäni ja lukenut William Shakespearen Hamletin. Lukemaan innoitti lukion äidinkielen kasikurssi, jota poikkesin pitämään mukavien ja turvallisten S2-tuntien parista.

Ja Hamlethan vei mukanaan! Matti Rossi on vuoden 2013 suomennoksessa yksinkertaistanut kieltä huomattavasti, mutta teksti on silti hienoa.

Hamlet kertoo ”karmivista julmuuksista,
tutkimatta annetuista tuomioista,
sattumalta tapetuista syyttömistä,
murhatuista salaliiton uhreista
ja verisestä loppunäytöksestä,
jossa rikos kääntyi tekijöiden turmioksi”.

Toisin sanottuna on siis kyse kuninkaasta, jonka oma veli murhaa. Veli nai kuolleen sisaruksensa lesken, ja kuninkaan haamu käskee poikaansa Hamletia kostamaan surman. Hamlet viivyttelee veriteon toteuttamista läpi näytelmän, ja vitkuttelun syy on askarruttanut lukijoita jo vuosisatoja.

Katalia juonia punotaan ja toteutetaan, mutta kuten Shakespearesta on todettu, hän onnistuu samaan aikaan sekä naurattamaan että itkettämään yleisöään. Näytelmässä on herkullisia kohtia, joissa pilkka kohdistuu kuninkaallisten mielistelijöihin. Nämä kun muuttavat mielipidettään esimerkiksi säästä vaikka kolme kertaa peräkkäin, koska onhan prinssin sanomisia myötäiltävä. Voin kuvitella, miten nämä kohtaukset toimisivat lavalla, kun äänensävyt, ilmeet ja eleet ovat mukana!

Ja tämä kieli:
”- – älkää imarrelko sieluanne
uskottelemalla itsellenne,
että minun hulluuteni puhuu
mutta teidän syntinne on vaiti”.

Hamlet sai innostumaan Shakespearesta. Onneksi lähikirjastossa on herran näytelmiä komea rivi. Tällä hetkellä luvussa on Macbeth, jossa Hamletin tapaan vaikuttaa olevan luvassa haamuja, murhia ja sisäisiä kamppailuja.