Leo Stranius: Tehokkuuden taika — hyvin käytettyä aikaa vai suorittamista?
Leo Stranius aiheutti myrskyn Helsingin Sanomien kommenttikenttään kertoessaan, miten saa oman aikansa käytettyä tehokkaasti. Straniuksen viikkoon mahtuu töitä, politiikkaa, perhe-elämää, urheilua ja itsensä kehittämistä, ja tämä onnistuu, kun aikatauluttaa elämänsä tarkasti. Hän esimerkiksi tekee pohjetreenin hampaita pestessään ja kuuntelee äänikirjoja tuplanopeudella, mikä on johtanut 370 kirjan vuosisaldoon.
Moinen tehokkuus sai kommentoijat suunniltaan. Moni suhtautui Straniukseen säälivästi tai epäilevästi: tällä menolla mies palaa loppuun. Elämää ei pidä suorittaa, siitä pitää nauttia! Moni ei myöskään tuntunut ymmärtävän, että Stranius ei vaadi samanlaista elämäntapaa muilta.
Kuuntelin Straniuksen teoksen Tehokkuuden taika — näin voit elää enemmän, eikä mikään tekstistä henkinyt ylisuorittamista tai burnoutia. Mies ei kehota nukkumaan viittä tuntia yössä ja työskentelemään viittätoista. Päinvastoin: mahtavaa, miten paljon miehellä on aikaa tärkeille asioille, kuten vaimolle ja harrastuksille! Veikkaan, että kaikki kärkkäät kommentoijat eivät voi sanoa samaa.
Hesarin ärhäköitä mielipiteitä lukiessani ihmettelin, eikö voi antaa toisen toimia tämän parhaaksi katsomalla tavalla: miten se on keneltäkään pois? Emmi Nuorgamkin otti kolumnissaan kantaa: askelkyykkyjen sijaan hän suosittelee aamuloikoilua rakastajan lakanoissa.
Tässä kohtaa huomasin, että minussakin elää pieni kommenttipalstalainen: vaikkei Nuorgamin polygaaminen elämä hetkauta omaani mitenkään, alkoi ärsyttää. Ai että töiden, koiranhoidon, pari- ja ystävyyssuhteiden huollon ja kotitöiden jälkeen — kun vihdoin saan omaa aikaa — minun pitäisi vielä ylläpitää suhdetta johonkin rakastajaan?! Sen sijaan, että uppoutuisin kirjaan ihan ikiomissa lakanoissa? Kuulostaa väsyttävältä.
Näistä kahdesta kirjoittajasta kuuntelen mieluummin Straniusta. Hän ei välttämättä ole keksinyt pyörää uudelleen, sillä monet (myös minä) toteuttavat hänen ajatuksiaan jo nyt: kuuntelevat äänikirjaa ruokaa laittaessaan, osallistuvat Teams-kokoukseen ja tekevät samalla lenkin, jumppaavat telkkarin äärellä. Straniuksen kirja inspiroi kuitenkin miettimään ajankäyttöä vielä tarkemmin. Mitä täysin turhaa voisin jättää pois? Voisinko kyykätä hampaita harjatessa ja nousta seisomaan varpaille puheluita soittaessa, jos päivään ei saa ympättyä kokonaista treeniä?
Tehokkuuden taika ei ole hassumpi elämäntaito-opas. Jos on allerginen sanalle tehokas, voi kuvitella kirjan nimeksi vaikkapa Enemmän laatuaikaa itselle.
”Hesarin ärhäköitä mielipiteitä lukiessani ihmettelin, eikö voi antaa toisen toimia tämän parhaaksi katsomalla tavalla: miten se on keneltäkään pois?”
Tehokkuusajattelu levitessään on pois esimerkiksi mielenterveydestä. Klikkimedia on pois mielenterveydestä. Kilpailu koulutuspaikoista on pois mielenterveydestä. Kiire työpaikoilla on pois mielenterveydestä.
Jos asioita punnitaan ainoastaan yksilökohtaisesti, millään ei ole mitään merkitystä. Tehokkuuskulttuuri kuitenkin aiheuttaa paljon pahaa. Vaikka joku tahtoisi harjoittaa sitä vapaaehtoisesti, on tärkeää, että asiasta myös keskustellaan ja että sitä uskalletaan kritisoida.
Jos joku julistaa avoimen suhteensa ihanuutta, on tärkeää, ettei julistukseen mennä kritiikittä mukaan vaan tuodaan esiin toinenkin näkökulma. Totuus kun on, että monet sitten kuitenkin avoimia suhteitaan katuvat. Moni niistä päättyy eroon.
Tuomita ei tarvitse, mutta vieroksuttaa nykymaailma, jossa pyritään kieltämään dialogi ääriyksilöllisyyteen vetoamalla. Ihmiset voivat kertoa mielipiteensä, minkä jälkeen niistä voidaan keskustella.
https://ikisinkkumies.vuodatus.net/
Tässä ehkä olennaista on se, että tietää, mitä kritisoi, kun kritisoi. Dialogista ja kritiikistä saa totta kai hyviä näkökulmia ja uusia ajatuksia. Ennen kuin antaa kritiikkiä, on hyvä tiedostaa, mitä tehokkuus tarkoittaa oikeasti tai mitä esim. tämän kirjan kirjoittaja sillä tarkoittaa. Minusta siinä ei ollut mitään pahaa eikä mielenterveyttä horjuttavaa, päinvastoin.
Tämä menee enemmänkin tehokkuusteeman kuin teoksen kommentoimiseksi (koska teosta en ole lukenut), mutta menköön.
Minusta tehokkuus on yksi nykyajan väärinymmärretyimmistä asioista. Monet tuntuvat kokevan sen jonkinlaiseksi kaiken vapaa-ajan ja levon eliminoimiseksi, vaikka se parhaimmillaan suojelee molempia. Tehokkuus on sitä, ettei käytä tunnin hommaan kahta tuntia. Tehokkuus on sitä, ettei haaskaa aikaa tarkoituksettomaan vatulointiin, melkein-ryhtymiseen ja tyhjäkäyntiin. Tämä nimenomaan lisää vapaa-aikaa ja levon mahdollisuuksia, ei vähennä niitä!
Toisaalta epäilen, ettei kyse ole aina aidosta väärinymmärryksestä. Joskus tehokkuus ymmärretään väärin, koska se halutaan ymmärtää väärin. Puhe tehokkuudesta ei sovi asenneilmapiiriin, joka korostaa armollisuutta ja sitä, kuinka hyveellistä on, ”kun ei turhaan nipota”.
Lisäksi tehokkuus taitaa olla monille kiusallinen termi siksi, että se tuntuu paljastavan heidän omia puutteitaan. Kun joku on todella tehokas, omat selitykset sille, miksei mitenkään voinut saada aikaan enempää, alkavat helposti näyttää tekosyiltä. Muissa ilmenevä pitkälle viety tehokkuus lienee monille vähän samaa kuin vaikkapa äärimmäinen siisteys; happamia, sanoi kettu…
Juuri näin, tässä voisi olla sanakirjamääritelmä tehokkuudelle! Ehkä ihmiset vain puhuvat eri asiasta, kun puhuvat tehokkuudesta, ja ehkä siihen liittyy sellaisia mielikuvia, että raadetaan eikä koskaan pidetä vapaata – – vaikka nimenomaan se ei ole tehokasta. Tahallistakin väärinymmärtämistä kyllä näkee. Ja kovin kun vastustaa, ei tosiaan tarvitse miettiä oman toiminnan muutosta…