Liikaa lukemista!
Maaliskuu oli hieman vastentahtoinen lukukuukausi, kun kirjastosta tuli ilmoitus, että kaksi lainakirjaani on varattu toiselle asiakkaalle. Minun pitäisi lukea Hanya Yanagiharan To Paradise (707 sivua) ja V. E. Schwabin The Inivisible Life of Addie LaRue (404 sivua) muutamassa viikossa. Tiesin, että eräpäivä ylittyy reilusti ja joudun maksamaan myöhästymismaksuja, mutta en halunnut alkaa kuljetella oikeasti kiinnostavia kirjoja edestakaisin, kun kumpikaan romaani ei edes ollut tarjolla BookBeatissa.
Lykkäsin lukulistallani ensimmäisenä olevia kirjoja myöhemmäksi ja ryhdyin luku-urakkaan, joka Yanagiharan erinomaisen proosan ja Schwabin kiinnostavan idean vuoksi oli toki nautinnollinen mutta josta puuttui lukemiseen yleensä liittyvä rentous ja hemmottelun kokemus. Tarkistin jatkuvasti, kuinka monta sivua minulla on vielä jäljellä, ja sakkolaskuri tikitti mielessä. Loppuvaiheessa jätin lehtien lukemisen kokonaan ja pikaluin niin aamiaisen kuin koiraleikkien ääressä.
Samalla tuli testattua, miten paljon ehtii koiran omistava opettaja lukea, kun ei vapaahetkinään tee muuta kuin on kirjan kimpussa. Laskin mielenkiinnosta päivittäiset sivumääräni, ja monen vuorokauden saldo oli vain noin 20 sivua. Tuntuu vähäiseltä ja aika surkealta, vaikka täytyy muistaa, että olen myös käynyt esimerkiksi leffassa ja kyläillyt mummon luona, en pelkästään raatanut töissä.
72 sivun ennätys tuli eräänä tiistaina, kun olin päättänyt, että nyt saan To Paradisen päätökseensä ja palautan sen työpäivän jälkeen kirjastoon. Istuin työpaikan varasto-taukotilassa ja luin, vilkuilin kelloa, luin, vilkuilin kelloa. Ennen kirjaston sulkemisaikaa heitin teoksen sinne ja menin kotiin voidakseni herätä taas kahdeksaksi töihin. Silloin lukeminen tuntui harmillisen pakotetulta.
Mikä on lukukuun lopputulos? Voisi kai sanoa, että älä varaa kirjastosta liikaa uutuuksia tai suosittuja teoksia, ellet ole eläkkeellä. Voisi harmitella, että olisipa vähemmän töitä ja enemmän vapaa-aikaa. Voisipa järjestää lukumaratonin ilman hoppua tai velvollisuuksia. Toisaalta maaliskuu oli kiireestään huolimatta varsin laadukas lukukuukausi, koska luin seuraavat teokset:
V. E. Schwab: The Invisible Life of Addie LaRue
Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä
Anni Lötjönen: Loppuunpalamaton.
Seuraavaksi voisin kuitenkin kokeilla antaa aikaani taas muullekin elämälle: Areenassa esimerkiksi odottaa And Then We Danced –elokuva.