McFarlaneen minä jäin

Jokin Mhairi McFarlanen rakkausromaaneissa vetää puoleensa. Olen alkanut kuunnella lukuisia vakavampia kirjoja, kuten Tyttö A:ta ja Putinin pahinta vihollista, mutta kaivannut pian jotakin kevyempää kirjallisuutta. Tummasävyisempien teosten oheen olen valinnut McFarlanea, ja äkkiä on käynyt niin, että Tyttö muiden joukossa tai Sinusta kaikki alkoi on päihittänyt muut kuunneltavat. Kumma kyllä, sillä oikeastaan nämä chick litiksi määritellyt kirjat eivät edes ole teemoiltaan kovin keveitä — ei varsinkaan viimeisimmäksi loppuun saamani Muuten siitä viime kerrasta.

Kolmekymppinen Eve on osa neljän hengen  ystäväporukkaa, johon kuuluvat myös Ed, Justin ja Susie. Eve on edelleen rakastunut Ediin, jonka kanssa hänellä olisi voinut olla jotain 16 vuotta sitten — ennen kuin Ed yhtäkkiä sitoutui toiseen. Eve tietää, että myös Edillä on tunteita häntä kohtaan.

Elämä voi kuitenkin muuttua hetkessä. Traagisen tapahtuman jälkeen ystävykset joutuvat hakemaan paikkaansa suhteessa toisiinsa, ja käy selväksi, että jokaisella on ollut jotakin salattavaa. Petokset ja manipulointi alkavat varjostaa leppoisaa kaverihenkeä, ja Even täytyy miettiä, mitä toisten ihmisten ulkokuoren alle todella kätkeytyy.

Ei tosissaan mitään pinnallista hömppäromantiikkaa.

Miksi McFarlanea on sitten niin mukava kuunnella? Teksti kulkee eteenpäin sujuvasti, ja tarinoihin on helppo päästä mukaan. Kertoja panttaa tietoja sopivasti niin, että kiinnostus pysyy yllä: Miksi Susie on ollut aina niin vaitonainen perheestään? Mitä tämän etäinen, kylmäkiskoinen veli Finlay voisi kertoa? Miksi Ed tunnusti Evelle rakkautensa mutta seurustelikin seuraavassa hetkessä toisen tytön kanssa? Päähenkilöt herättävät myös tunteita: he ovat pidettäviä, he ovat ristiriitaisia, he ovat raivostuttavia.

Muuten siitä viime kerrasta vie myös matkalle Edinburghiin, jossa vierailin muutama vuosi sitten. Henkilöt liikkuvat turistibussilla ympäri kaupunkia, ja teoksessa mainitaan monia minullekin tuttuja kohteita, kuten Princes Street, Edinburghin linna ja kahvila, jossa J. K. Rowling kirjoitti Harry Potteria. Oli hauska nähdä tapahtumapaikat mielessään, vaikka muistikuvat eivät enää niin tarkkoja olekaan.

kulttuuri kirjat
Kommentit (3)
  1. Mä tykkään kans! Omallakin mittapuulla ns. laadukkaampaa hömppää.

    Miten muuten sen Bolourin kanssa kävi, pääsikö joulun lukulistalle?

    Ja hei vielä vinkkinä Richard Osmanin torstain murhakerho -sarja, jos et vielä ole tutustunut. Hauskaa ja koskettavaa cozy crimea. Mulla on juuri kakkososa kesken.

    1. Kyllä vain, luin Bolourin ja tykkäsin! Vähän sama ilmiö kuin McFarlanen kanssa, todella mukaansa tempaavaa luettavaa. 😊

      1. Osmaniin en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta ehdottomasti pitää. Olen alkanut viihtyä cozy crimen parissa entistä enemmän.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *