About Us -elokuva on liian vähäiselle huomiolle jäänyt helmi

Kun kuuntelee toisten elokuvasuosituksia, saattaa päätyä katsomaan jotain sellaista, mitä ei olisi itse koskaan valinnut mutta joka saa loppujen lopuksi itkemään katarttista itkua eräänä talviloman iltana.

Stefan Schwartzin ohjaama About Us (2020) oli tullut Youtubessa työkaveriani vastaan, ja hän suositteli sitä useampaan otteeseen. Minä painoin leffan nimen mieleeni ja ulkoilupäivän päätteeksi istahdin nojatuoliin viltin alle sitä katsomaan.

Pariskunta (Ross McCall ja Allison Miller) palaa Italiaan, samaan paikkaan, jossa he viettivät häämatkaansa kahdeksan vuotta aikaisemmin. Nyt on kuitenkin selvää, että parin välit eivät ole kunnossa — voisiko matka korjata suhteen kaunat ja katkeruudet? Kuvankauniissa maisemissa Ryan ja Claudia käyvät läpi sitä, mikä meni pieleen.

Elokuva alkaa autosta: mies ajaa, vaimon täytyy päästä pissalle, vaikka edellisestä kerrasta on hädin tuskin tunti. Kohtauksessa puhutaan suhteellisen harmittomasti naisten ja miesten eroista. Ensivaikutelma Claudiasta on ärsyttävä, mutta avioparin jutustelussa on myös rentoutta, jota on toistensa hyvin tuntevien ihmisten välillä.

Häämatkan toisinto jatkuu. Ryan ja Claudia puhuvat ja puhuvat, puhuvat ja puhuvat, ja mieleen hiipii hienoinen epäilys: katsonko pliisua ranskalaista taide-elokuvaa? Kun päähenkilöitä on vain kaksi, käsikirjoituksen on oltava vahva ja näyttelijöillä täytyy olla karismaa. Leffan edetessä huolet karisevat — dialogi kyllä kantaa.

Pari keskustelee siitä, mikä ajoi heidät erilleen ja miltä se heistä tuntuu. Parisuhderiidoista tutut ”Sinä et ikinä” ja ”Sinä aina” kertovat kaiken olennaisen kohtaamattomuudesta ja erilaisuudesta. Kumpikin on satuttanut toista pahasti, eikä asioista voi puhua ilman, että veistä tulee samalla kääntäneeksi haavassa. Miller ja McCall tulkitsevat roolejaan sydäntä raastavasti.

Kun matka tulee loppuunsa, kyyneleet valuvat valtoimenaan.

Tarina on surullinen, mutta joskus tekee hyvää itkeä puhdistavaa itkua. Tekee hyvää katsoa elokuva, joka saa tuntemaan.

***

Vuokrasin elokuvan Youtubesta.

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen