Kaksi dekkarinostoa

 

Ann Rosman on toiminut dekkaristina jo vuodesta 2009, mutta löysin hänen kirjansa vasta tänä vuonna. Majakkamestarin tytär koukutti, Noitavasara kiehtoi aihepiirillään. Noitavasarassa retkellä olevat oppilaat löytävät päättömän ruumiin, joka on puettu keskiaikaisiin vaatteisiin. Myöhemmin löytyy pää — mutta ruumis ja pää eivät olekaan saman henkilön. Murhia on siis useita, ja ne liittyvät jotenkin 1600-luvun noitaoikeudenkäynteihin.

Noitavasara on kelpo dekkari (höystettynä ripauksella yliluonnollista, jos sellaisesta tykkää), mutta niin vain kävi, että teoksesta jäi mieleen parhaiten tämä kohta:

”Häkämyrkytys, Karin mietti. Mitä ihmettä? Häkä? Hän kirjoitti sanan muistivihkoon. Hän kysyisi jossain vaiheessa oikeuslääkäriltä, mitä häkämyrkytys tarkoitti.”

Hämmentävää. Eikö tämä ole yleistietoa? Vai olettaako kirjailija itse, että se ei ole, ja selittää asian lukijoille ihmettelevän rikostutkijan avulla? Kun kummastelin tätä Instagramissa, eräs kommentoi, että sama kuin kirjoittaisi muistiin sanan ”aivastus” tarkistaakseen sen merkityksen myöhemmin. Nauroin tälle vertaukselle monta kertaa.

 

Camilla Greben uutuuden Veteen piirretty viiva kuuntelin pian sen jälkeen, kun se ilmestyi äänikirjapalveluun. Dekkari on osa Pimeän puoli -sarjaa, vaikka alkuun se ei siltä tuntunutkaan — lukemisen lomassa piti ihan tarkistaa, onko se oma itsenäinen teoksensa. Alussa nimittäin keskitytään melko pitkään yhden päähenkilön, Marian, näkökulmaan. Käydään läpi Down-lapsi Vincentin saaminen, rakastuminen marokkolais-ranskalaiseen Samiriin, uusperhe-elämä näiden ja Samirin teini-ikäisen tyttären Yasminin kanssa… Kerrotaan, kuinka Yasminin itsemurhaepäily kääntyy pian murhasyytöksiin: poliisi ja suuri yleisö uskovat, että isä tappoi lapsensa kunniasyistä — onhan tämä taustaltaan arabi.

Alkoi jo tuntua siltä, että kirja onkin jonkinlainen psykologinen tutkielma siitä, miten perheelle käy, kun sitä kohtaa lapsen kuolema ja vakava rikosepäily. Olen ehkä totuttanut itseni moderniin kerrontaan, jossa aikatasot ja näkökulmat vaihtelevat, ja aloin hieman kyllästyä. En uskonut, että Marian kokemukset riittävät kannattelemaan koko teosta.

Lopulta päästään kuitenkin grebemäiseen vauhtiin, palataan menneeseen ja kuvataan tapahtunutta eri henkilöiden silmin. Juoni vetää, vaikka monet ratkaisut olivat tällä kertaa ennalta-arvattavia. Lukija voi seurata tapahtumia kuin vääjäämätöntä onnettomuutta: mitä seurauksia on valehtelemisella ja mitä sanomatta jättämisellä?

Kommentit (2)
  1. Grebe odottaa vuoroa varsin korkealla mun listalla, joko ensimmäisenä tai toisena riippuen siitä haluanko väliin jonkun kevyemmän hömpän Janssonin Kuolon kosketuksen jälkeen.

    Rosman on ihan vieras nimi, mulle yliluonnolliset elementit on jostain syystä enemmän luotaantyöntäviä joten ei noussut lukulistalle. Mutta toi häkä kyllä hämmensi, tuntuu todella epäuskottavalta.

    1. Nyt on kyllä ollut hyvä dekkarisyksy, Jansson ja Grebe ja moni muu on ilmestynyt samaan aikaan. Tutut lempparit menevät aina listalle ekaksi.

      Tuo häkäjuttu oli hyvin erikoinen kohta! Myöhemmin tutkija vielä todella kysyy asiasta lääkäriltä, joka kaivaa vastaamista varten hyllystään tieteellisen artikkelin. 😁

      Ymmärrän hyvin, että yliluonnollinen ei nappaa. Tässä kirjassa esineiden avulla saatiin yhteys menneeseen, joten sitä ei edes voitu järjellä selittää.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *